Käytän näköjään kasvatuksessa eniten tätä yhtä ihanaista metodia nimeltä uhkailu. Tänään uhkasin sossun tädeillä. Niin. Vanhempi tyttäreni ei suostunut hammaspesulle, kun olisi ollut sen aika. Koska toisessa kainalossani roikkui armottoman väsynyt huutava 4kk vauva, totesin, että menen nyt sitten nukuttamaan tämän. En viitsinyt edes jäädä neuvottelemaan, koska ajattelin näin pääseväni helpolla. Esikoisella oli kaiken lisäksi jokin kirja kesken, joten kaiken piti olla ok. Mutta, eikös siitä noussutkin hirvee itkupotkuraivari, kun en jäänytkään maanittelemaan, että "voisitko nyt tulla" jne.
Menin silti nukuttamaan nuorempaa. Kun makasin sängyllä tissi toisen suussa, niin eikös vanhempi yllytä itkuaan hirveisiin lukemiin ja huutaa samalla: "AUTA! AUTA! EI EI EI - APUAAA! ÄITIII!!! AUTTAKAA! EI SAA!" niin, että varmasti naapurit voivat alkaa epäillä ties mitä. Niinpä ryntäsin lopulta huoneeseen sanomaan mitä vakuuttavimmalla ja hieman korotetulla äänellä, että "nyt sitten lopetat tuon tai naapurit soittaa tädit hakemaan sut pois, kun ne luulee, ettei sun vanhemmat hoida sua" ja jotain muuta mitä en muista... ja sitten menin takaisin nukuttamaan nuoremman. Huoneesta kuului edelleen hiljaista itkua ja nyyhkytystä, mutta enää ei sentään tarvinnut pelätä, että joku luulee meillä "sikaa tapettavan".
Vauveli nukahti helposti ja sitten marssin päättäväisesti takaisin vanhemman huoneeseen ja sanoin vieläkin päättäväisemmällä äänellä, että "nyt mennään sitten pesemään ne hampaat". Neiti tuli kiltisti mukaan ja matkalla sitten kerroin, että meillä kotona määrää äiti ja isä, eikä lapset. Ja että asiat tehdään silloin kun vanhemmat sanoo. Ja lapset on liian pieniä päättämään. Ja koskaan ei saa huutaa tuolla tavalla apua tai oikeasti joku tulee hakemaan lapset meiltä pois jne.
No nyt tuntuu jo ihan pikkuisen huvittavalta, mutta kyllä olin uhkailuissani niin vakuuttava, että sain vain pelkkää nyökyttelyä osakseni ja lopulta vanhempikin meni erittäin kiltisti nukkumaan. Pikkuisen kuitenkin tuli semmoinen olo, että nyt se raukka varmaan pelkää, että joku tulee hakemaan sen pois. Täytyy huomenna vielä keskustella asiasta ja painottaa, että ei nyt kukaan sentään meidän lapsia hae pois, kun me sentään ollaan niin hyvät äiti ja isä. Huh...elämä on välillä.
Elämä on, mutta kieltämättä siinä on pointtinsa, että apua saa huutaa täyttä kurkku, jos ei oikeasti ole hätä. Arvostan myös, että osaat kuitenkin selittää asiat hyvin järeänkin uhkailun jälkeen. Voimia!
VastaaPoista