Vuosi 2013

Tammikuu

Vuosi vaihdettiin uudessa kodissa Sannin perheen kanssa. Nukkumassa olimme jo ennen puoltayötä. Oli aika jännää kuunnella rakettien pauketta peiton alla.

Pikkusiskoni Juuli lähti Australiaan. Olin edelleen äitiyslomalla. Univaje oli melkoinen ja uuteen kotiin muutettuamme aloimme pitää Oonalle unikoulua. Muutaman viikon jälkeen neiti alkoikin nukkua kokonaisia öitä. Mikä helpotus!

Helmikuu

Äitiyslomani päättyi, koska luovutin pari viikkoa Tuomakselle myöhemmin pidettävää isäkuukautta varten. Jatkoin silti vielä tyttöjen hoitamista kotona, mutta kävin välillä töissä tekemässä sijaisuuksia. Oli mukavaa päästä käymään vähän muissakin ympyröissä. Oona harjoitteli ahkerasti kävelyä taaperokärryllä.

Maaliskuu

Unohdin hääpäivämme. Juhlimme Ennan 4-vuotissynttäreitä isolla porukalla useampaan otteeseen. Hääpäivä ja Ennan synttärit on samana päivänä...miten voin unohtaa!?! Oona edelleen totutteli puuroon ja muihin kiinteisiin. Lopettelin imetystä. Oona oppi kävelemään. Enna leikki paljon naapurin tytön kanssa ja lääkärileikki oli uusi hitti. Rokotuksia annettiin välillä vähän kyseenalaisiinkin paikkoihin niin, että äitiä vähän "hirvitti".

Imetysohjeissa käsketään aina kokeilla vaihtoehtoisia imetysasentoja... :D

Huhtikuu

Täytin 31 vuotta. Sain Ari-Matilta lahjaksi toivomani Mikko Alatalon Känkkäränkkä-cd:n. (Vain lapsuuteni autoreissuilla mukana olleet ymmärtävät.) En huomannut merkittävää muutosta elämässä tai itsessäni, mutta Oona alkoi vaikuttaa päivä päivältä isommalta. Hän oppi mm. leikkimään piilosta ja kuljetteli tavaroita edes takaisin ja piilotti niitäkin laatikoihin ja kaappeihin. Siivousriippuvuuteni oli huipussaan. ;) 

Toukokuu

Vappua juhlittiin kotona Sannin perheen kanssa ja vappupäivänä kävimme porukalla Tivolissa. Oonakin pääsi ensi kertaa pyörityksiin. Oonan kanssa juhlittiin 1-vuotissynttäreitä ja vierailimme Helsingissä kummityttöni 2-vuotissynttäreillä. Oona kehittyi huimaa vauhtia - oppi syömään itse ja kaikenlainen ruoka alkoi maistua. Tuomas jäi isäkuukaudelle. Elo ja olo kotona helpottui huomattavasti.

Kesäkuu

Oli kuuma. Oona sai rokotteita, joita seurasi vauvarokko. Vierailimme taas Helsingissä ja kävimme mm. Linnanmäellä. Samalta reissulta jatkettiin matkaa Tampereelle, jonne Enna jäi mamin hoiviin. Enna kävi mm. Särkänniemessä, kirjastossa, puistoissa ja pyöräili mamin kanssa ympäri Tamperetta. Kävimme leikkimässä Kaarinan Hovirinnan leikkipuistossa ja tutustuimme ensimmäisen kerran tyttöjen uuteen päiväkotiin.

Heinäkuu

Viimeinen lomakuukausi ennen töihin paluuta äitiyslomalta/hoitovapaalla. Tutustumiset päiväkoti Rinkelissä jatkuivat ja äitiä alkoi jo vähän jännittää Oonan jättäminen hoitoon vieraaseen paikkaan.

Elokuu

Palasin töihin ja tytöt aloittivat päiväkodissa. Aluksi Oona itkeskeli jonkin verran, kun jätin hänet tai hain hoidosta. Enna sopeutui heti hyvin, joskaan vessassa ei tavalliseen tapaansa juuri halunnut käydä. Elokuun alku meni tunteja suunnitellessa ja puhelimeen vastaillessa, viimeisellä viikolla alkoivat opetukset ja oli aika opetella muistamaan n. 220 oppilaan nimet. Onneksi osa sentään oli ennestään tuttuja.

Syyskuu

Kuukausi hurahti vauhdilla töitä tehdessä. Yritimme piirtää Oonan käden kuvaa vauvakirjaan, mutta se oli Oonan mielestä liian jännittävää ja saimme vain isosiskon käden piirrettyä malliksi. Ennalla syntyi vähän väliä kränää pihaleikeissä naapurien kanssa, niin että äidillä alkoi olla vähän avuton olo. Neiti myös rakastui syvästi naapurin Joonaan. Oona oppi juoksemaan. Juhlimme Tuomaksen kanssa 10-vuotista yhteistä elämäämme käymällä ravintolassa ja katsomassa Stand up Turku -tapahtumaa.

Lokakuu

Oonakin alkoi sopeutua päiväkotiin ja kotiin haettaessa hän ryntäsi vastaan riemusta kiljahdellen "äiti!äiti!" ja taputti poskiani hellästi. Töissä oli rankka kuukausi, koska opettajia lopetti, jäi sairas- ja äitiyslomalle ja ryhmiä yhdisteltiin. Ammatillisen kasvun kuukausi...tai ainakin yritys..

Marraskuu

Valmistautuminen joulunäytöksiin alkoi töissä. Enna alkoi kyllästyä tanssitunneilla käymiseen, mutta taipui silti aina lähtemään harjoituksiin. Tuomaksen treenaus vaikutti kasvavan uusiin ulottuvuuksiin (painoja piti nostella keskellä yötä töiden jälkeen...) ja jääkaappiin alkoi ilmestyä proteiinijogurtteja. Oonan puhe kehittyi huimasti.

Joulukuu

Laitoin ikkunoihin kynttelikköjä, takan reunalle tuikkuja ja pianon päälle kynttiläasetelman. Keittiön ikkunan väliin tein "jouluikkunan". 

Juuli vietti viikon meillä, koska hän teki työharjoittelun Ennan ja Oonan päiväkodin eskariryhmässä ja viihdytti siihen perään vielä illat meidän tyttöjä. Itse ahersin töissä. Kahden näytösviikon aikana olin mukana seitsemässä joulunäytöksessä (en esiintymässä!) ja 19.12. julistin oman henkilökohtaisen joulurauhan, hankin joululahjat, valmistelin joulua ja vastaanotin perinteisen jouluflunssan niinkuin jokainen tunnollinen työntekijä. 

Piparitalon teimme IKEAn muottien avulla.

Joulun vietimme meillä kotona kera vanhempiemme ja sisarusten. Huomenna vastaanotamme uuden vuoden 2014!

7/7 ohi on ja eikun joulua valmistelemaan!

Huippu fiilis kun takana on seitsemän joulunäytöstä ja vain pari toimistopäivää edessä. Tunnollisen työntekijän tapaan tietysti sairastun juuri nyt, mutta ehkä sentään jouluksi paranen. Nielu tosiaan pamahti ihan tukkoon ja kipeäksi tänä iltana, kun viimeiset oppilaat oli saatettu näytöksestä tyytyväisten vanhempien huomaan.

Oma ihana murmelinikin esiintyi jälleen eilen, tällä kertaa tonttuna, ja oli valehtelematta oman ryhmänsä tarkin ja ehkä innokkainkin esiintyjä. Kovin Ennaa vielä jännittää kaikki esitykseen liittyvä "oheistoiminta", mutta lavalla ei sitten jännitä yhtään ja hän säteilee niin suloisena. Isä, Oona, mami, Anne ja isomummi-Anjakin olivat näytöstä seuraamassa.

Oona on ottanut vähän rankasti sen, että olen ollut niin useana iltana poissa kotoa ja tänäänkin alahuuli väpätti, vaikka saivat jäädä isän kanssa kotiin. Onneksi tulevat kolme hoitopäivää eivät ole pitkiä ja illalla voidaan rauhoittua kotona ja valmistella joulua. "Kaikki" tulevat jälleen meille ja se on aivan ihanaa!

Perjantaina olisi aika hankkia vähän joululahjoja, en tosin ajatellut mitään suurta. Iän karttuessa on alkanut turhalta kaiken tavaran ostaminen vain sen vuoksi, että on joulu. Tärkeintä itselle on se yhdessäolo.

Pinnat kireällä - missä on meidän hyvät tavat?!

Meidän perheessä on pinnat kireällä vähän kaikilla vähän joka päivä. Tänään vaihteeksi raivottiin kurkut suorana vanhemman tyttären kanssa. Hän halusi ulos ja huusi apua ja kun en heti pystynyt, enkä halunnut kun raivoamalla "pyydettiin", niin kehitettiin kunnon huutokonsertti sitten. Hetken päästä itse itkin kuinka olin taas niin kamala äiti, mutta onneksi sain anteeksi. Ulos se neiti ei päässyt, kun ei enää sen itkupotkuraivarin jälkeen jaksanut. Halailtiin, katsottiin piirrettyjä ja syötiin suklaata... Semmoiset tavat ja metodit tänään.

Pienempi kilahtelee, jos pitäisi nukkumaan mennä tai vaippa vaihtaa. Potalla käy vain lueskelemassa kirjoja ja vääntää sitten kakat vaippaan. "Ei oo kakka" tai "ei oo iso kakka" tarkoittaa, että on pyllypesun aika ja jos aikeensa paljastaa kakkapyllylle, niin sehän kirmaa karkuun. Ulkovaatteita pukiessa ei saa auttaa ja kaikki hanskat on yleensä huonoja. Purkkaa tarttis olla tarjolla koko ajan ja sen jälkkäriksi vielä pastilli. Ruokalappua käytetään vain pari kertaa viikossa ja aamupala, välipala ja iltapala tarjoillaan mieluiten sohvan ääreen. Koska olen kyllästynyt perheemme tapaan huutaa jatkuvasti ihan turhista asioista, lepsuilen mm. tässä ruoka-asiassa jatkuvasti. Haluan pitää rauhan maassa... Ihan kiva juoda kahvia sohvalla ja katsoa Pikku Kakkosta - paljon kivempaa kuin taistella, tapella ja taivutella neitoja pöydän ääreen syömään puuroa.

Pöytätapoja opetellaan taas myöhemmin, mutta anteeksipyyntöä puolestaan opetellaan joka päivä. Päivittäin tulee tilanteita, että jonkun pitäisi pyytää anteeksi ja jostain syystä tuo 4v. ei millään haluaisi. Oonakin aika hyvin ymmärtää tulla halaamaan ja puhaltamaan, jos hän satuttaa Ennaa vaikkei anteeksi vielä osaakaan sanoa, mutta Ennalle tuo sana on ihan hirmu vaikea.

Itselleni puolestaan on ihan hirmu vaikeeta päästä yli kiukusta ja turhautumisesta, jos lapsia on pitänyt komentaa tms. Turhautumisen tunteet jotenkin kasaantuu ja lopulta "poksahtaa" ihan älyttömässä mittakaavassa ulos...miten siinä sitten pitäisi opettaa ja näyttää hyvää esimerkkiä? Onneksi kohta alkaa joululoma. Julistan oman joulurauhan jo 19.12. alkaen. :)

"Omppu" osaa

Väittävät, että nykyihminen kokee olevansa sitä arvostetumpi ja tärkeämpi tässä yhteiskunnassa, mitä kiireisempi hän on. Itse en pröystäile kiireilläni, ennemminkin pahoittelen. Haluaisin vastata kuulumisten kyselyyn, että ollaan maattu kotona ja otettu rennosti, mutta kahden pienen lapsen äitinä perheen ja työn välillä tasapainoilu luo ympärille kiireen tuntua. Siksi on taas jäänyt paljon ihania hetkiä jakamatta täällä blogissa.

Meidän Omppu eli Oona täyttää kuukauden päästä 1,5-vuotta. Hänestä on vaikeiden vauva-aikojen jälkeen kasvanut mitä hurmaavin pieni taapero ja siskonsa tavoin (ylpeän äidin häpeilemätöntä pröystäilyä ;)) melkoisen taitava pikkuihminen.

Oona oppi kävelemään 10kk iässä, joten nyt hän jo harjoittelee juoksemista ja laukka-askel tuntuu olevan mieluinen tapa liikkua. Sisarensa tavoin hän osaa jo kävellä varpaillaan, joskus vähän liikaakin. Oona osaa kontata, istua ja kävellä karhukävelyä pyydettäessä. Hän siis ymmärtää näiden liikkeiden erot. Lisäksi Oona osaa pyörähtää paikallaan "piruetin", tömistää ja leikkiä esim. Piiri pieni pyörii -leikkiä. Hän kiipeää ketterästi portaita ylös ja alas ja erilaisille tasoille (tuoli, sohva, pöytä, isän kuntoilupenkki, sänky jne.) on kiva kiipeillä. Karkeamotoriikka on siis hyvin hallussa.

Pikku Omppu osaa myös pukea sukat, kengät, pipon ja hameen. Paidan ja housutkin hän onnistuu satunnaisesti saamaan päälleen. Pukeutumisleikit ovatkin yksi neidin lempipuuhista ja jos äiti tuo joskus kaupasta jonkun uuden vaatteen, siitä ollaan todella iloisia. Oona osaa koota kaikki kotona olevat nuppipalapelit, laittaa erimuotoisia puisia palikoita oikeisiin reikiin laatikkoon, kasata duploja päällekkäin ja piirtää kiemuroita. Jostain syystä Oona tarttuu kynään jo nyt aina oikeaoppisella kynäotteella, molemmilla käsillä. Hän osaa myös syödä itse lusikalla ja haarukalla ja juoda tavallisesta mukista. Hienomotoriikkakin hyvällä mallilla siis... :)

Sanainen arkku on myös viime aikoina auennut ja alkanut laajentua sanan tai parin päivävauhtia. Oonan sanoja ovat mm.: äiti, isi, Enna, anna, ei, pois, kakka, kukka, pimppi, jjjuuustoa, kinkku, kurkku, auto, pyörä, kiitti, purkka, tettä(vettä), mamma, pappa, kukkuu(nukkuu), pupu, pallo, popo(mopo) jne.
On niin ihanaa kun voi jo käydä keskusteluja pikkuisen kanssa, koska ymmärryshän on vielä suurempi kuin ulosanti. Kirjoja luetaan paljon ja useita kertoja päivässä.

Sellainen pieni ihme täällä siis kasvaa toisen ihmeen rinnalla. Tarkoituksenani ei ollut siis ylpeillä vaan kerätä itselleni muistiin, mitä kaikkea on ennen puoltatoista vuotta tapahtunut. Ja sehän on paljon.

Ammatillisia kasvukipuja

Aloitin elokuussa työt oltuani toistamiseen äitiyslomalla - ja viimeistä kertaa. Tuntui jotenkin tosi "pelottavalta", että miten sitä jaksaa loppuelämänsä sitten sitä samaa, kunnes eläkkeelle pääsee. Että työtä, kodinhoitoa, työtä ja joskus vähän lomaa.. Vaikka rakastan työtäni todella paljon ja olen sen takia jättänyt opinnotkin kesken, niin on se vaikeaa hyväksyä, että periaatteessa tietää, mitä loppuelämänsä tekee. Tietenkin elämä yllättää ja jokainen päivä on uusi ja erilainen, koska lapset kasvaa, mies alkaa urheilla ;) ja muuta sellaista odottamatonta.

En alkanut töitä mitenkään pehmeällä laskulla, vaan otin samantien 16 ryhmää vastuulleni eli n. 220 oppilasta. Nuorten ja lasten balettitunnit ovat sujuneet mukavasti ja suunnittelu menee vanhalla rutiinilla - osaa vanhoista harjoituksista voi jopa käyttää uudestaan uusilla ryhmillä, kun muistiinpanoni ovat pedanttiseen tapaani täydelliset. 3-vuotiaiden ryhmä ja aikuisbaletti ovatkin sitten ne kompastuskiveni, joista haluan päästä yli ja saada rullaamaan kuten muutkin.

Ero 3- ja 4-vuotiaiden välillä on huikea. Etenkin kielellinen ulosanti ja ohjeiden ymmärtäminen pomppaa tällä ikävälillä jossakin vaiheessa hurjan harppauksen. Viime viikolla useampi 3-vuotias jutteli omia kuulumisiaan minulle normaalia enemmän ja ensimmäistä kertaa huomasin, kuinka heikkoa joidenkin pienten sanallinen itseilmaisu (ja samalla muiden ymmärtäminen) onkaan. Ja sehän on aivan normaalia, joten jouduin taas itse vähän korjaamaan omia odotuksiani tuntien suhteen, koska välillä tavoitteeni tuppaavat nousemaan turhan korkealle. Pitää antaa pienten olla pieniä ja nauttia vaan itse liikkumisesta ja musiikista, tulkoot muoto ja muodostelmat sitten myöhemmin...mutta se ryhmässä toimimisen oppiminen, siitä ei voi joustaa. Välillä meinaa syntyä todellisia vaaratilanteita, kun eräs pieni ryhmäläisiinsä ihastunut päättääkin rynnätä kaverin kaulaan halailemaan, kun kaveri on vauhdikkaasti laukkaamassa eteenpäin. Mutta mitenkäs saat pienet ymmärtämään...?

Aikuisten opettaminen on ollut mukavaa, mutta todella haastavaa. Kerroin avoimesti ensimmäisellä tunnilla, etten ole juurikaan opettanut aikuisia (yhtenä lukuvuotena aikuisbalettia ja parina aikuisjazzia), joten en tiedä millaisia toiveita ja odotuksia ryhmäläisillä on. Ryhmäni otti minut hyvin vastaan ja kertoi avoimesti, mikä mättää ja mitä toivoisivat enemmän. Heti toiselle kerralle olin saanut muokattua mukavan tunnin toiveita apuna käyttäen ja oppilaat kehuivat tuntiani. Muutama viikko kului ja meillä oli tosi hyvä tekemisen meininki... Mutta sitten todettiin, että ryhmä on liian pieni jatkuakseen ja lopettamispäätös tehtiin. Oppilaani kuitenkaan eivät hyväksyneet tätä ja ottivat yhteyttä ns. työnjohtooni ja kävikin niin, että minun ryhmäni säilyi, mutta siihen yhdistettiin toinen pieni ryhmä. Minun annettiin ymmärtää, että oppilaiden tasossa ei olisi suurta eroa, joten suunnittelin uuden tunnin (jotta kaikille tulisi taas uutta opeteltavaa ja lähdettäisiin ns. samalta viivalta), mutta toisinpa kävi.

Olemassa olevaan ryhmäni yhdistettiin alkeistason ryhmä ja jotenkin en ollut sisäistänyt, että osa oppilaista ei ollut ikinä ollut baletissa ja kaikki liikkeet olivat täysin uusia. Apua! Tuntini oli aivan liian vaikea ja jo parin sarjan jälkeen minulle todettiinkin, että tuntini oli "valovuoden" päässä siitä, miten olivat aloittaneet ja etteivät oppilaani osanneet puoliakaan liikkeistä. Yritin yksinkertaistaa yhtä sarjaani kesken tunnin ja joitakin harjoituksista jätin suosiolla tekemättä, mutta metsäänhän se tunti silti meni. 

Yritin olla kannustava ja sanoa, että ehkä ensi kerralla sujuu jo paremmin, mutta silti ainakin joku uusista oppilaista oli soittanut "johtoportaaseen" ja toivonut parannusta. Onneksi keskustelu oli ollut positiivinen ja olin itsekin jo ehtinyt kertoa, että tunti ei ollut sujunut niinkuin ajattelin. Nyt olisi sitten viikko aikaa muuttaa tuntia. Alku viikko menee avointen ovien parissa ja hyväntekeväisyystapahtumassa, joten tiukille vetää, mutta yritän parhaani. Viime yönä aivoni ainakin kävivät niin kierroksilla, että ehkä jotain tapahtuu ennen ensi torstaita.

Nyt lasi viiniä. 

Miksi pojat pissaa seisten?

Ystäväni kirjoitti Facebookiin, kuinka hän oli juuri saanut vessan pestyä ja neuvoi sitten asioimaan menevää poikalastaan sihtaamaan pönttöön. Ei ollut lapsi osunut - tai osui kaikkialle muualle kuin olisi pitänyt. Ja sehän tietysti äitiä harmitti. Minua taas kovasti alkoi mietityttämään, että miksi pojat ja miehet ylipäätään pissaavat seisten? Kuka kumma sen on keksinyt?

Olen erittäin iloinen, että sain kaksi tyttölasta enkä ole joutunut tätä asiaa sen enempää miettimään, mutta nyt haluaisin kumminkin jonkun järkeen käyvän selityksen tälle tilanteelle. Miten ihmeessä on ajauduttu pisteeseen, jossa eri sukupuolta olevat pissaavat eri tavalla välineeseen, joka on tehty helpottamaan ihmisen arkea? Suomessa ei tarvitse kyykkiä reiän päällä tms., joten miksi miessukupuolen edustaja ei voi laskea armasta ahteriaan pöntön päälle, jos ei ole suorittamassa hätä numero kakkosta? En hyväksy selitystä: tytöt pissaa istualtaan, pojat pissaa seisten. Miksi?!

Palaan hetkellisesti takaisin taiteellisen työni pariin ja jatkan pohdintaa myöhemmin...

Pohdinta vähän venähti. Ehdittiin käydä mökilläkin. Sain yhdeksi selitykseksi poiminnan jostain lehtiartikkelista: Muinoin kun käytiin metsällä oli parempi pissiä seisten kuin tulla karhun yllättämäksi housut kintussa. Varmasti. Hyväksyn selityksen tuohon "muinoin" -aikakauteen, mutta nykyään suurin osa suorittaa asiansa turvassa lukkojen takana, joten odotan vielä sitä "oikeaa" vastausta. Sopii yrittää. ;)

Helppoa lastenhoitoa

Välillä meinaa tämä lastenhoito käydä niin helpoksi, että ihan naurattaa. Enna on alkanut kovasti huolehtimaan pikkusiskostaan ja auttaa minua ihan pyytämättä kaikenlaisissa hommissa. Eräänä aamuna Oona valitsi vaatteet vaatekaapistaan ja Enna auttoi ne tämän päälle sukkia myöden! Tänään Enna vahti pienempäänsä pihalla ja kiikutti tätä kirpparilta löytämässäni kiikussa. Ruoka-aikaan Enna tuo aina Oonallekin ruokailuvälineet ja ulos lähdettäessä auttaa tälle kengät jalkaan.. Vaikka joskus Oona onnistuu siinä itsekin. Illalla isosisko napitti pikkuisen yöpuvun kiinni ja luki tälle iltasadun. Ei voi muuta enää sanoa, kuin olen minä ihanat lapset saanut!

Nyt tytöt ovat vielä kaiken lisäksi muuttaneet samaan huoneeseen nukkumaan ja unille menoon entistä helpompaa. Enna on myös oppinut nukahtamaan itsekseen ja uni tulee niin helposti, ettei iltasatuakaan aina jaksa kuunnella. Sinne ne vaan laitetaan sänkyyn ja suukotellaan ja halitaan...ja sitten vaan äiti heittäytyy sohvalle leviäks, kun muruset jäävät odottamaan Nukkumattia.

Huomenna alkaa työt ja päiväkoti. Toivottavasti elämä silti jatkuu yhtä mukavana.

                                       

    

Vauvarokko

Oonan sairastelun syy selvisi viimein, kun hänelle tänään nousi ihottumaa. Naapurini tiesi ehdottaa, että kyseessä on varmaankin vauvarokko, joka tunnetaan myös nimellä kolmen päivän kuume. Tätä ennen olin soittanut lääkärille ja kysynyt, pitäisikö näppyjä tulla näyttämään, koska olemme mukana MPR-rokotetutkimuksessa. Hassua, ettei lääkäri ehdottanut tätä diagnoosia.

Noh, Sairaslapsi.com -sivuston mukaan olemme sairauden loppusuoralla, joten nyt vaan äidille ja isälle tsemppivaihde 

 

        

päälle, että jaksamme viimeisetkin viruspirulaisen aiheuttamat känkkäränkät.

Kesä rientää

Aika kuluu siivillä, huomenna on jo heinäkuu ja paljon on touhuttu. Eilen tulimme Kaarina-Helsinki-Tampere-Kaarina reissusta. 

Lähdimme keskiviikkona koko perheen kera (kuten yleensä aina) ja auto täynnä rompetta Sannin perheen luokse. Ennen matkaan lähtöä kävin ottamassa Oonalle hänen 1v -rokotteensa, jotka erään rokotetutkimuksen vuoksi olivat vielä ottamatta. Matka Helsinkiin sujui hyvin ja perillä otettiin vähän välipalaa, jonka jälkeen suunnattiin loppupäiväksi Linnanmäelle. Erittäin onnistunut reissu! Enna ja Milja juoksivat pyörityksestä toiseen 4 tunnin ajan kertaakaan valittamatta väsyneitä jalkoja. Oonakin kävi kanssani parissa karusellissa. Yksi oli vähän hurja, kun en huomannut ensin katsoa, miten se pyörii...kyltissä kun luki, että sopii kaikille. :D Siellä yläilmoissa sitten yritin kaikin voimin hillitä kuumailmapalloamme, ettei se lähtisi villiin pyörintään. Oona oli ihmeissään, muttei onneksi pelästynyt.

Illalla Sannin luona Oona oli tosi väsynyt ja kylvyn jälkeen alkoi täristä ja voivotella. Epäilimme nestehukkaa, mutta yöllä huomasinkin, että hänelle oli noussut kuume. Rokotehoitaja oli sanonut, että tytölle voi nousta korkea kuume, joten emme olleet enempää huolissamme. Annettiin Panadolia ja torstaipäivänä käytiin vähän kaupoilla. Perjantaina lähdimme aiottua aiemmin Tampereelle ajelemaan, koska Oona oli niin väsynyt, eikä meinannut pysyä hereillä. Tampereella menimme Laura-tätini luokse ja siellä mittasin vaikeroivalta kullaltamme 39,4 astetta kuumetta, kainalosta, joten soitin terveyskeskukseen ja kysyin neuvoa (supot eivät tuntuneet laskevan kuumetta tarpeeksi). Minua kehotettiin käyttämään Oonaa lääkärillä. Kävimme Mehiläisessä ja siellä lääkäri totesi Oonalla olevan virusperäisen tulehduksen nielussa. Kuume johtui siis todennäköisemmin siitä. Saimme reseptin nestemäisen Panadoliin, joka vaikuttaa nopeammin ja annostus on tarkempi. Supot olivat kuulemma jo liian pieniä (125mg) eikä niitä oikein voi puolittaakaan.

Lauantaina ajoimme takaisin kotiin Ennan jäädessä mamin luokse lomailemaan ja huvittelemaan. Oonan kuume jatkui vielä iltaan, mutta kuuden jälkeen neiti yllättäen piristyi, söi ja alkoi tanssahdella. Sunnuntaiaamuna oli enää vähäistä lämpöä. Jospa pöpö on nyt selätetty.

                                   

                                      Oona opettelee syömään itse jogurttia

                            

                                       Enna Kaarinan Hovirinnan leikkipuistossa

  

                                   

                                      Tytöt Myllyssä autoilemassa

                                   

                                      Ennan napa Aurajokirannassa

                                   

                                      Oonan napa Aurajokirannassa

Tällaisia kesäpuuhia meillä on reissujen lisäksi ollut. 

P.S. Alan olla vähän kypsä tuohon Facebookin käyttöön. Kuinka moni seuraa meidän elämää täällä? Meinasin luopua F:n käytöstä kokonaan, mutta kovinkaan moni ei pidä esim. blogia ja kun olen niin huono soittelemaan, en saisi mistään tietää, mitä ihmisille kuuluu. Poistin puolet ystävistäkin ja nyt vähän harmittaa, kun ei ole oikein mitään kanavaa, mistä saisin tietää heidän elämästään. Voi elämä...

7/7 ain laulain työtäs tee!

Äidin duuni on joskus vähän raskas. Esimerkiksi eilen. Kun toiset hehkuttivat ihanaa äitienpäivää ja shampanja-aamiaisia vuoteeseen, itse käperryin lastenhuoneen nurkkaan ja yritin olla mahdollisimman tyyni. Mies oli töissä ja lapset täydessä touhussa. Äiti ei olisi oikein jaksanut. Enna oli tehnyt ihanan kortin isin kanssa... (Toimituksen huomautus: Oonankin olisi kyllä voinut ottaa mukaan touhuun, onhan minulla nyt kaksi ihanaa lasta.) mutta se ei piristänyt aamuna, jolloin olisin halunnut nauttia aamukahvini rauhassa niinkuin muutkin äidit. Kateus on pirullinen veikko. En ollut kateellinen lahjoista tms., mutta olin kateellinen siitä pienestä hetkestä rauhassa tästä ihastuttavasta äidin työstä. Ja äitienpäivätoivotuksesta ja ehkä kiitoksen sanasta, että muina päivinä olen hoitanut hommani ainakin kohtuullisesti. Sitä kaipaa joskus. Tunnustusta. Varsinkin kun duuni on semmoinen, ettei sitä sovi oikein paskaksikaan kutsua.

Illalla sain ruusuja -- ja lettuja ja kahvia -- ja jätskiä. Ja koti oli siivottu. Sitä ennen kävin jumpassa. Ihan hyvä päivä siis. Menin ajoissa nukkumaankin.

Hyödyllinen riippuvuus?

Katseltiin viikonloppuna jotain sarjaa "tabuista". Aiheena olivat riippuvuudet. Riippuvuus alkoholiin, huumeisiin, tupakkaan ym. nautintoaineisiin on aika tavanomaista, mutta harvempi on kai tietoinen sellaisista riippuvuuksista kuin ostosriippuvuus tai seksiriippuvuus. Edellä mainitut olivat aiheina eilisessä ohjelmassa. Tänään tajusin, että minulla kyllä ihan oikeasti on jonkin asteinen siivousriippuvuus. Oikeasti.

Eilisessä sarjassa korostettiin sitä, että jostakin riippuvainen ihminen kokee suurta mielihyvää hetkellisesti riippuvuutensa tyydytettyään, mutta sitten mielihyvä lakkaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin.

Kun tässä taannoin ripustin raivopäisesti pyykkejä, pyyhin pöytiä, tiskasin jne. olin ihan ihme "huumassa" ja kun alkoi näyttää vähitellen valmiilta tuli olo, että...mitäs nyt. Eikö missään olisi vähän lisää puunattavaa?

Tällainen riippuvuushan on ihan sairaan hyödyllinen, mutta aloin miettiä, että koskahan se menee överiksi? Ja mistähän sellainen on peräisin? Muistan, että olen jo aika pienenä lapsena ollut aika tarkka siitä, että kaverini palauttavat tavarani paikoilleen (tai mahdollisesti eivät koske ollenkaan) ja minua on usein kehuttu siististä huoneestani. Mutta koska olen muuttunut näin riippuvaiseksi siivoamisesta? Vanhempi tytärkin jo hyvin tietää, että äiti tykkää siististä. Oli sanonut isälle töissä ollessani, että "siivotaan niin siistiksi, että äiti ilahtuu".

Apua! Pitääkö mun mennä hoitoon?! ;)

Vihdoinkin Onnisti!

Olen mukana buzzaamassa Valio Onni puuroja (ja vellejä), jotka on valmistettu tuoreesta suomalaisesta maidosta, mutta joka on vähemmän käsiteltyä ja siksi sopivaa pikkulapsille jo 4-8 kuukauden iästä alkaen. Tuotteissa on myös täysin maidottomiakin vaihtoehtoja! Valio Onni puurot ja vellit ovat sopivia sekä aamu- väli- että iltapalaksi ja niitä on kätevä ottaa mukaan esim. reissuun pienen n.2dl pakkauksensa ansiosta. Tuotteet säilyvät avaamattomina huoneenlämmössä ja avattuna 1 vuorokauden jääkaapissa.

Meille kotiin tuli testattavaksi kaikki viisi puurovaihtoehtoa:

• viljaisa puolukka, neljän viljan, vadelma-kaura, vadelma-mustikka ja omena-kaura 

Yllä epäluuloinen testaaja ja testimaut

Lisäksi saatavilla on viisi erilaista velliä:

• kaura, maissi, neljän viljan, peruna-porkkana ja riisi

Ensimmäinen maistelukerta ei ollut järin onnistunut, vaikka pikkuneiti kahmaisikin aluksi puurolautasen eteensä raivokkaasti. Ekalla kerralla testasimme vadelma-kaurapuuroa, jota olin tarjonnut Oonalle joskus 5kk iässä, kun olimme reissussa ja silloin se oli kelvannut ihan kohtalaisesti. Meillä on ollut aikamoista taistelua tuon puuron syömisen kanssa, joten en ole paljon itse jaksanut niitä keitellä. Ei ole maistunut ruis-kaurapuuro, ei kaurapuuro, ei manna- tai riisipuuro, ei hedelmäsoseen kanssa tai ilman. Ymmärrätte varmaan, että suhtauduin siis hyvin skeptisesti tähänkin kokeiluun. Mutta koska omaksi hommakseni ei jäänyt kuin tuotteen kaataminen lautaselle ja iskeminen mikroon, niin lähdin kaikesta huolimatta innoissani jälleen yrittämään sitä puuron syömistä pienemmän kanssa. (Valio Onni puuroja ja vellejä ei ole muuten pakko lämmittää, vaan ne voi syödä sellaisenaankin!)

Alun innostus päättyi tähän - kädet kipossa ja sitten toteamus...ai tää on taas tätä.

Oona ei ole siis ollut innostunut puuroista, mutta ei myöskään minun tekemistä ruoista. Pilttiä, Bonaa, Semperiä ja Muksua on kulutettu purkkikaupalla ja kuluneella viikolla aloin saada tarpeekseni moisesta. Sanoin, että nyt aletaan "opettaan sitä tavoille" ja kannoin taas kaupasta kotiin vihanneksia ja pienelle sopivaa lihaa. Ensin valmistimme jauhelihakastiketta ja makaronia. Annoin syödä itse sormin ja lusikoin väliin minkä kerkesin. Sitten tarjosimme vähän kalkkunaa. Tänään tein risottoriisiä ja kanakastiketta. Se maistui! Aloin miettiä, että ehkä kyse onkin siitä, että neiti haluaa jo yrittää enemmän itse syödä, koska kaikki käsin syötävät välipalat ym. ovat aina kelvanneet. Ja niin kävi siis tänään. Laitoin välipalaksi tarjolle Onni neljän viljan puuroa - ja kaikki meni.

Ensin sormet kippoon..

..sitten tiukka ote lusikasta

Ja eikun syömään!

Lusikoi tänne vaan.

Maiskis, täähän on hyvää!

Ja kato äiti, mä osaan... (vaikka lusikka onkin väärinpäin.)

Säästyn todennäköisesti tänä iltana turhan puuron keittämiseltä. Ajattelin laittaa tarjolle omena-kaurapuuroa ja annan Oonan syödä ihan itse. :)

On tämä buzzaaminen kyllä hauskaa, vaikka tämänkin testauksen alussa tosiaan tuntui siltä, että kehtaako tästä kenellekään kertoa. Tällä kertaa sain siis vain itselleni näitä tuotteita testattavaksi (sain hakea lahjakortilla itselle mieluiset Valio Onni tuotteet Prismasta) ja tehtävänä oli vain kertoa täällä blogissa teille lukijoille, miten puurot maistuvat. Onneksi sentään maistuivat. :D

Lue lisää Valio Onni tuotteista: www.valio.fi/onni 

Möllerin Omega-3:a ja D-vitamiinia houkuttelevassa muodossa

Pääsin taas buzzadorina testaamaan itselleni aivan uutta tuotetta, nimittäin Möllerin Pikkalat D-vitamiinia, jossa on mukana myös hyödyllisiä Omega-3 rasvahappoja. Aivan huippu tuote meille, joilla ei syödä kalaa enää juuri koskaan ja joiden D-vitamiinin syöminen on ajoittain kamalaa taistelua...kun se maistuu muka niin pahalle.

Buzzadorina saan testattavakseni uusia tuotteita ja usein olen saanut tuotteita myös ystäville jaettavaksi. Tällä kertaa buzzaaminen kuitenkin tapahtuu näin blogin välityksellä ja koekaniineina toimivat omat perheenjäseneni.

Möllerin Pikkukalat sisältävät Omega-3-rasvahappoja, jotka ovat välttämättömiä elimistölle ja tärkeitä sydämelle, aivoille sekä näkökyvylle. D-vitamiini puolestaan auttaa rakentamaan lihaksia, luustoa ja hampaita. Pikkukalojen sisältämä D3- vitamiini on elimistölle luontainen muoto ja tehokkaampi kuin D2. Kun paketti Pikkukaloja saapui kotiin, Enna ei meinannut pysyä pöksyissään, vaan olisi halunnut heti alkaa niitä maistelemaan. Jo pelkkä paketti oli niin houkutteleva. Päivän vitamiinit oli kuitenkin jo otettu, joten testausta piti odottaa seuraavaan aamuun.

Vitamiinit olivat luvatusti houkuttelevan muotoisia, värikkäitä ja maku oli hedelmäinen kuin karkeissa.

Tässä kalamuoto ei näy parhaalla mahdollisella tavalla, mutta väri on herkullisen oranssi.

Pikkukalat ovat todella pehmeitä ja helppoja pureskella tai niellä. Mielestäni niistä puski kumminkin läpi aavistus öljyisyyttä, jos niitä jäi liiaksi suussansa pyörittelemään. Alla ensimmäisen uhrin ensimmäinen maistelukerta. :D

Enna oli ensimmäisten maistelukertojen (kaksi ekaa kertaa) innoissaan tästä uudesta tavasta ottaa aamun kammottavat vitamiinit. Kuten kuvasta näkyy, neiti oli oikein tyytyväinen. Kolmannen kerran jälkeen hän kumminkin valitsi mieluummin ne kammottavat tipat, joiden päälle hörpätään vähän maitoa. Siis mitä ihmettä?!

Mikähän siinä nyt sitten mättää? Että "karkkikaan" ei kelpaa, vaan mieluummin sitten otetaan hampaat irvessä niitä tippoja. Omasta mielestäni nämä Pikkukalat olisivat kumminkin mielekkäämpiä ottaa aamupalan ja iltapalan kera. Suositeltu päiväannos on nimittäin 2kpl, minkä huomasin vasta myöhemmin. Vaikka maku, muoto ja väri on kuin karkeissa, niissä ei ole keinotekoisia väri- tai makeutusaineita eikä lainkaan säilöntöaineita.

Saa nähdä miten Pikkukalojen kanssa käy. Että jäävätkö kaappiin pölyttymään vai alkavatko jälleen paremman puutteessa maistua. Voin tietysti itsekin pistellä ne poskeen, koska sopivat kyllä koko perheelle. Ja voin myös katsoa, maistuuko perheen pienimmälle, eli Oonalle (10kk). Kaverin tyttö oli kuulemma paketillisen syönyt (ei tietenkään kerralla:)), mutta sitten oli alkanut tökkimään. Eihän se karkkikaan tietysti niin herkkua ole, jos joka päivä syö. Ehkä siinä olisikin kehittämisideaa, että "jokainen" kala olisi eri makuinen.

Lue lisää: www.moller.fi

4-vuotiaan kiehtova maailma

Vanhempi tyttäreni on syntymästään asti hämmästyttänyt minua suloisuudellaan, kauneudellaan, motorisilla taidoillaan, myöhemmin älykkyydellään (joka varmaan jo syntyessä oli korketasoista) ja ties millä ominaisuuksillaan. Viime viikkoina olen taas useasti ollut ihan huuli pyöreänä, että whaat!? mistä tämäkin juttu taas tuli. :D

Tytär pukeutui aamulla huoneensa nurkastossa jumppakapineisiin. Autoin suoristamaan legginsejä, jotta häntä ei luultaisi ryppymummoksi. (Joskus kierossa olevat vaatteet voivat myös "saada muut luulemaan, että Enna on jo 5-vuotias"...selittäisikö joku tän mulle?) Sitten Enna lähti kokoutumaan jumppaan. Hän siis keksii sanoja tarpeeseen. Eli jos hän ei tiedä, tai satu muistamaan jotain sanaa, hän kehittää pikapikaa uuden. Puolisen vuotta sitten hän pohti oman nimensä alkuperää näin: "Tiäkste miks mun nimi on Enna? Koska mun pitää aina pistää kaikki ennalleen." :)

Enna on oppinut pyyhkimään itse räkää. Mutta hän ei niistä. Sitten aikuisena kuulemma vasta. Mutta aika kiva kumminkin, että flunssan iskiessä mun ei tarvitse enää olla ihan niin kärppänä, jos jostain kuuluu "Räkää! Räkää!" Voin sanoa, että haepa paperi ja pyyhi. Mut on se vaan kumma juttu, ettei neiti halua opetella sitä niistämistä...mut eihän sitä nyt kaikkea voi tehdä. Nyt hän myös vihdoin ja viimein meni kokeilemaan sitä pöntöllä istumista. Eihän sinne olla kuin vuoden verran yritetty suostutella menemään. On ollut nimittäin pikkuisen stressaavaa lähteä johonkin ja todeta matkalla, että määränpäässä ei ehkä olekaan pottaa. Enna oppi jo alta 2v. kuivaksi, mutta pönttö on ollut tosi iso mörkö. Onneksi neidillä on vaaaaltava seurapiirirakko. Mutta nyt tosiaan..eilen..hän yllätti ensin isin ja aamulla minut. Kiipesi itse ilman mitään jakkaroita pöntölle ja päivällä meni ilmoittamatta etukäteen, kuului vain "pyyhkimään" ja taas sai äiti olla niiin ylpeä lähes 4-vuotiaastaan.

Enna on pohtinut myös kovasti maailman syntyä yms. Eräänä päivänä hän kertoi minulle, että ihan ensin oli vaan vauvoja ja niitten hoitajia sairaalassa. Mutta sitten lähes samaan hengenvetoon hän alkoi epäillä sanomisiaan ja totesi, että "mutta mistäs ne vauvat sitten on tullut?". Kerroin, että jotkut ajattelevat, että jumala on luonut meidät ja jotkut, että olemme muuttuneet apinoista ihmisiksi. Yritin myös tiedustella tyttäreni kantaa, mutta hän ei osannut siinä hetkessä päättää. Myöhemmin hän oli iltasadun aikaan todennut: "Tiätkö mitä isi. Se jumala on niinku muovannu ihmisii. (hämmästynyt ilme) Oikeesti. Sit ne ei voi olla verta ja luuta."

Tällä viikolla kävimme koko perheen voimin lääkärissä. Molemmilla neideillä on joku flunssa ja pienemmällä iski korvatulehdus. Kotimatkalla takapenkiltä kuului taas jotain hupaisaa: "Silloin kun mä olen iso ja mä menen lääkäriin, niin sitten mä maksan kaiken itse. Ja sit mä istun siellä etupenkillä. Sillon kun en enää asu teidän kanssa. Isä kysyy: odotatko innolla. Joo-o, kuuluu vastaus."

Sitten on hyvä päättää tämä kirjoitus totuuteen lapsen suusta. Olimme lähdössä kirjastoon ja Enna oli jo menossa alas ulkovaatteita pukemaan. Totesin, että eipäs hoppuilla, kun äidillä on vielä yöhousut jalassa. Kun siinä vetelin uusia slim-fit farkkujani jalkaan, neiti kysyi, ovatkos nuo isin housut. No ei olleet, vaikka olivat kuulemma niin isot. "Onkos mulla iso pylly vai?" "Joo on. Paksu pylly ja lyhyet jalat....ja pieni vyö." :D Kiitos tästä. Kävin muuten illalla jumpassa. Ja nyt syön suklaata.

Sopivan kokoinen koti

Fanittamani Mallamoija kirjoitti jonkin aikaa sitten "oikean koon siivousurakasta" ja siitä intoutuneena ajattelin kirjoittaa omasta "valaistumisestani" saman asian suhteen. Muutimme ennen joulua 24m2 isompaan asuntoon kuin aiemmin ja lisäksi asunto on nykyään kahdessa tasossa aiemman yhden sijaan. Uusi tilanne on aivan huippu!

Itsekään en ole koskaan haaveillut mistään valtavasta lukaalista (lue: esim. 200 neliötä tai enemmän), mutta nykyinen 127 neliötä (103 sijaan) on jotain taivaallista. Kun neliöitä on enemmän, pöly ja kaikki mahdollinen p***a levittyvät tasaisesti ympäri kämppää ja jos viikkoimurointi jää väliin, kehtaan ihan hyvin kutsua vieraita kylään. Pedanttina ihmisenä imuroin ehkä eteisen ja keittiön pikaisesti, mutta siis oikeesti - mikä helpotus.

Iso keittiö ja paljon laskutilaa on tässä elämän tilanteessa myös aivan huippu juttu. Päivällä. Jos tiskikone on täynnä, puhtaita tai likaisia, kerään ruokailun jälkeen astiat pöydältä pinoon keittiön tasolle. Näitä pinoja kertyy päivän aikana joskus useita, mutta aina on tilaa syödä. :D Illalla onkin sitten mukava kaaos siivottavana, mutta kaikessa ei voi voittaa.

Iso lastenhuone on yksi parhaista meidän kodissa. Kaikilla leluille on paikka, MUTTA en saa minkäänlaista hepulia enää siitä, jos päivän leikkejä ei siivotakaan pois! Tilaa on niin paljon, että leluja voi vaikka vain vähän potkia huoneen reunoille, niin näyttää ihan siistiltä. ;)

Lopuksi: kaksi kerrosta on yllätyksekseni paljon parempi kuin yksi. Vieraita kestetään (mahtava autokorjaus:D) ja kestitäänkin useimmiten alakerrassa, joten yläkertaa ei ole pakko siivota. Ja jos vieraat viipyvät jostain syystä yli lähtökahvien, niin muksut saa rauhassa mennä unille, eikä äänet häiritse. Ai että mä rakastan tätä kotia!

Tervetuloa hyvät unet, tykkään teistä niin :)

Olen ollut jo reilun viikon kuin eri ihminen. Siis omasta mielestäni, sisäisesti. Unikoulu on nyt viimein alkanut toimia ja meillä on kerran nukuttu jo kokonainen yö heräämättä. Tuolloin aamumaitoa maisteltiin joskus kuuden jälkeen ja sitten noustiin pirteänä. Joinakin öinä on herätty kolme kertaa ja itkua on voinut olla enemmän, mutta useimmiten herätyksiä on 1-2 ja Oona rauhoittuu nopeasti, kun Tuomas käy antamassa tutin ja peittelemässä.

Jälkikäteen harmittaa, ettei aiemmin tajuttu aloittaa tätä hommaa. Tai siis silloin 6kk tienoilla, kun se on "sallittua". Mutta toisaalta ei siitä olisi välttämättä silloin ollut apua, kun Oonalle ei vielä tuolloin kiinteä ruoka kauhean hyvin maistunut. Olisi ollut kurjaa yrittää pitää mahdollisesti nälkäänsä itkevää vauvaa omassa sängyssä ilman maitoa.

Mutta kuten otsikosta käy ilmi. Olo on huomattavasti parempi. Kyllä uni tekee ihmeitä. Väittäisin, että kotikin alkaa taas paremmin pysyä ojennuksessa, kun en kulje koomassa kaikkia päiviä.

Unikoulun uusinnat alkoivat - älä missaa tätä!

Huomaatteko, yritän suhtautua huumorilla meitä ja etenkin minua raastaneeseen tilanteeseen nimeltä univaje. Oonan nukkuminen muuttui 6kk jälkeen jatkuvasti huonommaksi, niin että muuton jälkeen hän heräsi ties kuinka monta kertaa yössä, eikä uni tullut maidon avulla, ilman sitä, kainalossa eikä omassa sängyssä. Kävimme jo kertaalleen unikoulun läpi ja se vaikutti tuottavan tuloksia. Sain venytettyä maidon antamisen aamukolmeen, mutta sitten tapahtui jotain, mikä käänsi kaiken taas päälaelleen.

Kiljuntaa, rimpuilua, pyörimistä, kiipeilyä, valvomista, väsymystä, itkua, kiukkua...kaikenlaista pitkin öitä, niin että hermot olivat aivan riekaleina. Ja kiukku jatkui usein pitkin päivää, koska Oonaakin koko ajan väsytti huonojen yöunien vuoksi.

Siirsimme kaksi yötä sitten Oonan sängyn työhuoneeseen. Tuomas oli huomannut, että Oona näkee herätessään heti minut ja alkaa huutaa ja kiivetä pinnoja vasten päästäkseen luokseni. Koska vieressä nukkumisesta ei ole ollut hyötyä kenellekään, ajattelimme, että on parempi, ettei Oona voi edes nähdä minua yöllä. Mitä ei näe, sitä ei kaipaa tms. Tuomas otti hoidettavakseen kaikki Oonan yöheräämiset. Tämän vuoksi oli pidettävä huoli, ettei neidille todellakaan ainakaan nälkä iske. Tämän vuoksi Oona syö kolme lämmintä ateriaa päivässä. Viimeisen siis iltapalaksi. Puuro kun on hänen mielestään jotain todella vastenmielistä.

Tuomas on ollut aamuvuorossa, joten hän on hoitanut heräämiset n. klo 5 asti. Ensimmäisenä yönä Oona heräsi neljä kertaa ja Tuomaksen lähdettyä töihin vielä 5.20, joten hain hänet tuolloin viereeni ja annoin aamumaidon. Hän torkahti vielä ja nousimme puoli kahdeksan aikaan annettuani vielä kerran maitoa. Toisena yönä hän heräsi jälleen neljä kertaa ja Tuomaksen lähdettyä töihin, Oona nukkuikin 6.38 asti. Hain hänet tuolloin taas viereen ja annoin maitoa, mutta nyt hän ei enää nukahtanut, vaan nousi pirteänä ylös. Itsekin olin pirteämpi kuin kertaakaan kuluneen 8kk aikana.

Luulen, toivon, että olemme nyt oikealla polulla ja öistä tulee vähitellen yhtenäiset. On myös ihana huomata, kuinka paljon tyytyväisempi Oona on päivisin, kun hänkin saa nyt paljon enemmän unta öisin. Koulu jatkuu. Kerron taas jossain vaiheessa miten menee.

Vinkit univajeesta kärsiville äideille ja unikoulua harkitseville:

- antakaa isän ottaa ohjat (omalla tavallaan tai sopikaa yhdessä, miten toivotte unikoulun toteutettavan) -> toimi meilläkin paremmin, vaikka kokeilimme myös vuorottelua (joka ei auttanut, vaikka toimimme samoilla ohjeilla)
- siirtäkää vauva johonkin, missä hän ei heti näe teitä vanhempia, jos sattuu heräämään (uskon, että tällöin vauva malttaa paremmin itse yrittää saada uudestaan unesta kiinni...muuten on helpompi vaan huutaa vanhemmilta apua)