Kesää kuvina

Testasin lasin reunat. Eihän juhannuksesta jäänyttä "hyvää arkiviiniä" voinut seuraaviin pyhiin säästää.

Kävin puistojoogassa, johon osallistui satoja ihmisiä - joku arvioi n. 600. 

Nautiskeltiin auringosta ja uimisesta maauimalassa.

Yökyläiltiin ihanien ystävien luona.

Tehtiin sunnuntaibrunssi omalle terassille, kun kaupungista ei löytynyt sopivaa.

Vietettiin aurinkoinen päivä Naantalissa, josta shoppailtiin mm. vain yhtä epävireistä sointua soittavat nokkahuilut :D ja alla olevat lasinaluset.

Meillä asuu nykyään myös kaksi villieläintä.

Testattiin myös Seikkailupuiston teatterimuskari ja käytiin kesäteatterissa katsomassa Punahilkka - joka oli muuten ihan huippu kahden näyttelijän suoritus ja sopivasti jännittäväkin.

Kesä ja loma

Vietettiin kulunut viikko Tampereella ke-su. Normaalista poiketen emme käyneet porukoillani kuin kääntymässä vaan yövyimme tätini luona. Harvoin on ollut niin helppoa ja mukavaa vaan olla. Meille oli tehty ihan oma huone, jossa oli tilaa levitellä tavaransa ja lapsille oli tuotu leluja ja puuhasteltavaa. Sain itsekin piirrellä rauhassa. Piirsin pari pastelliliitukuvaa perheestämme, yhdessä muovailtiin, tehtiin paperinukeille vaatteita, väsättiin koruja ym. ym.

Tätini pihalla käy aikamoinen joukko enemmän ja vähemmän kesyjä oravia syömässä pähkinöitä ja niitä tytöt olisivat koko ajan halunneet olla katselemassa ja ruokkimassa. Tuli sellainen olo, että täytyy hankkia heille joku lemmikki kotiin, niin ihania ne oravat olivat. Askartelimme myös oravien kuvista magneetteja kotiin vietäväksi. Tänään kotona nukkumaan mennessä vanhempi neito totesi, että hän haluaisi aina asua Lauralla, kun oli niin paljon kivaa tekemistä - ja ne oravat. 😊 Hän yritti kovasti pohtia, mikä jyrsijä olisi helppohoitoisin, kun sanoin että ne villioravat hoitavat itse itsensä kun taas lemmikeistä on muutakin työtä kuin pelkkä ruokkiminen. Saas nähdä...

Tänään taisi olla kesäloman ensimmäinen kesältä tuntuva päivä. Lämpötila nousi 21 asteeseen. Kotiin päästyämme loikoilimme vuoroin terassin sohvalla ja sisällä aina kun tuli liian kuuma. Ensi viikolla onkin sitten jo heinäkuu. Tulossa on rippijuhlat, reissu Hankoon..ehkä Lintsille, käyn uudestaan Tampereella kun kokoonnumme jälleen lukioporukan kesken ja sitten täytyisi tietysti mökilläkin käväistä.

Nautitaanpas olostamme!

Kevät on tullut

...ja kevätstressi. Lapset on tosi ärsyttäviä, kai niilläkin on kevättä rinnassa. 😄 Hyppivät seinille juuri väärään aikaan, eivät tottele ja nahistelevat jatkuvasti. Itse en tietenkään osaa käyttäytyä sen paremmin, joten...

Muu perhe sairasti myös kunnon kevätflunssan. Etenkin Tuomas, joka oli kuumeessa kuusi päivää putkeen. Reppana, en edes ollut kovin hyvä vaimo, kun tekemättömät työt ja kotihommat painoivat niskassa.

Tänään käytiin koko perhe kaupoilla ja tuotiin kotiin kevätvärejä. 

Lapset saivat laittaa pääsiäiskoristeita esille ja se lähti vähän lapasesta. Mutta kukin tyylillään, eikö?

Viikko sitten saatiin laitettua seinälle myös itsetehtyä taidetta, jotka teimme tyttöporukalla Aboa Vetus&Ars Novan grafiikkatyöpajassa kun Juuli oli meillä kylässä hiihtolomalla.

Kyllä se kesä sieltä tulee, tai ainakin kesäaika. Muistakaa siirtää kelloja!

#20 Väärät sääennusteet

Lähdimme viettämään aamupäivää Seikkailupuistoon ja pukeuduimme lämpimästi, koska ilman piti olla enimmäkseen pilvinen ja ylin lämpötila +14 astetta. Iloiseksi yllätykseksi aurinko paistoi koko puistoilun ajan ja vaatteita piti vähentää, ettei tule hiki.

Tämä kesä taitaa olla tällainen, mutta suhtaudun siihen positiivisesti. Jokainen väärä sääennuste on todennäköisesti vain hyvä. :)

- Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan. 
(P.S. En näköjään joka päivä näitä kirjaa, joten kestäköön tämä "projekti" niin kauan, että 100 onnellista päivää on tullut täyteen.)

"Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan."

Lueskelen välillä Pihalla kotona -blogia, ja tänä aamuna sitä jälleen lukiessani, halusin ottaa mallia kirjoittajasta ja koota onnellisuutta tuottavia asioita sadan päivän ajan tänne blogiin. Olen ollut muka niin kiireinen, etten ehdi muuten kirjoitella, mutta yhden syyn onnellisuuteen pystyn varmasti joka päivä kertomaan. Onnenhuumassani päätän aloittaa tämän "kokeilun" listaamalla sata asiaa ensin yhdellä kertaa...sellaisia joita nyt mielen putkahtaa. Myöhemmin ne tulevat liittymään aina siihen päivään, jolloin kirjoitan. Katsotaan pääsenkö sataan... Minut tekee onnelliseksi:

1. Aamukahvi.
2. Se, kun vanhempi tytär ottaa ohjat ja pukee pienemmän.
3. Positiivisten blogikirjoitusten lukeminen.
4. Tuloillaan oleva kesä ja loma.
5. Ihana äitini, joka tekee joskus vähän liikaakin helpottaakseen minun menojen suunnitteluja.
6. Murunen pikkusiskoni, joka yllättää kutsuen itsensä kylään.
7. Siisti koti.
8. Kukat - mieheltä, sukulaisilta, vanhemmilta, oppilailta, tien vierestä poimittuna - miten vaan.
9. Palkkapäivä.
10. Pizza ja punaviini miehen kanssa sohvan nurkassa. (Mielellään ei läikytettynä ja murusteltuna.)
11. Kivat työkaverit.
12. Palapelin rakentaminen 2-vuotiaan kanssa.

Pitää mennä :D ....

....Iltapäivällä

13. Isovanhemmat.
14. Jazztanssi, leiriä suunnitellessa iski kipinä tehdä tätä taas enemmänkin.
15. Salmiakki.
16. Auringonpaiste sateen jälkeen.
17. Päiväkahvit vanhemman tyttären kanssa.
18. Se, kun joku kehuu jostakin, jonka kokee itsekin tärkeäksi.
19. Yllätysvieraat.
20. Se, ettei kaikkea tarvitse tehdä niinkuin suunnitteli. Tämä lista loppuu tähän, koska päivässä loppuu tunnit. :D

"Ensin pavvomeveen!"

Niin totesi armas kuopukseni tänään, kun olimme matkalla "erikoisaamiaiselle" tiiviisti nukutun yön jälkeen. Onneksi sentään malttoi nauttia herkkuaamiaisesta ennen palloihin sukeltamista.

Reissu oli varmasti yksi unohtumattomimmista perheemme yhteisistä kokemuksista tähän asti. Meillä oli sviitti, jossa oli mukava käydä aina välillä rauhoittumassa ilman, että tuli tunne matkustamisesta sardiinipurkissa. ;) Hytissä oli myös tarjolla vähän virvokkeita ja hedelmiä, joita oli kiva nauttia iltapalaksi kera tax freesta ostettujen "pipsien" (lue:sipsien) ja kotoa kannettujen riisipiirakoiden ja hedelmäsoseen. Tuomas ja minäkin saimme lähes aidon kokemuksen laivan yöelämästä, kun seurasimme tv:n välityksellä livekuvaa laivan yökerhosta ja nauroimme muiden huvittaville tanssikuvioille napostellessamme itse sipsiä vuodesohvalla löhöillen ja shampanjaa maistellen. :D

Yön nukuimme tosiaan kaikki vierekkäin sviitin parisängyssä vaikka vuodesohvakin oli pedattu meille. Unille meno ei tietenkään olisi millään huvittanut, vaikka remusimmekin jo illallakin pallomeressä ja kävimme Muumipeikkoa ja Myytä moikkaamassa. Oona sentään tuli kainaloon vasta aamuyöllä ja kaikkien onneksi herätti meidät sinne erikoisaamiaiselle vähän myöhemmin. Oma herätyskelloni olisi herättänyt väärään aikaan, kun en tajunnut puhelimeni kellon siirtyvän automaattisesti Ruotsin aikaan.

Päivä kului lasten huvituksissa ja kaupoilla käydessä. Iltapäivällä taistelin Oonan päiväunille ja niiltä kiirehdimmekin suoraan Buffettiin. Tytöille maistui parhaiten jälkiruoat. ;) Buffetin jälkeen kävimme vielä laivan saunaosastolla, jossa ei ollut meidän lisäkseni muita, joten saatiin polskutella ihan rauhassa. 

Satamaan tultiin varmaan kaikkien mielestä liian aikaisin, lomaa olisi ollut kiva vielä jatkaa...

Kuvakollaasi seuraa myöhemmin.

Pupukin oli reissussa mukana.

7/7 ohi on ja eikun joulua valmistelemaan!

Huippu fiilis kun takana on seitsemän joulunäytöstä ja vain pari toimistopäivää edessä. Tunnollisen työntekijän tapaan tietysti sairastun juuri nyt, mutta ehkä sentään jouluksi paranen. Nielu tosiaan pamahti ihan tukkoon ja kipeäksi tänä iltana, kun viimeiset oppilaat oli saatettu näytöksestä tyytyväisten vanhempien huomaan.

Oma ihana murmelinikin esiintyi jälleen eilen, tällä kertaa tonttuna, ja oli valehtelematta oman ryhmänsä tarkin ja ehkä innokkainkin esiintyjä. Kovin Ennaa vielä jännittää kaikki esitykseen liittyvä "oheistoiminta", mutta lavalla ei sitten jännitä yhtään ja hän säteilee niin suloisena. Isä, Oona, mami, Anne ja isomummi-Anjakin olivat näytöstä seuraamassa.

Oona on ottanut vähän rankasti sen, että olen ollut niin useana iltana poissa kotoa ja tänäänkin alahuuli väpätti, vaikka saivat jäädä isän kanssa kotiin. Onneksi tulevat kolme hoitopäivää eivät ole pitkiä ja illalla voidaan rauhoittua kotona ja valmistella joulua. "Kaikki" tulevat jälleen meille ja se on aivan ihanaa!

Perjantaina olisi aika hankkia vähän joululahjoja, en tosin ajatellut mitään suurta. Iän karttuessa on alkanut turhalta kaiken tavaran ostaminen vain sen vuoksi, että on joulu. Tärkeintä itselle on se yhdessäolo.

Pinnat kireällä - missä on meidän hyvät tavat?!

Meidän perheessä on pinnat kireällä vähän kaikilla vähän joka päivä. Tänään vaihteeksi raivottiin kurkut suorana vanhemman tyttären kanssa. Hän halusi ulos ja huusi apua ja kun en heti pystynyt, enkä halunnut kun raivoamalla "pyydettiin", niin kehitettiin kunnon huutokonsertti sitten. Hetken päästä itse itkin kuinka olin taas niin kamala äiti, mutta onneksi sain anteeksi. Ulos se neiti ei päässyt, kun ei enää sen itkupotkuraivarin jälkeen jaksanut. Halailtiin, katsottiin piirrettyjä ja syötiin suklaata... Semmoiset tavat ja metodit tänään.

Pienempi kilahtelee, jos pitäisi nukkumaan mennä tai vaippa vaihtaa. Potalla käy vain lueskelemassa kirjoja ja vääntää sitten kakat vaippaan. "Ei oo kakka" tai "ei oo iso kakka" tarkoittaa, että on pyllypesun aika ja jos aikeensa paljastaa kakkapyllylle, niin sehän kirmaa karkuun. Ulkovaatteita pukiessa ei saa auttaa ja kaikki hanskat on yleensä huonoja. Purkkaa tarttis olla tarjolla koko ajan ja sen jälkkäriksi vielä pastilli. Ruokalappua käytetään vain pari kertaa viikossa ja aamupala, välipala ja iltapala tarjoillaan mieluiten sohvan ääreen. Koska olen kyllästynyt perheemme tapaan huutaa jatkuvasti ihan turhista asioista, lepsuilen mm. tässä ruoka-asiassa jatkuvasti. Haluan pitää rauhan maassa... Ihan kiva juoda kahvia sohvalla ja katsoa Pikku Kakkosta - paljon kivempaa kuin taistella, tapella ja taivutella neitoja pöydän ääreen syömään puuroa.

Pöytätapoja opetellaan taas myöhemmin, mutta anteeksipyyntöä puolestaan opetellaan joka päivä. Päivittäin tulee tilanteita, että jonkun pitäisi pyytää anteeksi ja jostain syystä tuo 4v. ei millään haluaisi. Oonakin aika hyvin ymmärtää tulla halaamaan ja puhaltamaan, jos hän satuttaa Ennaa vaikkei anteeksi vielä osaakaan sanoa, mutta Ennalle tuo sana on ihan hirmu vaikea.

Itselleni puolestaan on ihan hirmu vaikeeta päästä yli kiukusta ja turhautumisesta, jos lapsia on pitänyt komentaa tms. Turhautumisen tunteet jotenkin kasaantuu ja lopulta "poksahtaa" ihan älyttömässä mittakaavassa ulos...miten siinä sitten pitäisi opettaa ja näyttää hyvää esimerkkiä? Onneksi kohta alkaa joululoma. Julistan oman joulurauhan jo 19.12. alkaen. :)

Helppoa lastenhoitoa

Välillä meinaa tämä lastenhoito käydä niin helpoksi, että ihan naurattaa. Enna on alkanut kovasti huolehtimaan pikkusiskostaan ja auttaa minua ihan pyytämättä kaikenlaisissa hommissa. Eräänä aamuna Oona valitsi vaatteet vaatekaapistaan ja Enna auttoi ne tämän päälle sukkia myöden! Tänään Enna vahti pienempäänsä pihalla ja kiikutti tätä kirpparilta löytämässäni kiikussa. Ruoka-aikaan Enna tuo aina Oonallekin ruokailuvälineet ja ulos lähdettäessä auttaa tälle kengät jalkaan.. Vaikka joskus Oona onnistuu siinä itsekin. Illalla isosisko napitti pikkuisen yöpuvun kiinni ja luki tälle iltasadun. Ei voi muuta enää sanoa, kuin olen minä ihanat lapset saanut!

Nyt tytöt ovat vielä kaiken lisäksi muuttaneet samaan huoneeseen nukkumaan ja unille menoon entistä helpompaa. Enna on myös oppinut nukahtamaan itsekseen ja uni tulee niin helposti, ettei iltasatuakaan aina jaksa kuunnella. Sinne ne vaan laitetaan sänkyyn ja suukotellaan ja halitaan...ja sitten vaan äiti heittäytyy sohvalle leviäks, kun muruset jäävät odottamaan Nukkumattia.

Huomenna alkaa työt ja päiväkoti. Toivottavasti elämä silti jatkuu yhtä mukavana.

                                       

    

Kesä rientää

Aika kuluu siivillä, huomenna on jo heinäkuu ja paljon on touhuttu. Eilen tulimme Kaarina-Helsinki-Tampere-Kaarina reissusta. 

Lähdimme keskiviikkona koko perheen kera (kuten yleensä aina) ja auto täynnä rompetta Sannin perheen luokse. Ennen matkaan lähtöä kävin ottamassa Oonalle hänen 1v -rokotteensa, jotka erään rokotetutkimuksen vuoksi olivat vielä ottamatta. Matka Helsinkiin sujui hyvin ja perillä otettiin vähän välipalaa, jonka jälkeen suunnattiin loppupäiväksi Linnanmäelle. Erittäin onnistunut reissu! Enna ja Milja juoksivat pyörityksestä toiseen 4 tunnin ajan kertaakaan valittamatta väsyneitä jalkoja. Oonakin kävi kanssani parissa karusellissa. Yksi oli vähän hurja, kun en huomannut ensin katsoa, miten se pyörii...kyltissä kun luki, että sopii kaikille. :D Siellä yläilmoissa sitten yritin kaikin voimin hillitä kuumailmapalloamme, ettei se lähtisi villiin pyörintään. Oona oli ihmeissään, muttei onneksi pelästynyt.

Illalla Sannin luona Oona oli tosi väsynyt ja kylvyn jälkeen alkoi täristä ja voivotella. Epäilimme nestehukkaa, mutta yöllä huomasinkin, että hänelle oli noussut kuume. Rokotehoitaja oli sanonut, että tytölle voi nousta korkea kuume, joten emme olleet enempää huolissamme. Annettiin Panadolia ja torstaipäivänä käytiin vähän kaupoilla. Perjantaina lähdimme aiottua aiemmin Tampereelle ajelemaan, koska Oona oli niin väsynyt, eikä meinannut pysyä hereillä. Tampereella menimme Laura-tätini luokse ja siellä mittasin vaikeroivalta kullaltamme 39,4 astetta kuumetta, kainalosta, joten soitin terveyskeskukseen ja kysyin neuvoa (supot eivät tuntuneet laskevan kuumetta tarpeeksi). Minua kehotettiin käyttämään Oonaa lääkärillä. Kävimme Mehiläisessä ja siellä lääkäri totesi Oonalla olevan virusperäisen tulehduksen nielussa. Kuume johtui siis todennäköisemmin siitä. Saimme reseptin nestemäisen Panadoliin, joka vaikuttaa nopeammin ja annostus on tarkempi. Supot olivat kuulemma jo liian pieniä (125mg) eikä niitä oikein voi puolittaakaan.

Lauantaina ajoimme takaisin kotiin Ennan jäädessä mamin luokse lomailemaan ja huvittelemaan. Oonan kuume jatkui vielä iltaan, mutta kuuden jälkeen neiti yllättäen piristyi, söi ja alkoi tanssahdella. Sunnuntaiaamuna oli enää vähäistä lämpöä. Jospa pöpö on nyt selätetty.

                                   

                                      Oona opettelee syömään itse jogurttia

                            

                                       Enna Kaarinan Hovirinnan leikkipuistossa

  

                                   

                                      Tytöt Myllyssä autoilemassa

                                   

                                      Ennan napa Aurajokirannassa

                                   

                                      Oonan napa Aurajokirannassa

Tällaisia kesäpuuhia meillä on reissujen lisäksi ollut. 

P.S. Alan olla vähän kypsä tuohon Facebookin käyttöön. Kuinka moni seuraa meidän elämää täällä? Meinasin luopua F:n käytöstä kokonaan, mutta kovinkaan moni ei pidä esim. blogia ja kun olen niin huono soittelemaan, en saisi mistään tietää, mitä ihmisille kuuluu. Poistin puolet ystävistäkin ja nyt vähän harmittaa, kun ei ole oikein mitään kanavaa, mistä saisin tietää heidän elämästään. Voi elämä...

7/7 ain laulain työtäs tee!

Äidin duuni on joskus vähän raskas. Esimerkiksi eilen. Kun toiset hehkuttivat ihanaa äitienpäivää ja shampanja-aamiaisia vuoteeseen, itse käperryin lastenhuoneen nurkkaan ja yritin olla mahdollisimman tyyni. Mies oli töissä ja lapset täydessä touhussa. Äiti ei olisi oikein jaksanut. Enna oli tehnyt ihanan kortin isin kanssa... (Toimituksen huomautus: Oonankin olisi kyllä voinut ottaa mukaan touhuun, onhan minulla nyt kaksi ihanaa lasta.) mutta se ei piristänyt aamuna, jolloin olisin halunnut nauttia aamukahvini rauhassa niinkuin muutkin äidit. Kateus on pirullinen veikko. En ollut kateellinen lahjoista tms., mutta olin kateellinen siitä pienestä hetkestä rauhassa tästä ihastuttavasta äidin työstä. Ja äitienpäivätoivotuksesta ja ehkä kiitoksen sanasta, että muina päivinä olen hoitanut hommani ainakin kohtuullisesti. Sitä kaipaa joskus. Tunnustusta. Varsinkin kun duuni on semmoinen, ettei sitä sovi oikein paskaksikaan kutsua.

Illalla sain ruusuja -- ja lettuja ja kahvia -- ja jätskiä. Ja koti oli siivottu. Sitä ennen kävin jumpassa. Ihan hyvä päivä siis. Menin ajoissa nukkumaankin.

Hyödyllinen riippuvuus?

Katseltiin viikonloppuna jotain sarjaa "tabuista". Aiheena olivat riippuvuudet. Riippuvuus alkoholiin, huumeisiin, tupakkaan ym. nautintoaineisiin on aika tavanomaista, mutta harvempi on kai tietoinen sellaisista riippuvuuksista kuin ostosriippuvuus tai seksiriippuvuus. Edellä mainitut olivat aiheina eilisessä ohjelmassa. Tänään tajusin, että minulla kyllä ihan oikeasti on jonkin asteinen siivousriippuvuus. Oikeasti.

Eilisessä sarjassa korostettiin sitä, että jostakin riippuvainen ihminen kokee suurta mielihyvää hetkellisesti riippuvuutensa tyydytettyään, mutta sitten mielihyvä lakkaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin.

Kun tässä taannoin ripustin raivopäisesti pyykkejä, pyyhin pöytiä, tiskasin jne. olin ihan ihme "huumassa" ja kun alkoi näyttää vähitellen valmiilta tuli olo, että...mitäs nyt. Eikö missään olisi vähän lisää puunattavaa?

Tällainen riippuvuushan on ihan sairaan hyödyllinen, mutta aloin miettiä, että koskahan se menee överiksi? Ja mistähän sellainen on peräisin? Muistan, että olen jo aika pienenä lapsena ollut aika tarkka siitä, että kaverini palauttavat tavarani paikoilleen (tai mahdollisesti eivät koske ollenkaan) ja minua on usein kehuttu siististä huoneestani. Mutta koska olen muuttunut näin riippuvaiseksi siivoamisesta? Vanhempi tytärkin jo hyvin tietää, että äiti tykkää siististä. Oli sanonut isälle töissä ollessani, että "siivotaan niin siistiksi, että äiti ilahtuu".

Apua! Pitääkö mun mennä hoitoon?! ;)

Möllerin Omega-3:a ja D-vitamiinia houkuttelevassa muodossa

Pääsin taas buzzadorina testaamaan itselleni aivan uutta tuotetta, nimittäin Möllerin Pikkalat D-vitamiinia, jossa on mukana myös hyödyllisiä Omega-3 rasvahappoja. Aivan huippu tuote meille, joilla ei syödä kalaa enää juuri koskaan ja joiden D-vitamiinin syöminen on ajoittain kamalaa taistelua...kun se maistuu muka niin pahalle.

Buzzadorina saan testattavakseni uusia tuotteita ja usein olen saanut tuotteita myös ystäville jaettavaksi. Tällä kertaa buzzaaminen kuitenkin tapahtuu näin blogin välityksellä ja koekaniineina toimivat omat perheenjäseneni.

Möllerin Pikkukalat sisältävät Omega-3-rasvahappoja, jotka ovat välttämättömiä elimistölle ja tärkeitä sydämelle, aivoille sekä näkökyvylle. D-vitamiini puolestaan auttaa rakentamaan lihaksia, luustoa ja hampaita. Pikkukalojen sisältämä D3- vitamiini on elimistölle luontainen muoto ja tehokkaampi kuin D2. Kun paketti Pikkukaloja saapui kotiin, Enna ei meinannut pysyä pöksyissään, vaan olisi halunnut heti alkaa niitä maistelemaan. Jo pelkkä paketti oli niin houkutteleva. Päivän vitamiinit oli kuitenkin jo otettu, joten testausta piti odottaa seuraavaan aamuun.

Vitamiinit olivat luvatusti houkuttelevan muotoisia, värikkäitä ja maku oli hedelmäinen kuin karkeissa.

Tässä kalamuoto ei näy parhaalla mahdollisella tavalla, mutta väri on herkullisen oranssi.

Pikkukalat ovat todella pehmeitä ja helppoja pureskella tai niellä. Mielestäni niistä puski kumminkin läpi aavistus öljyisyyttä, jos niitä jäi liiaksi suussansa pyörittelemään. Alla ensimmäisen uhrin ensimmäinen maistelukerta. :D

Enna oli ensimmäisten maistelukertojen (kaksi ekaa kertaa) innoissaan tästä uudesta tavasta ottaa aamun kammottavat vitamiinit. Kuten kuvasta näkyy, neiti oli oikein tyytyväinen. Kolmannen kerran jälkeen hän kumminkin valitsi mieluummin ne kammottavat tipat, joiden päälle hörpätään vähän maitoa. Siis mitä ihmettä?!

Mikähän siinä nyt sitten mättää? Että "karkkikaan" ei kelpaa, vaan mieluummin sitten otetaan hampaat irvessä niitä tippoja. Omasta mielestäni nämä Pikkukalat olisivat kumminkin mielekkäämpiä ottaa aamupalan ja iltapalan kera. Suositeltu päiväannos on nimittäin 2kpl, minkä huomasin vasta myöhemmin. Vaikka maku, muoto ja väri on kuin karkeissa, niissä ei ole keinotekoisia väri- tai makeutusaineita eikä lainkaan säilöntöaineita.

Saa nähdä miten Pikkukalojen kanssa käy. Että jäävätkö kaappiin pölyttymään vai alkavatko jälleen paremman puutteessa maistua. Voin tietysti itsekin pistellä ne poskeen, koska sopivat kyllä koko perheelle. Ja voin myös katsoa, maistuuko perheen pienimmälle, eli Oonalle (10kk). Kaverin tyttö oli kuulemma paketillisen syönyt (ei tietenkään kerralla:)), mutta sitten oli alkanut tökkimään. Eihän se karkkikaan tietysti niin herkkua ole, jos joka päivä syö. Ehkä siinä olisikin kehittämisideaa, että "jokainen" kala olisi eri makuinen.

Lue lisää: www.moller.fi

4-vuotiaan kiehtova maailma

Vanhempi tyttäreni on syntymästään asti hämmästyttänyt minua suloisuudellaan, kauneudellaan, motorisilla taidoillaan, myöhemmin älykkyydellään (joka varmaan jo syntyessä oli korketasoista) ja ties millä ominaisuuksillaan. Viime viikkoina olen taas useasti ollut ihan huuli pyöreänä, että whaat!? mistä tämäkin juttu taas tuli. :D

Tytär pukeutui aamulla huoneensa nurkastossa jumppakapineisiin. Autoin suoristamaan legginsejä, jotta häntä ei luultaisi ryppymummoksi. (Joskus kierossa olevat vaatteet voivat myös "saada muut luulemaan, että Enna on jo 5-vuotias"...selittäisikö joku tän mulle?) Sitten Enna lähti kokoutumaan jumppaan. Hän siis keksii sanoja tarpeeseen. Eli jos hän ei tiedä, tai satu muistamaan jotain sanaa, hän kehittää pikapikaa uuden. Puolisen vuotta sitten hän pohti oman nimensä alkuperää näin: "Tiäkste miks mun nimi on Enna? Koska mun pitää aina pistää kaikki ennalleen." :)

Enna on oppinut pyyhkimään itse räkää. Mutta hän ei niistä. Sitten aikuisena kuulemma vasta. Mutta aika kiva kumminkin, että flunssan iskiessä mun ei tarvitse enää olla ihan niin kärppänä, jos jostain kuuluu "Räkää! Räkää!" Voin sanoa, että haepa paperi ja pyyhi. Mut on se vaan kumma juttu, ettei neiti halua opetella sitä niistämistä...mut eihän sitä nyt kaikkea voi tehdä. Nyt hän myös vihdoin ja viimein meni kokeilemaan sitä pöntöllä istumista. Eihän sinne olla kuin vuoden verran yritetty suostutella menemään. On ollut nimittäin pikkuisen stressaavaa lähteä johonkin ja todeta matkalla, että määränpäässä ei ehkä olekaan pottaa. Enna oppi jo alta 2v. kuivaksi, mutta pönttö on ollut tosi iso mörkö. Onneksi neidillä on vaaaaltava seurapiirirakko. Mutta nyt tosiaan..eilen..hän yllätti ensin isin ja aamulla minut. Kiipesi itse ilman mitään jakkaroita pöntölle ja päivällä meni ilmoittamatta etukäteen, kuului vain "pyyhkimään" ja taas sai äiti olla niiin ylpeä lähes 4-vuotiaastaan.

Enna on pohtinut myös kovasti maailman syntyä yms. Eräänä päivänä hän kertoi minulle, että ihan ensin oli vaan vauvoja ja niitten hoitajia sairaalassa. Mutta sitten lähes samaan hengenvetoon hän alkoi epäillä sanomisiaan ja totesi, että "mutta mistäs ne vauvat sitten on tullut?". Kerroin, että jotkut ajattelevat, että jumala on luonut meidät ja jotkut, että olemme muuttuneet apinoista ihmisiksi. Yritin myös tiedustella tyttäreni kantaa, mutta hän ei osannut siinä hetkessä päättää. Myöhemmin hän oli iltasadun aikaan todennut: "Tiätkö mitä isi. Se jumala on niinku muovannu ihmisii. (hämmästynyt ilme) Oikeesti. Sit ne ei voi olla verta ja luuta."

Tällä viikolla kävimme koko perheen voimin lääkärissä. Molemmilla neideillä on joku flunssa ja pienemmällä iski korvatulehdus. Kotimatkalla takapenkiltä kuului taas jotain hupaisaa: "Silloin kun mä olen iso ja mä menen lääkäriin, niin sitten mä maksan kaiken itse. Ja sit mä istun siellä etupenkillä. Sillon kun en enää asu teidän kanssa. Isä kysyy: odotatko innolla. Joo-o, kuuluu vastaus."

Sitten on hyvä päättää tämä kirjoitus totuuteen lapsen suusta. Olimme lähdössä kirjastoon ja Enna oli jo menossa alas ulkovaatteita pukemaan. Totesin, että eipäs hoppuilla, kun äidillä on vielä yöhousut jalassa. Kun siinä vetelin uusia slim-fit farkkujani jalkaan, neiti kysyi, ovatkos nuo isin housut. No ei olleet, vaikka olivat kuulemma niin isot. "Onkos mulla iso pylly vai?" "Joo on. Paksu pylly ja lyhyet jalat....ja pieni vyö." :D Kiitos tästä. Kävin muuten illalla jumpassa. Ja nyt syön suklaata.

Tervetuloa hyvät unet, tykkään teistä niin :)

Olen ollut jo reilun viikon kuin eri ihminen. Siis omasta mielestäni, sisäisesti. Unikoulu on nyt viimein alkanut toimia ja meillä on kerran nukuttu jo kokonainen yö heräämättä. Tuolloin aamumaitoa maisteltiin joskus kuuden jälkeen ja sitten noustiin pirteänä. Joinakin öinä on herätty kolme kertaa ja itkua on voinut olla enemmän, mutta useimmiten herätyksiä on 1-2 ja Oona rauhoittuu nopeasti, kun Tuomas käy antamassa tutin ja peittelemässä.

Jälkikäteen harmittaa, ettei aiemmin tajuttu aloittaa tätä hommaa. Tai siis silloin 6kk tienoilla, kun se on "sallittua". Mutta toisaalta ei siitä olisi välttämättä silloin ollut apua, kun Oonalle ei vielä tuolloin kiinteä ruoka kauhean hyvin maistunut. Olisi ollut kurjaa yrittää pitää mahdollisesti nälkäänsä itkevää vauvaa omassa sängyssä ilman maitoa.

Mutta kuten otsikosta käy ilmi. Olo on huomattavasti parempi. Kyllä uni tekee ihmeitä. Väittäisin, että kotikin alkaa taas paremmin pysyä ojennuksessa, kun en kulje koomassa kaikkia päiviä.

Unikoulun uusinnat alkoivat - älä missaa tätä!

Huomaatteko, yritän suhtautua huumorilla meitä ja etenkin minua raastaneeseen tilanteeseen nimeltä univaje. Oonan nukkuminen muuttui 6kk jälkeen jatkuvasti huonommaksi, niin että muuton jälkeen hän heräsi ties kuinka monta kertaa yössä, eikä uni tullut maidon avulla, ilman sitä, kainalossa eikä omassa sängyssä. Kävimme jo kertaalleen unikoulun läpi ja se vaikutti tuottavan tuloksia. Sain venytettyä maidon antamisen aamukolmeen, mutta sitten tapahtui jotain, mikä käänsi kaiken taas päälaelleen.

Kiljuntaa, rimpuilua, pyörimistä, kiipeilyä, valvomista, väsymystä, itkua, kiukkua...kaikenlaista pitkin öitä, niin että hermot olivat aivan riekaleina. Ja kiukku jatkui usein pitkin päivää, koska Oonaakin koko ajan väsytti huonojen yöunien vuoksi.

Siirsimme kaksi yötä sitten Oonan sängyn työhuoneeseen. Tuomas oli huomannut, että Oona näkee herätessään heti minut ja alkaa huutaa ja kiivetä pinnoja vasten päästäkseen luokseni. Koska vieressä nukkumisesta ei ole ollut hyötyä kenellekään, ajattelimme, että on parempi, ettei Oona voi edes nähdä minua yöllä. Mitä ei näe, sitä ei kaipaa tms. Tuomas otti hoidettavakseen kaikki Oonan yöheräämiset. Tämän vuoksi oli pidettävä huoli, ettei neidille todellakaan ainakaan nälkä iske. Tämän vuoksi Oona syö kolme lämmintä ateriaa päivässä. Viimeisen siis iltapalaksi. Puuro kun on hänen mielestään jotain todella vastenmielistä.

Tuomas on ollut aamuvuorossa, joten hän on hoitanut heräämiset n. klo 5 asti. Ensimmäisenä yönä Oona heräsi neljä kertaa ja Tuomaksen lähdettyä töihin vielä 5.20, joten hain hänet tuolloin viereeni ja annoin aamumaidon. Hän torkahti vielä ja nousimme puoli kahdeksan aikaan annettuani vielä kerran maitoa. Toisena yönä hän heräsi jälleen neljä kertaa ja Tuomaksen lähdettyä töihin, Oona nukkuikin 6.38 asti. Hain hänet tuolloin taas viereen ja annoin maitoa, mutta nyt hän ei enää nukahtanut, vaan nousi pirteänä ylös. Itsekin olin pirteämpi kuin kertaakaan kuluneen 8kk aikana.

Luulen, toivon, että olemme nyt oikealla polulla ja öistä tulee vähitellen yhtenäiset. On myös ihana huomata, kuinka paljon tyytyväisempi Oona on päivisin, kun hänkin saa nyt paljon enemmän unta öisin. Koulu jatkuu. Kerron taas jossain vaiheessa miten menee.

Vinkit univajeesta kärsiville äideille ja unikoulua harkitseville:

- antakaa isän ottaa ohjat (omalla tavallaan tai sopikaa yhdessä, miten toivotte unikoulun toteutettavan) -> toimi meilläkin paremmin, vaikka kokeilimme myös vuorottelua (joka ei auttanut, vaikka toimimme samoilla ohjeilla)
- siirtäkää vauva johonkin, missä hän ei heti näe teitä vanhempia, jos sattuu heräämään (uskon, että tällöin vauva malttaa paremmin itse yrittää saada uudestaan unesta kiinni...muuten on helpompi vaan huutaa vanhemmilta apua)

Unikoulu

Aloitimme unikoulun kolme iltaa sitten. Ensimmäisenä iltana (jouluaattoilta) en yksinkertaisesti saanut Oonaa nukahtamaan saati rauhoittumaan (alakerrasta kuuluvilla äänillä saattoi olla vaikutusta) ja sysäsin homman isälle. Hän onnistuikin siinä melko nopeasti ja päätin, että hoitakoon homman yölläkin siihen asti, kunnes antaisin maitoa - joskus aamuyöstä. Oona heräsi tuona yönä muistaakseni kolme kertaa, rauhoittuen isän tyynnyttelyyn joka kerta nopeammin. Neljännellä herätyksellä annoin sitten maitoa, mutta siirsin pikkuneidin vielä omaan sänkyyn nukkumaan. Viidennellä herätyksellä annoin jäädä kainaloon ja viimeisen kerran tarjosin maitoa joskus ennen kahdeksaa aamulla, kun en olisi jaksanut nousta.

Seuraava yö olikin vähän heikompi. Neiti heräsi 23.30 aikoihin ja piti 2,5 tunnin lähes taukoamattoman huutokonsertin, jonka aikana aluksi vuorottelimme, mutta sitten jouduin hoitamaan homman yksin, koska vanhempi tytär heräsi itkuisena ja Tuomas meni hänen viereensä nukkumaan. Aamulla isommalla todettiinkin sitten myös korvatulehdus. Yön huutelua jälkeen Oona nukkui kohtalaisesti, mutta muistaakseni otin hänet heti seuraavalla herätyksellä viereen, kun en jaksanut enää valvoa.

Eilen illalla Oona jäi heti rauhassa kyljelleen, kun laskin hänet sänkyyn, mutta alkoi kovan kiljumisen heti, kun irrotin käteni selän päältä ja poistuin viereiseen huoneeseen. Jotta en olisi rynnistänyt tyynnyttelemään liian aikaisin ja olisin jokseenkin johdonmukainen, käytin "laskutaktiikkaa" pitääkseni itseni rauhallisena. Olin toisessa huoneessa aina niin kauan, että olin laskenut kolme kertaa 60:neen, eli noin kolme minuuttia. Palasin kääntämään tyttösen makuulle, annoin tutin, laitoin unipupun kainaloon ja peittelin. Sitten laskin kymmeneen käsi selän päällä ja poistuin - kuullen välittömästi kiljunnan alkavan. Taas laskeskelin viereisessä huoneessa ja tuijottelin ikkunasta naapuria ulkoiluttamassa koiria ja lastaan, joka oli tuskin kaksi kävelystä päätellen...aika myöhään pulkkailemassa. No kuitenkin, sitten palasin taas kääntämään Oonan unille. Tein saman vielä kahdesti ja viimeiselläkin kerralla kiljunta alkoi, mutta lakkasi jo ennen kuin olin laskenut ensimmäistä kertaa 30:neen ja kuulin sitten vain hiukan yninää. Yö meni hienosti. Oona heräsi ensimmäisen kerran vasta 3.30. Otin tosin silloin jo hänet viereen..olin vähän töttöröö, enkä muistanut, että olisin voinut yrittää laittaa omaan sänkyyn takaisin maidon jälkeen. No uni jatkui hyvin aamuun asti.

Tänään Oona oli päivällä vähän kiukkuinen ja halusi olla paljon sylissä. Mikä on tietysti ymmärrettävää, kun on eroahdistusta ollut jonkun verran ja sitten vielä tämä koulu...
Unille mennessä neiti protestoikin heti, kun laskin hänet sänkyyn, vaikken ollut vielä lähdössä mihinkään. Huuto oli niin kovaa ja tutti pyöri suussa siihen malliin, että kävin hakemassa Panadolia, alkoi nimittäin tänään epäilyttää, että hampaitakin olisi tulossa. Lääkkeen antamisen jälkeen pidin Oonaa vielä tiukasti sylissä pystyssä rintaani vasten ja kuiskin, että kaikki on hyvin ja nyt mennään nukkumaan. Sitten sain laskettua hänet sänkyyn ja poistuin. Jouduin palaamaan peittelemään jälleen vielä kaksi kertaa ja sitten uni tuli. Oona havahtui vielä kun Tuomas poistui Ennan huoneesta ja kun minä lähdin työhuoneesta alakertaan, mutta hän vain kiljaisi perään ja jatkoi unta. Saa nähdä millainen yö nyt tulee. Kerron, jos pysyn elävien kirjoissa. :D

Kananmuna-allergia, kakun leivontaa, kaaosta, kukkumista keskellä yötä, korvatulehduksia, kuukaudet vierii ja vuosi alkaa vaihtua

Kävimme pari kuukautta sitten testaamassa, onko vanhemmalla tyttärellä edelleen kananmuna-allergia. Onhan sillä. Vieläkään emme siis pääse vahtimasta tuoteselosteita eikä neiti pääse nauttimaan kaikista herkuista joista muut. Tästä johtuen, lohdutukseksi, opettelimme leipomaan kananmunattoman täytekakun. Ei siinä oikeastaan ollut mitään vaikeaa ja kakusta tuli herkullinen. Ihmettelen toisaalta, miksi sitä munaa pitää pistää joka paikkaan. Kai sekä vähän lisää kuohkeutta antaa rakennetta tms. Mutta ilman siis pärjää hyvin. Minun piti kirjoittaa erillinen postaus tästä kakun leipomisesta kuvien kera, mutta aika kului enkä ehtinyt. Nyt en enää jaksa.

Tuli muuttokaaos. Laatikoita siellä ja täällä. Niistä selvittiin ja sitten keskityttiin taas hetki normaaliin arkeen, eli yökukkumisiin.. Oona on valvonut useina öinä 2-3h selittämättömistä syistä, kunnes vein hänet lääkäriin ja todettiin korvatulehdus. Korvat olivat jouluaattona terveet, kun vein hänet taas lääkäriin valvomisen ja itkuisuuden takia. Aattoiltana päätin, että ei auta kuin pitää unikoulua. Valvominen on kai seurausta huonoista nukkumintavoista alkuajoilta. Viime yö oli kolmas yö koulutusta ja se tuotti jo vähän tulosta. Oona heräsi ensimmäisen kerran n. 3.30.

Unikoulusta lisää myöhemmin, nyt vahdin pienen päiväunta.. <3

Miten teillä nukutaan? Meillä näin...

Nukkumapaikka

Internetissä voi lukea sivukaupalla kirjoituksia siitä, missä on vauvalle paras paikka nukkua. Perhepeti on kai kasvattanut suosiotaan, joskin edelleen pohditaan, onko se turvallista ja jotkut murehtivat nukkuuko teinikin sitten vielä vanhempien kainalossa... Ennen kuin esikoiseni syntyi, olin päättänyt, että meidän vauva nukkuu omassa sängyssä. En tiedä miksi olin näin päättänyt ja lyhyestä virsi kaunis - pyörsin puheeni heti sairaalassa. :D Ensimmäisen kanssa pelkäsin, että hoitajat sairaalassa tulevat sanomaan minulle, ettei vauva saisi nukkua kainalossani tms. Toisen kanssa en tietenkään moista pelännyt ja hän nukkui joka yö vieressäni..jos siis nukkui.

Kotona molemmat lapset ovat nukkuneet ensimmäiset kuukaudet meidän vanhempien vieressä. Imettäminen on silloin helpompaa ja molempien kanssa olen pystynyt nukkumaan samalla kun imetän. Silloin ei myöskään ole ollut pelkoa, että vauva heräisi, kun sitä siirretään syömisen jälkeen sänkyyn. Esikoinen siirtyi omaan sänkyyn niin kutsuttuun sivuvaunuun 3kk iässä. Hän nukkui peittonsa päällä niin, että pystyin syötön jälkeen aina vetämään hänet peiton päällä oman sängyn puolelle herättämättä häntä. Kuopustakin siirtelin samassa iässä jonkin aikaa, kunnes hän alkoi pyöriä sängyssä niin paljon, että pelkäsin hänen ryömivän sieltä yöllä pois, joten laitoimme laidan takaisin. Sen jälkeen meillä ei ollakaan nukuttu kovin hyvin. Jos yritän nostaa häntä laidan yli syötön jälkeen, silmät rävähtävät heti auki. Kun esikoinen muutti 6kk iässä omassa sängyssä omaan huoneeseen (koska hän nukkui läpi yön n. 22-07), niin kuopus onkin samassa iässä liimautunut yhä tiukemmin kainalooni.

Mielestäni vauvan on hyvä nukkua vanhemman vieressä ensimmäiset kuukaudet, koska hän kaipaa läheisyyttä ja kuten jo mainitsin, yöheräämiset ovat helpompia. Mutta omalla kohdallani perhepeti ei ole enää pariin kuukauteen ollut se toimivin. Olen herkkäuninen ja koska vauvamme on vielä motorisesti erittäin taitava, hän pyörii ja hyörii öisin välillä niin paljon, etten nukku silmäystäkään. En tiedä miksi, mutta kuopuksemme on ollut myös paljon huonompi siirtymään syömään kiinteitä ja sen vuoksi hän tuntuu tankkaavan energiaa öisin yhä tihenevään tahtiin. Parin tunnin välein siis, joskus jopa useammin. Tavoitteena olisi siis saada vauveli syömään päivisin paremmin, jotta hänen ei enää tarvitsisi syödä niin usein. Sen jälkeen voisimme opettaa hänelle, että omakin sänky on ihan hyvä ja turvallinen paikka nukkua. Illalla hän kyllä sinne hyvin nukahtaa, mutta yöllä haluaa ehdottomasti olla vieressä...

Vanhempi tyttäremme on nyt reilun 3,5 vuotta ja hän alkoi heräillä noin vuosi sitten keskellä yötä ja kipitellä väliimme nukkumaan. Tuon ikäisellä mielikuvitus kehittyy koko ajan hurjasti, joten kai hän näki painajaisia tai muuten levottomia unia ja kaipasi siksi turvaa. Alkuun annoimme hänen tulla aina väliimme, koska siten saimme rauhassa jatkaa kaikki unta. Kun pikkusiskon syntymään oli aikaa reilu kuukausi, otimme käyttöön taiteltavan patjan, jolle esikoinen saa tarvittaessa tulla huoneeseemme nukkumaan. Näin emme joudu kaikki ahtautumaan samaan sänkyyn, mutta esikoinen voi tulla lähellemme, jos tarvitsee turvaa. Suosittelen muillekin, jos perhepedissä on ahdasta! Alkuun tietysti itkettiin parina yönä ja ihmeteltiin, että miksi väliimme ei enää pääsekään, mutta sitten neiti huomasi, että patja on ihan toimiva juttu. Nyt hän mieluummin jääkin jopa sille, vaikka aamulla huutelisin, että tule vaan viereen köllimään.

Olosuhteet

Perheessämme on ollut haasteellista luoda hyvät nukkumisolosuhteet kaikille. Mieheni palelee todella helposti ja hän haluaisi pitää huoneen lämmön korkealla. Itse hikoilen öisin todella helposti ja minun on hankala saada uudestaan unta, jos olen liian kuumissani. Kuitenkin haluan kääriytyä peittoon, jotta voisin rentoutua uneen. Lapsemme nukkuvat selvästi paremmin viileässä ja esikoinen ei edes halua yöpukua tai peittoa päälleen. Talvisin käyn aina peittelemässä häntä uudelleen ja uudelleen, ettei vilustuisi.

Esikoinen nukahti vauvana ja taaperona hyvin pimeässä, mutta parin vuoden tienoilla hän alkoi pelätä pimeässä nukkumista. Oli myös kausi, jolloin hän halusi nukahtaa täysin valaistussa huoneessa, joskin nykyään riittää taas pelkkä hämärä yövalo. Kyläillessä oli kamalaa mennä nukkumaan, kun me vanhemmat olisimme halunneet valot pois, mutta esikoinen huusi lamppuja päälle...

Vauvan kanssa on tietysti tärkeää, että pidämme oman huoneemme mahdollisimman hämäränä. Esikoisen kanssa meillä oli tapana sulkea huoneen ovi, kun hän meni nukkumaan, mutta nyt olen jättänyt oven aina raolleen. Jotenkin olen nyt alkanut ajattelemaan, että parempi, että vauva vähän kuulee ja tarvittaessa näkee, että täällä on elämää, vaikka hän nukkuukin.

Unirituaalit ja "nukuttaminen"

Vauvan kanssa meillä ei vielä ole sen kummempia rituaaleja kuin yritys syödä iltapuuroa, vaipan vaihtaminen, yöpuvun pukeminen ja sitten menen hänen kanssaan "avaamaan" sänkyä, sulkemaan verhot jne. ja samalla hoen "nyt mennään nukkumaan, nyt mennään nukkumaan". :) Sitten imetän hänet ja laitan sänkyyn unirievun/lelun kanssa. Opin vasta pari päivää sitten, että hän todellakin osaa itse nukuttaa itsensä. Ehkä esikoinenkin olisi osannut, mutta olin liian kärsimätön.

Olen nyt tosissani alkanut kuuntelemaan vielä herkemmin vauvamme "uni-itkua". Luulin jossain vaiheessa, että hän alkaa aina yllyttämään itkuaan, mutta kerran kun en heti ehtinytkään paikalle, huomasin, että hän saattaa kovankin parkaisun jälkeen alkaa "mumisemaan" itseään uneen. Vinkkinä siis niille, jotka joutuvat kovasti nukuttamaan vauvaansa keinutellen, vieressä silitellen tai tassutellen ("kun muuten se itkee")tms., että kannattaa kokeilla vaikkapa kellon kanssa, osaisiko vauva tyynnyttää itsensä alkavasta itkusta tyytyväiseen "unimuminaan". Meillä menee yleensä pari minuuttia niin, että luulen hänen alkavan itkemään kovasti, mutta sitten hän lopettaa, aloittaa uudestaan, lopettaa ja lopulta alkaa se mumina. :) En missään nimessä kannata huudatusunikoulua, mutta joskus tassutusunikoulukin voi olla liikaa ja häiritä lapsen nukahtamista. Näin siis meinasi käydä minun tapauksessani, kun olen niin herkkä reagoimaan lapsen itkuun. Käytämme kyllä myös tassuttelua, jos hän herää kesken uniensa, mutta ensimmäisen kerran unille käydessään, hän ei näköjään kaipaakaan sitä.

Vanhemman kanssa rituaalit ovatkin sitten aika tavalla pidemmät. Iltapala, parit juoksut ennen iltapesulle menoa, iltasatu, unilaulupotpurri, jalkahieronta ja silittelyä, kunnes on unessa. Huoneesta ei saa poistua ennen sitä... Ja esikoinen on siis vauvana ja taaperona aina 2-vuotiaaksi asti nukahtanut itsekseen, mutta sitten ei enää. Luulen, että voisimme hänellekin pitää jotain "koulua", mutta toisaalta ilta alkaa olla se ainut aika, kun häntä enää pääsee kunnolla hellimään ja mielestäni on tärkeää, että hän kumminkin saa vielä sellaista läheisyyttä ja huomiota, joten oikeastaan olen aika tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Kuin kaksi marjaa - mustikka ja mansikka

Minulle ei pitäisi tulla mitenkään yllätyksenä, kuinka erilaisia saman perheen lapset voivat keskenään olla. Onhan meillä lapsuuden kodissanikin jaksettu useasti mainita, kuinka erilaisia me pikkusiskoni kanssa olemmekaan. Kuitenkin koen olevani pihalla kuin lumiukko, kun yritän "selvitä" tästä vauva-ajasta kuopuksemme kanssa.

Enna alkoi aikoinaan nopeasti nukkua pitkiä pätkiä öisin ja 6kk iässä hän muutti jo omaan huoneeseen, koska nukkui läpi yön heräämättä. Oona on nyt 5kk ja toiveena olisi, ettei hän enää kovin kauaa heräilisi parin tunnin välein. Seuraava etappi olisi omassa sängyssä nukkuminen, ehkä jopa koko yön ja joskus sitten isosiskon kanssa samaan huoneeseen siirtyminen. :D

Molempien tyttöjen kanssa aloitimme kiinteät 4kk tienoilla. Enna alkoi muutamien maistelukertojen jälkeen syödä kunnon aterioita, 5kk iässä 4 ateriaa päivässä ja vähitellen 5. Oonallekin maistui maissisose melko hyvin ekojen maistelujen jälkeen, mutta muut uudet maut eivät sitten olekaan maistuneet ja kohta selätetyn flunssan aikana hän lakkasi lähes kokonaan maistamasta soseita. Kääntää siis päätä pois, eikä halua pisaraakaan. No, hiljaa hyvä tulee. Osittain tätä eroa selittää varmasti se, että Enna sai aikoinaan myös korviketta, mutta Oona ainoastaan rintaa, joten kivempihan tississä on roikkua. ;)

Oona nukkuu todella hyvin päiväunensa vaunuissa ulkona (vien sateellakin terassille) kun taas Enna nukkui aina max. 30 minuuttia. On hienoa, että Oona nukku vaunuissa, niin pääsemme hyvin ulkoilemaan, mutta olisi kiva, että unet maistuisivat myös sisällä, jos aina ei ehdi lähteä ulos lykkimään tms.

On noissa tytöissä samaakin. Molemmat ovat maailman suloisimpia hymytyttöjä, reippaita, motorisesti taitavia (Oona alkoi ryömimään jopa vielä aiemmin kuin Enna), äitin tyttöjä ( kuka vaan ei kelpaa/kelvannut sylittelemään ja lohduttamaan) ja kaikinpuolin niin ihania kuin vain kuvitella saattaa! :)