Miten teillä nukutaan? Meillä näin...

Nukkumapaikka

Internetissä voi lukea sivukaupalla kirjoituksia siitä, missä on vauvalle paras paikka nukkua. Perhepeti on kai kasvattanut suosiotaan, joskin edelleen pohditaan, onko se turvallista ja jotkut murehtivat nukkuuko teinikin sitten vielä vanhempien kainalossa... Ennen kuin esikoiseni syntyi, olin päättänyt, että meidän vauva nukkuu omassa sängyssä. En tiedä miksi olin näin päättänyt ja lyhyestä virsi kaunis - pyörsin puheeni heti sairaalassa. :D Ensimmäisen kanssa pelkäsin, että hoitajat sairaalassa tulevat sanomaan minulle, ettei vauva saisi nukkua kainalossani tms. Toisen kanssa en tietenkään moista pelännyt ja hän nukkui joka yö vieressäni..jos siis nukkui.

Kotona molemmat lapset ovat nukkuneet ensimmäiset kuukaudet meidän vanhempien vieressä. Imettäminen on silloin helpompaa ja molempien kanssa olen pystynyt nukkumaan samalla kun imetän. Silloin ei myöskään ole ollut pelkoa, että vauva heräisi, kun sitä siirretään syömisen jälkeen sänkyyn. Esikoinen siirtyi omaan sänkyyn niin kutsuttuun sivuvaunuun 3kk iässä. Hän nukkui peittonsa päällä niin, että pystyin syötön jälkeen aina vetämään hänet peiton päällä oman sängyn puolelle herättämättä häntä. Kuopustakin siirtelin samassa iässä jonkin aikaa, kunnes hän alkoi pyöriä sängyssä niin paljon, että pelkäsin hänen ryömivän sieltä yöllä pois, joten laitoimme laidan takaisin. Sen jälkeen meillä ei ollakaan nukuttu kovin hyvin. Jos yritän nostaa häntä laidan yli syötön jälkeen, silmät rävähtävät heti auki. Kun esikoinen muutti 6kk iässä omassa sängyssä omaan huoneeseen (koska hän nukkui läpi yön n. 22-07), niin kuopus onkin samassa iässä liimautunut yhä tiukemmin kainalooni.

Mielestäni vauvan on hyvä nukkua vanhemman vieressä ensimmäiset kuukaudet, koska hän kaipaa läheisyyttä ja kuten jo mainitsin, yöheräämiset ovat helpompia. Mutta omalla kohdallani perhepeti ei ole enää pariin kuukauteen ollut se toimivin. Olen herkkäuninen ja koska vauvamme on vielä motorisesti erittäin taitava, hän pyörii ja hyörii öisin välillä niin paljon, etten nukku silmäystäkään. En tiedä miksi, mutta kuopuksemme on ollut myös paljon huonompi siirtymään syömään kiinteitä ja sen vuoksi hän tuntuu tankkaavan energiaa öisin yhä tihenevään tahtiin. Parin tunnin välein siis, joskus jopa useammin. Tavoitteena olisi siis saada vauveli syömään päivisin paremmin, jotta hänen ei enää tarvitsisi syödä niin usein. Sen jälkeen voisimme opettaa hänelle, että omakin sänky on ihan hyvä ja turvallinen paikka nukkua. Illalla hän kyllä sinne hyvin nukahtaa, mutta yöllä haluaa ehdottomasti olla vieressä...

Vanhempi tyttäremme on nyt reilun 3,5 vuotta ja hän alkoi heräillä noin vuosi sitten keskellä yötä ja kipitellä väliimme nukkumaan. Tuon ikäisellä mielikuvitus kehittyy koko ajan hurjasti, joten kai hän näki painajaisia tai muuten levottomia unia ja kaipasi siksi turvaa. Alkuun annoimme hänen tulla aina väliimme, koska siten saimme rauhassa jatkaa kaikki unta. Kun pikkusiskon syntymään oli aikaa reilu kuukausi, otimme käyttöön taiteltavan patjan, jolle esikoinen saa tarvittaessa tulla huoneeseemme nukkumaan. Näin emme joudu kaikki ahtautumaan samaan sänkyyn, mutta esikoinen voi tulla lähellemme, jos tarvitsee turvaa. Suosittelen muillekin, jos perhepedissä on ahdasta! Alkuun tietysti itkettiin parina yönä ja ihmeteltiin, että miksi väliimme ei enää pääsekään, mutta sitten neiti huomasi, että patja on ihan toimiva juttu. Nyt hän mieluummin jääkin jopa sille, vaikka aamulla huutelisin, että tule vaan viereen köllimään.

Olosuhteet

Perheessämme on ollut haasteellista luoda hyvät nukkumisolosuhteet kaikille. Mieheni palelee todella helposti ja hän haluaisi pitää huoneen lämmön korkealla. Itse hikoilen öisin todella helposti ja minun on hankala saada uudestaan unta, jos olen liian kuumissani. Kuitenkin haluan kääriytyä peittoon, jotta voisin rentoutua uneen. Lapsemme nukkuvat selvästi paremmin viileässä ja esikoinen ei edes halua yöpukua tai peittoa päälleen. Talvisin käyn aina peittelemässä häntä uudelleen ja uudelleen, ettei vilustuisi.

Esikoinen nukahti vauvana ja taaperona hyvin pimeässä, mutta parin vuoden tienoilla hän alkoi pelätä pimeässä nukkumista. Oli myös kausi, jolloin hän halusi nukahtaa täysin valaistussa huoneessa, joskin nykyään riittää taas pelkkä hämärä yövalo. Kyläillessä oli kamalaa mennä nukkumaan, kun me vanhemmat olisimme halunneet valot pois, mutta esikoinen huusi lamppuja päälle...

Vauvan kanssa on tietysti tärkeää, että pidämme oman huoneemme mahdollisimman hämäränä. Esikoisen kanssa meillä oli tapana sulkea huoneen ovi, kun hän meni nukkumaan, mutta nyt olen jättänyt oven aina raolleen. Jotenkin olen nyt alkanut ajattelemaan, että parempi, että vauva vähän kuulee ja tarvittaessa näkee, että täällä on elämää, vaikka hän nukkuukin.

Unirituaalit ja "nukuttaminen"

Vauvan kanssa meillä ei vielä ole sen kummempia rituaaleja kuin yritys syödä iltapuuroa, vaipan vaihtaminen, yöpuvun pukeminen ja sitten menen hänen kanssaan "avaamaan" sänkyä, sulkemaan verhot jne. ja samalla hoen "nyt mennään nukkumaan, nyt mennään nukkumaan". :) Sitten imetän hänet ja laitan sänkyyn unirievun/lelun kanssa. Opin vasta pari päivää sitten, että hän todellakin osaa itse nukuttaa itsensä. Ehkä esikoinenkin olisi osannut, mutta olin liian kärsimätön.

Olen nyt tosissani alkanut kuuntelemaan vielä herkemmin vauvamme "uni-itkua". Luulin jossain vaiheessa, että hän alkaa aina yllyttämään itkuaan, mutta kerran kun en heti ehtinytkään paikalle, huomasin, että hän saattaa kovankin parkaisun jälkeen alkaa "mumisemaan" itseään uneen. Vinkkinä siis niille, jotka joutuvat kovasti nukuttamaan vauvaansa keinutellen, vieressä silitellen tai tassutellen ("kun muuten se itkee")tms., että kannattaa kokeilla vaikkapa kellon kanssa, osaisiko vauva tyynnyttää itsensä alkavasta itkusta tyytyväiseen "unimuminaan". Meillä menee yleensä pari minuuttia niin, että luulen hänen alkavan itkemään kovasti, mutta sitten hän lopettaa, aloittaa uudestaan, lopettaa ja lopulta alkaa se mumina. :) En missään nimessä kannata huudatusunikoulua, mutta joskus tassutusunikoulukin voi olla liikaa ja häiritä lapsen nukahtamista. Näin siis meinasi käydä minun tapauksessani, kun olen niin herkkä reagoimaan lapsen itkuun. Käytämme kyllä myös tassuttelua, jos hän herää kesken uniensa, mutta ensimmäisen kerran unille käydessään, hän ei näköjään kaipaakaan sitä.

Vanhemman kanssa rituaalit ovatkin sitten aika tavalla pidemmät. Iltapala, parit juoksut ennen iltapesulle menoa, iltasatu, unilaulupotpurri, jalkahieronta ja silittelyä, kunnes on unessa. Huoneesta ei saa poistua ennen sitä... Ja esikoinen on siis vauvana ja taaperona aina 2-vuotiaaksi asti nukahtanut itsekseen, mutta sitten ei enää. Luulen, että voisimme hänellekin pitää jotain "koulua", mutta toisaalta ilta alkaa olla se ainut aika, kun häntä enää pääsee kunnolla hellimään ja mielestäni on tärkeää, että hän kumminkin saa vielä sellaista läheisyyttä ja huomiota, joten oikeastaan olen aika tyytyväinen tähän tilanteeseen.