Kun on saanut juoda aamukahvin rauhassa (ja syödä aamupalan sohvalla) katsoen samalla lifestyleohjelmia alkaa vähitellen tuntua aika oudolta. Mitäs nyt? Kun kukaan ei huuda leikkimään, pyydä laskemaan kymmeneen tms. ja kotitöiden tekoon on ruhtinaallisesti aikaa - ei ole mihinkään kiire - sitten huomaa olevansa oikeassa "ammatissa". Äitinä. On ihanaa viettää "omaa aikaa" ja on ihanaa, että ei tarvitse salamana ryntäillä paikasta toiseen ja ehtiä tehdä sitä ja tätä, mutta samalla jo alkaa kaivata sitä kaikkea. Sitä "hallittua" kaaosta.
Noh, nyt yritän nauttia näistä pysähtyneistä hetkistä, koska illalla se murunen tulee taas jo kotiin ja arki jatkuu. Ja sitten odotellaan taas kaikki kärsimättöminä, että koska pikkusisko viitsii ilmoittaa tulostaan. Jos se ei tapahdu pian, niin sitten tuskastun taas esikoisen pyyntöihin, koska olo on niin raskas ja tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Tänään laskettuunaikaan on 9 päivää ja olen ajatellut viettää tämän vapaapäivän imurin varressa, kävelylenkillä ja kaappeja järjestellen jne., jotta jotain alkaisi pian tapahtua. :)
Kaikki äidit tietävät, että nämä viimeiset viikot ja päivät ovat pitkiä. Mutta ne jotka eivät vielä ole saaneet toista lasta, eivät tiedä, kuinka ristiriitaisia tunteita näinä pitkinä hetkinä ehtii mielessä pyöriä. Jo ennen esikoisen syntymää tiesin, että minun on vaikea asennoitua mahdollisiin tuleviin sisaruksiin. Ajattelin, että miten koskaan voi rakastaa ketään niin paljon kuin sitä ensimmäistä lastaan. Itselläni menikin "kauan" (varmaan ihan normaali aika:D) ennen kuin aloin haaveilla toisesta lapsesta. Vauvakuume iski kumminkin ihan yllättäen (varmasti ihan odotetusti), kun kaikilla samoihin aikoihin esikoisensa saaneilla alkoi tupsahdella maailmaan niitä pikkukakkosia. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Pelkään kovasti millainen tunnemyrsky päähän iskee, kun tämän toisen vauvan saa syliin. Koen jo nyt kauheaa syyllisyyttä kaikista hellyydenosoituksista vauvaa kohtaan, jos ne ovat jotenkin isommalta pois. Vai onko mahdollista, että se rakkauden määrä jotenkin kasvaa, että se ei ole keneltäkään pois? Toivotaan nin! :) Isosisko ainakin odottaa niin kovasti pienempää ja halailee masua, että ehkä kaikki meneekin ihan hyvin ja kaikki saavat tarpeeksi hellyyttä ja huomiota (jopa mieskin).
Huvittuneena kyynelehtivistä silmistäni lopetan tämän postauksen nyt tähän. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti