Uusi lähestymistapa uhmaikään

Pikku kakkonen (ei kyllä enää niin pieni) on vauvasta asti osoittanut olevansa vaativampi, tulisempi temperamentiltaan, päättäväisempi tai jotain tuollaista, miten asian nyt haluaa tulkita. Nyt hän lähestyy kahden vuoden ikään ja uhma on odotetusti alkanut nostaa päätään. Tilanne ei kuitenkaan ole niin katastrofaalinen kuin voisi hänen temperamentillaan kuvitella, koska Oona puhuu jo niin paljon ja osaa sanoin ilmaista, mitä hän haluaa tai ei halua.

Nukkumaanmenotilanteet ovat tällä hetkellä niitä, jolloin uhma alkaa. Joskus jo ennen unisatua tai viimeistään sen jälkeen. Usein unille menoa venytetään pottakäynneillä. "Pissahätä, äkkiä potalle! Pissa tulee vaippaan!" on tavallista lastenhuoneesta kuultua ja koska pottailukin sujuu jo niin hyvin, kannustan tietenkin siellä käymään. Joten pari vessareissua saatetaan tehdä ja sitten uskallan huoletta todeta, että nyt on käyty jo potalla. Senkin jälkeen vessahätä saattaa muka tulla, mutta vaihtuu joksikin muuksi, kun en enää vessareissulle suostu.

Jos kiukku alkaa sadun jälkeen, seuraava on hyvin tyypillistä: "Ei Oona halua makaa! En minä halua isoa pupua! Ei tyynyä, YHTÄÄN! Kaikki pois..." Ja tämän mantran aikana heitellään kaikki mahdollinen sängystä pois. Yritän usein olla tyynenä vieressä ja antaa tavaroita sitä mukaa takaisin, kun ne kelpaavat. Viime päivinä Oona on kuitenkin käskenyt myös äidin pois "kertaan" eli alakertaan ja sinne olen sitten lähtenyt. Jos ylhäältä kuuluu esim. "Oona haluaa haluaa pupun!" tai "Äkkiä peitto päälle!" niin palaan takaisin, jonka jälkeen Oona usein vilkuttaa silmät puoliummessa "Heippa äiti.." ja sitten hän nukahtaa. Aina hän ei kumminkaan mitään huutele vaan hakee itse pois heittämänsä tavarat takaisin ja alkaa unille.

Tänään oli hassu tilanne, kun sadun jälkeen laitoin verhot kiinni ja sammuttelin isot valot, niin Oona ryntäsi Ennan sänkyyn kiukkuamaan. Pyytelin häntä aikani palaamaan omaan sänkyyn, mutta kun käsky kävi, että "äiti menee pois", niin lähdin alakertaan. Sen jälkeen ei kuulunut enää mitään ja kun hetken päästä hiivin katsomaan, mitä neiti oikein puuhaa, näin pikkuisen kääriytyneenä Ennan isoon peittoon ja olevan umpiunessa.

Punainen lankani yrittää olla se, että kun lapsi uhmaa ja tuntuu vastustavan kaikkea, niin myötäilemällä ja toimimalla kuten hän haluaa, se pääasia tulee kuitenkin hoidetuksi niinkuin vanhempi halusi. Uhmahan on lapsen itsenäistymistä ja meillä tuo pieni näyttää olevan erittäin omatoiminen ja itsenäinen. Ainakin tuon nukkumaanmenon suhteen. Toinen on pukeminen. :D Eilen kun olin aamulla hammaspesulla, Oona tuli kasa vaatteita kädessään ja sanoi: "Noin, kaikki löytysi." Hän oli siis itse hakenut päivävaatteet ja ihan hyvät onneksi. Kahdesta collegepaidasta pyysin valitsemaan toisen kun muuten tulisi liian kuuma. Semmoista. Antaa lapsen itsenäistyä. ;)