Buzz - Nestlé Fitness täysjyvämyslejä

Olen toiminut buzzadorina jo varmaankin parin vuoden ajan. Buzzador saa aika ajoin testattavakseen uusia tuotteita ja palveluita, joista hän sitten kertoo ystävilleen ja tuttavilleen. Sen lisäksi tuotteita saavat myös buzzadorin ystävät. Buzzadorin tehtävänä on kertoa oma mielipiteensä tuotteista livenä tai sosiaalisessa mediassa ja raportoida tästä eteenpäin.

Tällä kertaa minä ja ystäväni olemme saaneet maistella Nestlé Fitness täysjyvämyslejä, joista ystäville jaettavaksi oli Paratiisin hedelmät -paketteja.

Kampanja osui kohdalleni mitä täydellisimpään aikaan, koska perheemme koko kasvoi juuri kolmesta neljään ja aikaa oman vatsan täyttämiseen ei ole hurjasti. Myslit täyttävät vatsan nopeasti, pitävät nälän hyvin loitolla ja hoitavat loistavasti myös makean nälkääni, mutta terveellisesti. Näissä muromysleissä on todellakin sama herkullinen (ellei parempikin) maku kuin tavallisissakin muromysleissä, mutta rasvaa on jopa 50% vähemmän kuin tavallisissa muromysleissä. Täydellistä minulle, joka haluaa myös vähitellen eroon raskauskiloista!

Kun keittiössä on jatkuvasti yllä olevan kuvan kaltainen tiskivuori, on kätevää, että "ateriaan" tarvitaan vain kulho ja lusikka. :D

Itse sain testattavaksi, myös Suklaataivas -mysliä ja Pähkinäpyörrettä (joka loppuikin silmän räpäyksessä, enkä siksi saanut siitä edes kuvaa). Esikoisen suosikiksi osoittautui Suklaataivas, itse lumouduin tosiaan Pähkinäpyörteestä ja miehelleni taisi maistua parhaiten Paratiisin hedelmät. Jokaiselle siis oma herkku!

Äidin outo vapaa-aamu

Kun on saanut juoda aamukahvin rauhassa (ja syödä aamupalan sohvalla) katsoen samalla lifestyleohjelmia alkaa vähitellen tuntua aika oudolta. Mitäs nyt? Kun kukaan ei huuda leikkimään, pyydä laskemaan kymmeneen tms. ja kotitöiden tekoon on ruhtinaallisesti aikaa - ei ole mihinkään kiire - sitten huomaa olevansa oikeassa "ammatissa". Äitinä. On ihanaa viettää "omaa aikaa" ja on ihanaa, että ei tarvitse salamana ryntäillä paikasta toiseen ja ehtiä tehdä sitä ja tätä, mutta samalla jo alkaa kaivata sitä kaikkea. Sitä "hallittua" kaaosta.

Noh, nyt yritän nauttia näistä pysähtyneistä hetkistä, koska illalla se murunen tulee taas jo kotiin ja arki jatkuu. Ja sitten odotellaan taas kaikki kärsimättöminä, että koska pikkusisko viitsii ilmoittaa tulostaan. Jos se ei tapahdu pian, niin sitten tuskastun taas esikoisen pyyntöihin, koska olo on niin raskas ja tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Tänään laskettuunaikaan on 9 päivää ja olen ajatellut viettää tämän vapaapäivän imurin varressa, kävelylenkillä ja kaappeja järjestellen jne., jotta jotain alkaisi pian tapahtua. :)

Kaikki äidit tietävät, että nämä viimeiset viikot ja päivät ovat pitkiä. Mutta ne jotka eivät vielä ole saaneet toista lasta, eivät tiedä, kuinka ristiriitaisia tunteita näinä pitkinä hetkinä ehtii mielessä pyöriä. Jo ennen esikoisen syntymää tiesin, että minun on vaikea asennoitua mahdollisiin tuleviin sisaruksiin. Ajattelin, että miten koskaan voi rakastaa ketään niin paljon kuin sitä ensimmäistä lastaan. Itselläni menikin "kauan" (varmaan ihan normaali aika:D) ennen kuin aloin haaveilla toisesta lapsesta. Vauvakuume iski kumminkin ihan yllättäen (varmasti ihan odotetusti), kun kaikilla samoihin aikoihin esikoisensa saaneilla alkoi tupsahdella maailmaan niitä pikkukakkosia. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Pelkään kovasti millainen tunnemyrsky päähän iskee, kun tämän toisen vauvan saa syliin. Koen jo nyt kauheaa syyllisyyttä kaikista hellyydenosoituksista vauvaa kohtaan, jos ne ovat jotenkin isommalta pois. Vai onko mahdollista, että se rakkauden määrä jotenkin kasvaa, että se ei ole keneltäkään pois? Toivotaan nin! :) Isosisko ainakin odottaa niin kovasti pienempää ja halailee masua, että ehkä kaikki meneekin ihan hyvin ja kaikki saavat tarpeeksi hellyyttä ja huomiota (jopa mieskin).

Huvittuneena kyynelehtivistä silmistäni lopetan tämän postauksen nyt tähän. :D

Kasvatuskeskustelua

Olen törmännyt vähän väliä keskusteluihin lapsen kasvattamisesta ja etenkin siitä, että tulisiko lapset hoitaa kotona vai jossain muualla ja mikä on sopiva hoidon aloitusikä. Sekin puhututtaa, että jos lapsi hoidetaan kotona, niin onko tehtävä äidin vai isän ja tulisiko hoito jakaa jotenkin tasan vanhempien kesken. En ole osallistunut näihin keskusteluihin, koska usein käy niin, että jos antaa oma mielipiteensä tai edes kertoo, miten on "joutunut" itse tekemään, niin joku parempi ja viisaampi tulee sitä taivastelemaan, neuvomaan ja moittimaan.

Ajattelin kuitenkin rohkaistua kirjoittamaan asiasta täällä ja kertoa, miten meillä ja lähipiirissäni on toimittu.

Meidän esikoinen aloitti hoidon kodin ulkopuolella 1v 5kk ikäisenä. Kaikki sujui hienosti alusta asti ja Enna on viihtynyt hoidossa hyvin. Yhtäkään lähtöitkua ei puoleentoista vuoteen mahtunut. Aloitin työt jo Ennan ollessa 10kk, mutta tuolloin opetin vain 3 päivänä viikossa, joten hoito onnistui vuorotellen miehen kanssa ja välillä miehen äiti kävi hoitamassa pikkuista, jos työvuoromme menivät päällekkäin. Kun työni lisääntyivät ja Enna kasvoi, alkoi olla mahdotonta hoitaa neitiä kotona ja tehdä samalla töitä. Eikä anoppikaan pystynyt niin usein auttamaan, kun hänkin on vielä työelämässä. Ennan oli siis aika siirtyä päiväkotiin.

Meille oli mahdotonta viedä Ennaa perhepäivähoitoon, koska mies tekee kolmivuorotyötä ja itse opetan iltaisin (sekä suunnittelen tunteja päivisin). Toisaalta vieroksuin itse perhepäivähoitoa, koska sitä ei valvota mitenkään. Mutta kuten sanottu työvuoromme sanelivat ainoan mahdollisen hoitopaikan, joka sattui onneksemme olemaan Raisioon juuri valmistunut uusi päiväkoti, johon tuli vuorohoito. Hoidossa saa olla aina, kun vanhemman työvuorot sitä edellyttävät. Meille tämä hoitovaihtoehto on ollut enemmän kuin hyvä ja olemme olleet hoitajiin, hoitoympäristöön ja päiväkodin toimintaan erittäin tyytyväisiä. Eilen tyttö oli omissa läksiäisissään päiväkodissa, kun hän jäi nyt kanssani kotiin odottamaan pikkusiskoa. Äidillä ainakin tuli haikea olo, kun tyttö ei mene kyseiseen paikkaan yli puoleentoista vuoteen. Samalla tuntuu hurjalta ajatella, että olisin saattanut olla Ennan kanssa kotona tähän asti...

Muutama ystävistäni aikoo olla lapsensa kanssa kotona vähintään siihen asti, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Eräs sanoi, että "lapsen paikkahan on kotona". Minusta on hienoa, että jotkut osaavat kiristää rahapussin nyörejä niin, että vähäinen kodinhoitontuki riittää elämiseen yhdessä toisen vanhemman tulojen kanssa. Me emme olisi siihen pystyneet, koska häpeilemättä myönnän, että olemme sen verran kovia kuluttamaan ja toisaalta haluamme elää mukavasti. 

Arvostan myös sitä, että on valmis panostamaan lapsen kasvuun ja kehitykseen niin paljon, että hän pärjää muiden ikäistensä kanssa, kun on aika siirtyä kouluelämään. Jos nimittäin lapsi on kotona esim. sen kolme vuotta, tulisi hänen minun mielestäni oppia muutakin kuin selviytymään päivittäisistä toimista. Onneksi monia asioita oppii vain tarkkailemalla ympäristöä ja leikin kautta, mutta luulen, että moni nykyvanhempi ei kuitenkaan tajua sitä, kuinka erilaista varhaiskasvatus (eli päiväkotitoiminta/perhepäivähoito, esiopetus ja iltapäiväkerhot) on nykyään. "Ennen vanhaan" esimerkiksi aakkoset ja lukeminen opittiin vasta koulussa samoin numerot ja laskeminen. Kun kävin muutama vuosi sitten tekemässä 1. luokkalaisille eräitä "testejä", olin aivan hämmästynyt, mitä lapset niin nuorena nykyään jo osaavat ja mitä heidän oletetaan osaavan. Jos siis lapsi menee päiväkotiin ensimmäisen kerran vasta esikouluiässä, vanhemmalla on melkoinen tehtävä, jos hän haluaa itse "opettaa" lapselle kaiken sen, mitä muut samanikäiset oppivat perhepäivähoidossa tai päiväkodissa. En väitä, etteikö se olisi mahdollista ja onneksi elämä ei ole koskaan mustavalkoista (kotona tai päivähoidossa).

Me opettelemme päivittäin liikkumaan enemmän.

Eilen sitä harjoiteltiin jäätelön voimalla...

Koska äiti on laiska leipomaan, lapsi sai leipoa

puistossa kurakakkuja.

On tosiaan olemassa "hyviä ja huonoja" koteja sekä hyviä ja huonoja päivähoitopaikkoja. Jokaisen tulee vain katsoa peiliin ja miettiä, mitä pystyy itse tarjoamaan ja toisaalta, mitä joku muu voi tarjota. Onneksi nykyään on myös paljon avointa varhaiskasvatusta, jossa vanhempi voi olla lapsensa mukana ja ehkä oppia samalla itse jotain uutta.

En vielä päässyt ollenkaan aiheeseen, jossa pohtisin lasten kasvatusta äiti- tai isäjohtoisesti, mutta koska tästäkin tuli jo näin pitkä, niin palaan asiaan ehkä myöhemmin. :D

Hyppäys joulusta kevääseen

Jestas miten aika rientää!

Turha tässä vaiheessa enää palata jouluun tai vuoden vaihtumiseen, vaikka silloinkin paljon mukavaa tapahtui. Nyt on kuitenkin jo todella siirrytty kunnon kevääseen. Tänään mittari näytti muutamaa plus astetta ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Räystäät tiputtelivat vettä ja mies otti tehtäväkseen pudotella vähän lunta katolta (turvallisesti maasta käsin). Tytär kiipeili "lumivuorilla" ja minä seurasin tyytyväisenä mahani kanssa vierestä. Laskettuun aikaan on enää pari kuukautta. :)

Viikonloppuna kestittiin Ennan synttärivieraita. Tuloeva isosisko täytti kolme vuotta. Meidän "vaavi" on jo niin iso. <3

Vieraiden odottaminen oli aika jännää...

Tädille piti heti selventää, mihin tilaisuuten sitä oikein oltiin tulossa. (kolme sormea pystyssä)

Titi-kakku oli täysi yllätys päivänsankarille

Katso upea nallekakun tekijän muita taideteoksia täältä!

Kynttilät sammuivat äitin pienellä avustuksella

Päivänsankari ja rakas mami

Sopivassa sokerihumalassa tanssi oli hurjaa!

Kakku maistui :)

Minulle oli äitinä todella tärkeää, että tytär sai viimein itsekin maistaa oikeaa synttärikakkua, koska kananmuna-allergian vuoksi neiti on saanut aina juhlissa tyytyä pelkkiin kekseihin. Hän ei ole erityisen perso makealle (kuten ei äitinsäkään), ja tässä erityisesti päivänsankarille tilatussa munattomassa kakussa oli juuri sopivasti makeutta, mehukkuutta ja juhlavuutta. Kakku oli maukas banaanikakku ripauksella vaniljakreemiä ja vadelmahilloa ja itse sankarillekin se maistui useaan otteeseen. Koristeeksi pyysin Ennan lempihahmot Titi ja Tau Nallet, sekä pilkahduksen tyttömäistä keiju/prinsessateemaa. Suuri kiitos Emmalle synttärit kruunanneista kakuista!!!

Tonttuhommissa

Tytär on toivonut erityisesti kahta asiaa Joulupukilta. "Mitäs barbeilta puuttuu?" hän on sanonut. Toiveissa on siis barbeille koti. Toinen asia on "uusi isi". Ja tämä tarkoittaa siis uutta barbieisiä, koska edelliseltä, joka oli äidin vanha, meni pää poikki. Ja mitä tytär toivoo, hän myös saa. Näin jouluna siis. :D Pukki on jo kiikuttanut Tampereelle mamin tilaaman talon. Ja nyt isi- ja äititonttu ovat ahkeroineet kaksi päivää, jotta talossa olisi edes jotain kalusteita, kun barbieperhe pääsee sinne muuttamaan. Uusi isikin tulee sitten pukin kyydissä. ;)

Isi ahkeroi nikkaroimalla.

Äititonttu ompeli mm. verhoja.

Sänkyyn tyynyjä...

Nojatuolista tuli aika upea.

Valmis sänky, patja, tyynyt ja peitto.

Tällaista kaikkea tonttupajalla saatiin aikaiseksi. nojatuolit puuttuvat kuvasta.

Värikkäät tyynyt kuuluvat niihin pehmusteiksi.

Tänne ne kaikki sitten pitäisi sijoitella. (Roosi-nukkekoti)

Huomenna lähdemmekin Ennan kanssa jo edeltä Tampereelle ja Tuomas tulee aatonaattona perästä. Lunta ei ole luvattu, mutta toivottavasti kaikki pääsevät silti sopivasti juhlatunnelmaan. Ainakin paketteja riittää. :)

Unohdin kuopuksen kaupunkiin

Tätäkö se sitten kahden lapsen kanssa? Että unohtaa toisen naulakkoon roikkumaan, kun on niin "kiire" pukea toista. :D Onneksi tämä meidän kuopus kulkee vielä turvallisesti masussa mukana, eikä sitä oikeasti voi unohtaa mihinkään.

Olimme tänään rakenneultrassa ja isosisko taisi olla oikeassa, että pikkusiskohan sieltä on tulossa. Ehkä ei kuitenkaan kovasti kannata sitä Ennalle korostaa, jos tulisikin odottamaton yllätys. Saimme tosiaan hienoja kuvia vauvasta, mutta ajatuksissani unohdin kuvakuoren ultran eteisnaulakkoon. Huomasin asian onneksi aika pian, kun olisin halunnut ihastella kuvia kotona. Soitin tietysti heti ultraan ja lupasivat lähettää kuvat postissa, jos löytävät kuoren. Ei kai kukaan nyt toisen kuvia ainakaan menisi ottamaan?! Nyt täytyy sitten odottaa, että kuopus tulisi postin mukana takaisin kotiin.

Kaikenlaista.

19+2 - Joulu kolkuttelee ovelle ja ulkona pyryttää

Kaikkein vaikeinta on aina keksiä näihin kirjoituksiin otsikko. Johtuukohan se siitä, että kirjoitan niin harvoin ja sitten mielessä on liian monta asiaa, mistä pitäisi kirjoittaa? Joskus olen koittanut kirjoittaa vain yhdestä asiasta, mutta sitten jutusta tulee niin lyhyt, että masentaa. :)

Aloitan nyt kuitenkin ensin kertomalla, mitä tuo otsikon ensimmäinen osa tarkoittaa. Se ei suinkaan ole mikään laskutehtävä vaan ilmoitus viikoista ja päivistä, jotka Ennan tuleva sisarus on jo viettänyt masussani. Vielä emme tiedä, kumpi on tulossa - toivottavasti jompi kumpi. ;) Ensi viikolla on kuitenkin jo toinen ultra eli rakenneultra ja saamme toivottavasti tietää sukupuolen. Enna oli jo ylpeänä ilmoittanut päiväkodissa, että hänellä on pikkusisko. Hoitajat olivat kysyneet, että "niin, onkos se vauva vielä äitin masussa", johon Enna oli vastannut että "joo on, se mun pikkusisko". Tällä hetkellä tulevan isosiskon toiveissa on siis sisko, mutta katsotaan muuttuuko mieli vielä ja mitä neiti toteaa, kun saamme oikeasti tietää, kumpi se on.

Joulu todellakin on tuloillaan. Vietimme juuri itsenäisyyspäivää kotosalla vanhempieni kera. Otettiin varaslähtö jouluherkkuihin ja käytiin ihastelemassa sitä 0,5cm lumikerrosta, joka yöllä oli satanut. Kovasti yritimme lumipalloja väkertää, mutta vähän hankalaa se oli.

 Yritin kattaa pöytää koreaksi juhlapäivän kunniaksi.

 Oppilaalta edellisvuonna saamani tuikut pääsivät valaisemaan juhlapöytää.

Eivät nämä tarjottavat vielä vedä vertoja joulupöydän antimille, 

mutta oli mukava päästä tunnelmoimaan, mitä pian on luvassa.

Ulkona on nyt aika hurja keli. Suorastaan myrskyää. Pahimmillaan tuuli voi ennusteiden mukaan olla jopa 20 m/s, mikä ei tunnu ollenkaan kivalta, koska joudun iltapäivällä ajamaan töihin Saloon. Keskiviikkona kun tulin sieltä illalla kotiin, oli moottoritielle kertynyt sellaisia loskakinoksia, että kaikki ajoivat pitkässä letkassa välillä jopa vain 40 km/h. Tämän päiväinen ilma näyttää paljon pahemmalta, joten jännää tulee olemaan. Ainut positiivinen asia on se, että nyt sitä kaivattua lunta saadaan. Toivottavasti tästä alkaisi oikea talvi ja pysyisi sellaisena - ihan niin kuin viime vuonnakin.