Miten teillä nukutaan? Meillä näin...

Nukkumapaikka

Internetissä voi lukea sivukaupalla kirjoituksia siitä, missä on vauvalle paras paikka nukkua. Perhepeti on kai kasvattanut suosiotaan, joskin edelleen pohditaan, onko se turvallista ja jotkut murehtivat nukkuuko teinikin sitten vielä vanhempien kainalossa... Ennen kuin esikoiseni syntyi, olin päättänyt, että meidän vauva nukkuu omassa sängyssä. En tiedä miksi olin näin päättänyt ja lyhyestä virsi kaunis - pyörsin puheeni heti sairaalassa. :D Ensimmäisen kanssa pelkäsin, että hoitajat sairaalassa tulevat sanomaan minulle, ettei vauva saisi nukkua kainalossani tms. Toisen kanssa en tietenkään moista pelännyt ja hän nukkui joka yö vieressäni..jos siis nukkui.

Kotona molemmat lapset ovat nukkuneet ensimmäiset kuukaudet meidän vanhempien vieressä. Imettäminen on silloin helpompaa ja molempien kanssa olen pystynyt nukkumaan samalla kun imetän. Silloin ei myöskään ole ollut pelkoa, että vauva heräisi, kun sitä siirretään syömisen jälkeen sänkyyn. Esikoinen siirtyi omaan sänkyyn niin kutsuttuun sivuvaunuun 3kk iässä. Hän nukkui peittonsa päällä niin, että pystyin syötön jälkeen aina vetämään hänet peiton päällä oman sängyn puolelle herättämättä häntä. Kuopustakin siirtelin samassa iässä jonkin aikaa, kunnes hän alkoi pyöriä sängyssä niin paljon, että pelkäsin hänen ryömivän sieltä yöllä pois, joten laitoimme laidan takaisin. Sen jälkeen meillä ei ollakaan nukuttu kovin hyvin. Jos yritän nostaa häntä laidan yli syötön jälkeen, silmät rävähtävät heti auki. Kun esikoinen muutti 6kk iässä omassa sängyssä omaan huoneeseen (koska hän nukkui läpi yön n. 22-07), niin kuopus onkin samassa iässä liimautunut yhä tiukemmin kainalooni.

Mielestäni vauvan on hyvä nukkua vanhemman vieressä ensimmäiset kuukaudet, koska hän kaipaa läheisyyttä ja kuten jo mainitsin, yöheräämiset ovat helpompia. Mutta omalla kohdallani perhepeti ei ole enää pariin kuukauteen ollut se toimivin. Olen herkkäuninen ja koska vauvamme on vielä motorisesti erittäin taitava, hän pyörii ja hyörii öisin välillä niin paljon, etten nukku silmäystäkään. En tiedä miksi, mutta kuopuksemme on ollut myös paljon huonompi siirtymään syömään kiinteitä ja sen vuoksi hän tuntuu tankkaavan energiaa öisin yhä tihenevään tahtiin. Parin tunnin välein siis, joskus jopa useammin. Tavoitteena olisi siis saada vauveli syömään päivisin paremmin, jotta hänen ei enää tarvitsisi syödä niin usein. Sen jälkeen voisimme opettaa hänelle, että omakin sänky on ihan hyvä ja turvallinen paikka nukkua. Illalla hän kyllä sinne hyvin nukahtaa, mutta yöllä haluaa ehdottomasti olla vieressä...

Vanhempi tyttäremme on nyt reilun 3,5 vuotta ja hän alkoi heräillä noin vuosi sitten keskellä yötä ja kipitellä väliimme nukkumaan. Tuon ikäisellä mielikuvitus kehittyy koko ajan hurjasti, joten kai hän näki painajaisia tai muuten levottomia unia ja kaipasi siksi turvaa. Alkuun annoimme hänen tulla aina väliimme, koska siten saimme rauhassa jatkaa kaikki unta. Kun pikkusiskon syntymään oli aikaa reilu kuukausi, otimme käyttöön taiteltavan patjan, jolle esikoinen saa tarvittaessa tulla huoneeseemme nukkumaan. Näin emme joudu kaikki ahtautumaan samaan sänkyyn, mutta esikoinen voi tulla lähellemme, jos tarvitsee turvaa. Suosittelen muillekin, jos perhepedissä on ahdasta! Alkuun tietysti itkettiin parina yönä ja ihmeteltiin, että miksi väliimme ei enää pääsekään, mutta sitten neiti huomasi, että patja on ihan toimiva juttu. Nyt hän mieluummin jääkin jopa sille, vaikka aamulla huutelisin, että tule vaan viereen köllimään.

Olosuhteet

Perheessämme on ollut haasteellista luoda hyvät nukkumisolosuhteet kaikille. Mieheni palelee todella helposti ja hän haluaisi pitää huoneen lämmön korkealla. Itse hikoilen öisin todella helposti ja minun on hankala saada uudestaan unta, jos olen liian kuumissani. Kuitenkin haluan kääriytyä peittoon, jotta voisin rentoutua uneen. Lapsemme nukkuvat selvästi paremmin viileässä ja esikoinen ei edes halua yöpukua tai peittoa päälleen. Talvisin käyn aina peittelemässä häntä uudelleen ja uudelleen, ettei vilustuisi.

Esikoinen nukahti vauvana ja taaperona hyvin pimeässä, mutta parin vuoden tienoilla hän alkoi pelätä pimeässä nukkumista. Oli myös kausi, jolloin hän halusi nukahtaa täysin valaistussa huoneessa, joskin nykyään riittää taas pelkkä hämärä yövalo. Kyläillessä oli kamalaa mennä nukkumaan, kun me vanhemmat olisimme halunneet valot pois, mutta esikoinen huusi lamppuja päälle...

Vauvan kanssa on tietysti tärkeää, että pidämme oman huoneemme mahdollisimman hämäränä. Esikoisen kanssa meillä oli tapana sulkea huoneen ovi, kun hän meni nukkumaan, mutta nyt olen jättänyt oven aina raolleen. Jotenkin olen nyt alkanut ajattelemaan, että parempi, että vauva vähän kuulee ja tarvittaessa näkee, että täällä on elämää, vaikka hän nukkuukin.

Unirituaalit ja "nukuttaminen"

Vauvan kanssa meillä ei vielä ole sen kummempia rituaaleja kuin yritys syödä iltapuuroa, vaipan vaihtaminen, yöpuvun pukeminen ja sitten menen hänen kanssaan "avaamaan" sänkyä, sulkemaan verhot jne. ja samalla hoen "nyt mennään nukkumaan, nyt mennään nukkumaan". :) Sitten imetän hänet ja laitan sänkyyn unirievun/lelun kanssa. Opin vasta pari päivää sitten, että hän todellakin osaa itse nukuttaa itsensä. Ehkä esikoinenkin olisi osannut, mutta olin liian kärsimätön.

Olen nyt tosissani alkanut kuuntelemaan vielä herkemmin vauvamme "uni-itkua". Luulin jossain vaiheessa, että hän alkaa aina yllyttämään itkuaan, mutta kerran kun en heti ehtinytkään paikalle, huomasin, että hän saattaa kovankin parkaisun jälkeen alkaa "mumisemaan" itseään uneen. Vinkkinä siis niille, jotka joutuvat kovasti nukuttamaan vauvaansa keinutellen, vieressä silitellen tai tassutellen ("kun muuten se itkee")tms., että kannattaa kokeilla vaikkapa kellon kanssa, osaisiko vauva tyynnyttää itsensä alkavasta itkusta tyytyväiseen "unimuminaan". Meillä menee yleensä pari minuuttia niin, että luulen hänen alkavan itkemään kovasti, mutta sitten hän lopettaa, aloittaa uudestaan, lopettaa ja lopulta alkaa se mumina. :) En missään nimessä kannata huudatusunikoulua, mutta joskus tassutusunikoulukin voi olla liikaa ja häiritä lapsen nukahtamista. Näin siis meinasi käydä minun tapauksessani, kun olen niin herkkä reagoimaan lapsen itkuun. Käytämme kyllä myös tassuttelua, jos hän herää kesken uniensa, mutta ensimmäisen kerran unille käydessään, hän ei näköjään kaipaakaan sitä.

Vanhemman kanssa rituaalit ovatkin sitten aika tavalla pidemmät. Iltapala, parit juoksut ennen iltapesulle menoa, iltasatu, unilaulupotpurri, jalkahieronta ja silittelyä, kunnes on unessa. Huoneesta ei saa poistua ennen sitä... Ja esikoinen on siis vauvana ja taaperona aina 2-vuotiaaksi asti nukahtanut itsekseen, mutta sitten ei enää. Luulen, että voisimme hänellekin pitää jotain "koulua", mutta toisaalta ilta alkaa olla se ainut aika, kun häntä enää pääsee kunnolla hellimään ja mielestäni on tärkeää, että hän kumminkin saa vielä sellaista läheisyyttä ja huomiota, joten oikeastaan olen aika tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Pipo päässä kirpeässä syksysäässä

En ole koskaan ollut mikään syksyihminen. Tosin sopii se minulle paremmin kuin keväät loskakelit. Kuitenkin vasta näin aikuisena ja vanhemmaksi tulon myötä...ja siis vasta tänä syksynä, koin ensimmäistä kertaa todella nauttivani tuosta kirpeästä syysilmasta. (Joka muuten nyt illan ehdittyä onkin toikin mukanaan ensilumen!) Kuljin kuin pikkulapsi ihmetellen ympäri puistoa iPhoneni kanssa ja räpsin kuvia ja ihastelin, miten kauniilta jäätynyt ruoho, sammal, lehdet, marjat, hiekka jne. näyttääkään. Niille, jotka eivät vielä ole oppineet nauttimaan näistä Suomen ilmaston suomista välikausista, kehotan hankkimaan kunnon varusteet ulkoiluun! Maailma avartuu kummasti, kun ei tarvitse miettiä esim. märkiä tai palelevia varpaita.

Kuin kaksi marjaa - mustikka ja mansikka

Minulle ei pitäisi tulla mitenkään yllätyksenä, kuinka erilaisia saman perheen lapset voivat keskenään olla. Onhan meillä lapsuuden kodissanikin jaksettu useasti mainita, kuinka erilaisia me pikkusiskoni kanssa olemmekaan. Kuitenkin koen olevani pihalla kuin lumiukko, kun yritän "selvitä" tästä vauva-ajasta kuopuksemme kanssa.

Enna alkoi aikoinaan nopeasti nukkua pitkiä pätkiä öisin ja 6kk iässä hän muutti jo omaan huoneeseen, koska nukkui läpi yön heräämättä. Oona on nyt 5kk ja toiveena olisi, ettei hän enää kovin kauaa heräilisi parin tunnin välein. Seuraava etappi olisi omassa sängyssä nukkuminen, ehkä jopa koko yön ja joskus sitten isosiskon kanssa samaan huoneeseen siirtyminen. :D

Molempien tyttöjen kanssa aloitimme kiinteät 4kk tienoilla. Enna alkoi muutamien maistelukertojen jälkeen syödä kunnon aterioita, 5kk iässä 4 ateriaa päivässä ja vähitellen 5. Oonallekin maistui maissisose melko hyvin ekojen maistelujen jälkeen, mutta muut uudet maut eivät sitten olekaan maistuneet ja kohta selätetyn flunssan aikana hän lakkasi lähes kokonaan maistamasta soseita. Kääntää siis päätä pois, eikä halua pisaraakaan. No, hiljaa hyvä tulee. Osittain tätä eroa selittää varmasti se, että Enna sai aikoinaan myös korviketta, mutta Oona ainoastaan rintaa, joten kivempihan tississä on roikkua. ;)

Oona nukkuu todella hyvin päiväunensa vaunuissa ulkona (vien sateellakin terassille) kun taas Enna nukkui aina max. 30 minuuttia. On hienoa, että Oona nukku vaunuissa, niin pääsemme hyvin ulkoilemaan, mutta olisi kiva, että unet maistuisivat myös sisällä, jos aina ei ehdi lähteä ulos lykkimään tms.

On noissa tytöissä samaakin. Molemmat ovat maailman suloisimpia hymytyttöjä, reippaita, motorisesti taitavia (Oona alkoi ryömimään jopa vielä aiemmin kuin Enna), äitin tyttöjä ( kuka vaan ei kelpaa/kelvannut sylittelemään ja lohduttamaan) ja kaikinpuolin niin ihania kuin vain kuvitella saattaa! :)

Muuttoa odotellessa

Meillä on ollut tässä jo vuoden verran semmoinen alitajuinen muuttoprojekti menossa. Ollaan katseltu netissä asuntoja, pidetty hakuvahdit aktiivisina ja käyty välillä asuntonäytöissäkin. Kuitenkin kesti kuluneen kesän loppupuolelle ennen kuin joku asia löi viimeisen niitin jahkailullemme ja pyysimme välittäjän arvioimaan nykyisen asuntomme. Saimme hyvän arvion, pyysimme vielä toisenkin ja sitten annettiin asunto välittäjälle myytäväksi. Meni kaksi viikkoa ja saimme ostotarjouksen. Kävimme "piruuttamme" katsomassa yhtä asuntoa, joka oli tietojen perusteella aika hyvä ja rakastuimme siihen. Onneksi käytiin, kun oltiin kahden vaiheilla, että jaksaisko! Tehtiin itse tarjous ja nyt ollaan siinä pisteessä, että omasta on kaupat tehty, tällä viikolla pistetään "rahat eteenpäin" ja kirjoitetaan uuden kauppakirjat ja sitten vaan odotetaan malttamattomina muuttoa. Aloitin pakkaamalla kynttilät, johon siskoni totesi, että "säälittävä aloitus". :D Mutta jostainhan se on aloitettava... ;)

Vinkkinä oman ostoa harkitseville: harkitkaa tarkoin. Tällaista rumbaa ei jaksa montaa kertaa käydä läpi. Jos siis joutuu myymään omansa, ostamaan uuden ja haluaisi muuttaa suoraan vanhasta uuteen. On meinaan sumpliminen, että saa aikataulut sopimaan yhteen ostajien ja myyjien kanssa... Ensimmäisen asunnon osto oli helpompaa, kun piti vain irtisanoa vanha asunto.

Olen niin innoissani, että päästään jouluksi uuteen kotiin, mikä on meillä tullut jo vähän tavaksi. Monesti ollaan muutettu juuri ennen joulua. :) Ei tarvitse tehdä erikseen joulusiivousta, kun muuttaessa tulee just kuurattua paikat puhtaiksi. Meidän uusi koti tosin oli niin siistissä kunnossa, että ei tarvitse varmaan kuin vähän pölyjä pyyhkäistä.

Olisipa jo marraskuu!

Kasvatuksen kultaiset säännöt: uhkailu

Käytän näköjään kasvatuksessa eniten tätä yhtä ihanaista metodia nimeltä uhkailu. Tänään uhkasin sossun tädeillä. Niin. Vanhempi tyttäreni ei suostunut hammaspesulle, kun olisi ollut sen aika. Koska toisessa kainalossani roikkui armottoman väsynyt huutava 4kk vauva, totesin, että menen nyt sitten nukuttamaan tämän. En viitsinyt edes jäädä neuvottelemaan, koska ajattelin näin pääseväni helpolla. Esikoisella oli kaiken lisäksi jokin kirja kesken, joten kaiken piti olla ok. Mutta, eikös siitä noussutkin hirvee itkupotkuraivari, kun en jäänytkään maanittelemaan, että "voisitko nyt tulla" jne.

Menin silti nukuttamaan nuorempaa. Kun makasin sängyllä tissi toisen suussa, niin eikös vanhempi yllytä itkuaan hirveisiin lukemiin ja huutaa samalla: "AUTA! AUTA! EI EI EI - APUAAA! ÄITIII!!! AUTTAKAA! EI SAA!" niin, että varmasti naapurit voivat alkaa epäillä ties mitä. Niinpä ryntäsin lopulta huoneeseen sanomaan mitä vakuuttavimmalla ja hieman korotetulla äänellä, että "nyt sitten lopetat tuon tai naapurit soittaa tädit hakemaan sut pois, kun ne luulee, ettei sun vanhemmat hoida sua" ja jotain muuta mitä en muista... ja sitten menin takaisin nukuttamaan nuoremman. Huoneesta kuului edelleen hiljaista itkua ja nyyhkytystä, mutta enää ei sentään tarvinnut pelätä, että joku luulee meillä "sikaa tapettavan".

Vauveli nukahti helposti ja sitten marssin päättäväisesti takaisin vanhemman huoneeseen ja sanoin vieläkin päättäväisemmällä äänellä, että "nyt mennään sitten pesemään ne hampaat". Neiti tuli kiltisti mukaan ja matkalla sitten kerroin, että meillä kotona määrää äiti ja isä, eikä lapset. Ja että asiat tehdään silloin kun vanhemmat sanoo. Ja lapset on liian pieniä päättämään. Ja koskaan ei saa huutaa tuolla tavalla apua tai oikeasti joku tulee hakemaan lapset meiltä pois jne.

No nyt tuntuu jo ihan pikkuisen huvittavalta, mutta kyllä olin uhkailuissani niin vakuuttava, että sain vain pelkkää nyökyttelyä osakseni ja lopulta vanhempikin meni erittäin kiltisti nukkumaan. Pikkuisen kuitenkin tuli semmoinen olo, että nyt se raukka varmaan pelkää, että joku tulee hakemaan sen pois. Täytyy huomenna vielä keskustella asiasta ja painottaa, että ei nyt kukaan sentään meidän lapsia hae pois, kun me sentään ollaan niin hyvät äiti ja isä. Huh...elämä on välillä.

Kadoksissa olleet kuukaudet

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, meillä on koko kesän vallinnut pienoinen "vauva situation" täällä kodissa. Hävettää tunnustaa, että esikoinen kertoi juuri tanssitunnilla ystävälleni, "ettei äiti voi koskaan leikkiä mun kanssa" ja oli siinä oikeassa. Näin se on meillä mennyt koko kesän. Jos en ole toiminut maitoautomaattina, kävelevänä sänkynä tai vaipanvaihtokoneena, niin olen suorittanut erinäisiä kodinhoidollisisa tehtäviä. Typerää. Kuten neuvolassakin ekoilla viikoilla neuvottiin, siivoaminen pitäisi nyt jättää vähemmälle jne...sitten sitä aikaa voisi jakaa vähän tasaisemmin molemmille lapsille. Noh, nyt tilanne alkaa helpottaa ja pyrin paremmin toteuttamaan esikoisen toiveita ja leikkimään oikein sydämeni kyllyydestä. Tässä seuraavana kuvakollaasi meidän kesästä ja niistä hetkistä, kun ehdittiin vähän muutakin.

Pompittiin Seikkiksessä

Kiipeiltiin Seikkiksessä

Väänneltiin naamoja

Kunnostettiin varasto

Kastuttiin Seikkiksessä

Ulkoilutettiin Ulla-nukkea

Tutkittiin maailmaa

Testailtiin "virtauksia"

Vierailtiin isomummin luona

Syötiin jäätelöä Pyynikin näkötornilla

Polskuteltiin

Elämä pienten kanssa menee vauhdilla eteenpäin, vaikka vaikeina hetkinä tuntuu, että eikö jo olisi ensi kuu tai vuosi ja niin edespäin. Mutta elämä on tosiaankin vaiheita, kuten olen muillekin lohdutukseksi sanonut ja nyt on onneksi jo asiat paremmin ja ajattelin alkaa kirjoittelemaan meidän hassun hauskoista päivistä vähän useammin. Olkaa siis kuulolla! :)

Pikainen päivitys iPhonella

Olen saanut kommentteja, ettei blogissani ole tapahtunut mitään aikoihin. Pitää paikkansa. Meillä on perheessä vallinnut tilanne "pikkusisko tuli taloon".

Vaikka kolme kuukautta on jo vierähtänyt, emme ole vielä päässeet ns. alkuihmetyksen yli. Oonalla tutkitaan parhaillaan refluksia (maidon takaisinvirtausta) ja tänään kuljemme kotona nenä-mahaletkun ja "tietokoneen" kera. Huomenna ollaan ehkä vähän viisaampia.

Oona vaikuttaisi olevan tyytyväinen ja hyvin kehittynyt tyttö, mutta 2kk iän saavutettuaan aloimme huomata, että päiviä häiritsevät oireet eivät ehkä olekaan ihan tavallista vauvan vaivaa.

Vaivoistaan huolimatta Oona on reipas ja viihtyy hyvin masullaan. Nyt söpöliini onkin oppinut jo kääntymään ja pyrkimys eteenpäin näyttäisi olevan kova.