7/7 ain laulain työtäs tee!

Äidin duuni on joskus vähän raskas. Esimerkiksi eilen. Kun toiset hehkuttivat ihanaa äitienpäivää ja shampanja-aamiaisia vuoteeseen, itse käperryin lastenhuoneen nurkkaan ja yritin olla mahdollisimman tyyni. Mies oli töissä ja lapset täydessä touhussa. Äiti ei olisi oikein jaksanut. Enna oli tehnyt ihanan kortin isin kanssa... (Toimituksen huomautus: Oonankin olisi kyllä voinut ottaa mukaan touhuun, onhan minulla nyt kaksi ihanaa lasta.) mutta se ei piristänyt aamuna, jolloin olisin halunnut nauttia aamukahvini rauhassa niinkuin muutkin äidit. Kateus on pirullinen veikko. En ollut kateellinen lahjoista tms., mutta olin kateellinen siitä pienestä hetkestä rauhassa tästä ihastuttavasta äidin työstä. Ja äitienpäivätoivotuksesta ja ehkä kiitoksen sanasta, että muina päivinä olen hoitanut hommani ainakin kohtuullisesti. Sitä kaipaa joskus. Tunnustusta. Varsinkin kun duuni on semmoinen, ettei sitä sovi oikein paskaksikaan kutsua.

Illalla sain ruusuja -- ja lettuja ja kahvia -- ja jätskiä. Ja koti oli siivottu. Sitä ennen kävin jumpassa. Ihan hyvä päivä siis. Menin ajoissa nukkumaankin.

Hyödyllinen riippuvuus?

Katseltiin viikonloppuna jotain sarjaa "tabuista". Aiheena olivat riippuvuudet. Riippuvuus alkoholiin, huumeisiin, tupakkaan ym. nautintoaineisiin on aika tavanomaista, mutta harvempi on kai tietoinen sellaisista riippuvuuksista kuin ostosriippuvuus tai seksiriippuvuus. Edellä mainitut olivat aiheina eilisessä ohjelmassa. Tänään tajusin, että minulla kyllä ihan oikeasti on jonkin asteinen siivousriippuvuus. Oikeasti.

Eilisessä sarjassa korostettiin sitä, että jostakin riippuvainen ihminen kokee suurta mielihyvää hetkellisesti riippuvuutensa tyydytettyään, mutta sitten mielihyvä lakkaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin.

Kun tässä taannoin ripustin raivopäisesti pyykkejä, pyyhin pöytiä, tiskasin jne. olin ihan ihme "huumassa" ja kun alkoi näyttää vähitellen valmiilta tuli olo, että...mitäs nyt. Eikö missään olisi vähän lisää puunattavaa?

Tällainen riippuvuushan on ihan sairaan hyödyllinen, mutta aloin miettiä, että koskahan se menee överiksi? Ja mistähän sellainen on peräisin? Muistan, että olen jo aika pienenä lapsena ollut aika tarkka siitä, että kaverini palauttavat tavarani paikoilleen (tai mahdollisesti eivät koske ollenkaan) ja minua on usein kehuttu siististä huoneestani. Mutta koska olen muuttunut näin riippuvaiseksi siivoamisesta? Vanhempi tytärkin jo hyvin tietää, että äiti tykkää siististä. Oli sanonut isälle töissä ollessani, että "siivotaan niin siistiksi, että äiti ilahtuu".

Apua! Pitääkö mun mennä hoitoon?! ;)

Vihdoinkin Onnisti!

Olen mukana buzzaamassa Valio Onni puuroja (ja vellejä), jotka on valmistettu tuoreesta suomalaisesta maidosta, mutta joka on vähemmän käsiteltyä ja siksi sopivaa pikkulapsille jo 4-8 kuukauden iästä alkaen. Tuotteissa on myös täysin maidottomiakin vaihtoehtoja! Valio Onni puurot ja vellit ovat sopivia sekä aamu- väli- että iltapalaksi ja niitä on kätevä ottaa mukaan esim. reissuun pienen n.2dl pakkauksensa ansiosta. Tuotteet säilyvät avaamattomina huoneenlämmössä ja avattuna 1 vuorokauden jääkaapissa.

Meille kotiin tuli testattavaksi kaikki viisi puurovaihtoehtoa:

• viljaisa puolukka, neljän viljan, vadelma-kaura, vadelma-mustikka ja omena-kaura 

Yllä epäluuloinen testaaja ja testimaut

Lisäksi saatavilla on viisi erilaista velliä:

• kaura, maissi, neljän viljan, peruna-porkkana ja riisi

Ensimmäinen maistelukerta ei ollut järin onnistunut, vaikka pikkuneiti kahmaisikin aluksi puurolautasen eteensä raivokkaasti. Ekalla kerralla testasimme vadelma-kaurapuuroa, jota olin tarjonnut Oonalle joskus 5kk iässä, kun olimme reissussa ja silloin se oli kelvannut ihan kohtalaisesti. Meillä on ollut aikamoista taistelua tuon puuron syömisen kanssa, joten en ole paljon itse jaksanut niitä keitellä. Ei ole maistunut ruis-kaurapuuro, ei kaurapuuro, ei manna- tai riisipuuro, ei hedelmäsoseen kanssa tai ilman. Ymmärrätte varmaan, että suhtauduin siis hyvin skeptisesti tähänkin kokeiluun. Mutta koska omaksi hommakseni ei jäänyt kuin tuotteen kaataminen lautaselle ja iskeminen mikroon, niin lähdin kaikesta huolimatta innoissani jälleen yrittämään sitä puuron syömistä pienemmän kanssa. (Valio Onni puuroja ja vellejä ei ole muuten pakko lämmittää, vaan ne voi syödä sellaisenaankin!)

Alun innostus päättyi tähän - kädet kipossa ja sitten toteamus...ai tää on taas tätä.

Oona ei ole siis ollut innostunut puuroista, mutta ei myöskään minun tekemistä ruoista. Pilttiä, Bonaa, Semperiä ja Muksua on kulutettu purkkikaupalla ja kuluneella viikolla aloin saada tarpeekseni moisesta. Sanoin, että nyt aletaan "opettaan sitä tavoille" ja kannoin taas kaupasta kotiin vihanneksia ja pienelle sopivaa lihaa. Ensin valmistimme jauhelihakastiketta ja makaronia. Annoin syödä itse sormin ja lusikoin väliin minkä kerkesin. Sitten tarjosimme vähän kalkkunaa. Tänään tein risottoriisiä ja kanakastiketta. Se maistui! Aloin miettiä, että ehkä kyse onkin siitä, että neiti haluaa jo yrittää enemmän itse syödä, koska kaikki käsin syötävät välipalat ym. ovat aina kelvanneet. Ja niin kävi siis tänään. Laitoin välipalaksi tarjolle Onni neljän viljan puuroa - ja kaikki meni.

Ensin sormet kippoon..

..sitten tiukka ote lusikasta

Ja eikun syömään!

Lusikoi tänne vaan.

Maiskis, täähän on hyvää!

Ja kato äiti, mä osaan... (vaikka lusikka onkin väärinpäin.)

Säästyn todennäköisesti tänä iltana turhan puuron keittämiseltä. Ajattelin laittaa tarjolle omena-kaurapuuroa ja annan Oonan syödä ihan itse. :)

On tämä buzzaaminen kyllä hauskaa, vaikka tämänkin testauksen alussa tosiaan tuntui siltä, että kehtaako tästä kenellekään kertoa. Tällä kertaa sain siis vain itselleni näitä tuotteita testattavaksi (sain hakea lahjakortilla itselle mieluiset Valio Onni tuotteet Prismasta) ja tehtävänä oli vain kertoa täällä blogissa teille lukijoille, miten puurot maistuvat. Onneksi sentään maistuivat. :D

Lue lisää Valio Onni tuotteista: www.valio.fi/onni 

Möllerin Omega-3:a ja D-vitamiinia houkuttelevassa muodossa

Pääsin taas buzzadorina testaamaan itselleni aivan uutta tuotetta, nimittäin Möllerin Pikkalat D-vitamiinia, jossa on mukana myös hyödyllisiä Omega-3 rasvahappoja. Aivan huippu tuote meille, joilla ei syödä kalaa enää juuri koskaan ja joiden D-vitamiinin syöminen on ajoittain kamalaa taistelua...kun se maistuu muka niin pahalle.

Buzzadorina saan testattavakseni uusia tuotteita ja usein olen saanut tuotteita myös ystäville jaettavaksi. Tällä kertaa buzzaaminen kuitenkin tapahtuu näin blogin välityksellä ja koekaniineina toimivat omat perheenjäseneni.

Möllerin Pikkukalat sisältävät Omega-3-rasvahappoja, jotka ovat välttämättömiä elimistölle ja tärkeitä sydämelle, aivoille sekä näkökyvylle. D-vitamiini puolestaan auttaa rakentamaan lihaksia, luustoa ja hampaita. Pikkukalojen sisältämä D3- vitamiini on elimistölle luontainen muoto ja tehokkaampi kuin D2. Kun paketti Pikkukaloja saapui kotiin, Enna ei meinannut pysyä pöksyissään, vaan olisi halunnut heti alkaa niitä maistelemaan. Jo pelkkä paketti oli niin houkutteleva. Päivän vitamiinit oli kuitenkin jo otettu, joten testausta piti odottaa seuraavaan aamuun.

Vitamiinit olivat luvatusti houkuttelevan muotoisia, värikkäitä ja maku oli hedelmäinen kuin karkeissa.

Tässä kalamuoto ei näy parhaalla mahdollisella tavalla, mutta väri on herkullisen oranssi.

Pikkukalat ovat todella pehmeitä ja helppoja pureskella tai niellä. Mielestäni niistä puski kumminkin läpi aavistus öljyisyyttä, jos niitä jäi liiaksi suussansa pyörittelemään. Alla ensimmäisen uhrin ensimmäinen maistelukerta. :D

Enna oli ensimmäisten maistelukertojen (kaksi ekaa kertaa) innoissaan tästä uudesta tavasta ottaa aamun kammottavat vitamiinit. Kuten kuvasta näkyy, neiti oli oikein tyytyväinen. Kolmannen kerran jälkeen hän kumminkin valitsi mieluummin ne kammottavat tipat, joiden päälle hörpätään vähän maitoa. Siis mitä ihmettä?!

Mikähän siinä nyt sitten mättää? Että "karkkikaan" ei kelpaa, vaan mieluummin sitten otetaan hampaat irvessä niitä tippoja. Omasta mielestäni nämä Pikkukalat olisivat kumminkin mielekkäämpiä ottaa aamupalan ja iltapalan kera. Suositeltu päiväannos on nimittäin 2kpl, minkä huomasin vasta myöhemmin. Vaikka maku, muoto ja väri on kuin karkeissa, niissä ei ole keinotekoisia väri- tai makeutusaineita eikä lainkaan säilöntöaineita.

Saa nähdä miten Pikkukalojen kanssa käy. Että jäävätkö kaappiin pölyttymään vai alkavatko jälleen paremman puutteessa maistua. Voin tietysti itsekin pistellä ne poskeen, koska sopivat kyllä koko perheelle. Ja voin myös katsoa, maistuuko perheen pienimmälle, eli Oonalle (10kk). Kaverin tyttö oli kuulemma paketillisen syönyt (ei tietenkään kerralla:)), mutta sitten oli alkanut tökkimään. Eihän se karkkikaan tietysti niin herkkua ole, jos joka päivä syö. Ehkä siinä olisikin kehittämisideaa, että "jokainen" kala olisi eri makuinen.

Lue lisää: www.moller.fi

4-vuotiaan kiehtova maailma

Vanhempi tyttäreni on syntymästään asti hämmästyttänyt minua suloisuudellaan, kauneudellaan, motorisilla taidoillaan, myöhemmin älykkyydellään (joka varmaan jo syntyessä oli korketasoista) ja ties millä ominaisuuksillaan. Viime viikkoina olen taas useasti ollut ihan huuli pyöreänä, että whaat!? mistä tämäkin juttu taas tuli. :D

Tytär pukeutui aamulla huoneensa nurkastossa jumppakapineisiin. Autoin suoristamaan legginsejä, jotta häntä ei luultaisi ryppymummoksi. (Joskus kierossa olevat vaatteet voivat myös "saada muut luulemaan, että Enna on jo 5-vuotias"...selittäisikö joku tän mulle?) Sitten Enna lähti kokoutumaan jumppaan. Hän siis keksii sanoja tarpeeseen. Eli jos hän ei tiedä, tai satu muistamaan jotain sanaa, hän kehittää pikapikaa uuden. Puolisen vuotta sitten hän pohti oman nimensä alkuperää näin: "Tiäkste miks mun nimi on Enna? Koska mun pitää aina pistää kaikki ennalleen." :)

Enna on oppinut pyyhkimään itse räkää. Mutta hän ei niistä. Sitten aikuisena kuulemma vasta. Mutta aika kiva kumminkin, että flunssan iskiessä mun ei tarvitse enää olla ihan niin kärppänä, jos jostain kuuluu "Räkää! Räkää!" Voin sanoa, että haepa paperi ja pyyhi. Mut on se vaan kumma juttu, ettei neiti halua opetella sitä niistämistä...mut eihän sitä nyt kaikkea voi tehdä. Nyt hän myös vihdoin ja viimein meni kokeilemaan sitä pöntöllä istumista. Eihän sinne olla kuin vuoden verran yritetty suostutella menemään. On ollut nimittäin pikkuisen stressaavaa lähteä johonkin ja todeta matkalla, että määränpäässä ei ehkä olekaan pottaa. Enna oppi jo alta 2v. kuivaksi, mutta pönttö on ollut tosi iso mörkö. Onneksi neidillä on vaaaaltava seurapiirirakko. Mutta nyt tosiaan..eilen..hän yllätti ensin isin ja aamulla minut. Kiipesi itse ilman mitään jakkaroita pöntölle ja päivällä meni ilmoittamatta etukäteen, kuului vain "pyyhkimään" ja taas sai äiti olla niiin ylpeä lähes 4-vuotiaastaan.

Enna on pohtinut myös kovasti maailman syntyä yms. Eräänä päivänä hän kertoi minulle, että ihan ensin oli vaan vauvoja ja niitten hoitajia sairaalassa. Mutta sitten lähes samaan hengenvetoon hän alkoi epäillä sanomisiaan ja totesi, että "mutta mistäs ne vauvat sitten on tullut?". Kerroin, että jotkut ajattelevat, että jumala on luonut meidät ja jotkut, että olemme muuttuneet apinoista ihmisiksi. Yritin myös tiedustella tyttäreni kantaa, mutta hän ei osannut siinä hetkessä päättää. Myöhemmin hän oli iltasadun aikaan todennut: "Tiätkö mitä isi. Se jumala on niinku muovannu ihmisii. (hämmästynyt ilme) Oikeesti. Sit ne ei voi olla verta ja luuta."

Tällä viikolla kävimme koko perheen voimin lääkärissä. Molemmilla neideillä on joku flunssa ja pienemmällä iski korvatulehdus. Kotimatkalla takapenkiltä kuului taas jotain hupaisaa: "Silloin kun mä olen iso ja mä menen lääkäriin, niin sitten mä maksan kaiken itse. Ja sit mä istun siellä etupenkillä. Sillon kun en enää asu teidän kanssa. Isä kysyy: odotatko innolla. Joo-o, kuuluu vastaus."

Sitten on hyvä päättää tämä kirjoitus totuuteen lapsen suusta. Olimme lähdössä kirjastoon ja Enna oli jo menossa alas ulkovaatteita pukemaan. Totesin, että eipäs hoppuilla, kun äidillä on vielä yöhousut jalassa. Kun siinä vetelin uusia slim-fit farkkujani jalkaan, neiti kysyi, ovatkos nuo isin housut. No ei olleet, vaikka olivat kuulemma niin isot. "Onkos mulla iso pylly vai?" "Joo on. Paksu pylly ja lyhyet jalat....ja pieni vyö." :D Kiitos tästä. Kävin muuten illalla jumpassa. Ja nyt syön suklaata.

Sopivan kokoinen koti

Fanittamani Mallamoija kirjoitti jonkin aikaa sitten "oikean koon siivousurakasta" ja siitä intoutuneena ajattelin kirjoittaa omasta "valaistumisestani" saman asian suhteen. Muutimme ennen joulua 24m2 isompaan asuntoon kuin aiemmin ja lisäksi asunto on nykyään kahdessa tasossa aiemman yhden sijaan. Uusi tilanne on aivan huippu!

Itsekään en ole koskaan haaveillut mistään valtavasta lukaalista (lue: esim. 200 neliötä tai enemmän), mutta nykyinen 127 neliötä (103 sijaan) on jotain taivaallista. Kun neliöitä on enemmän, pöly ja kaikki mahdollinen p***a levittyvät tasaisesti ympäri kämppää ja jos viikkoimurointi jää väliin, kehtaan ihan hyvin kutsua vieraita kylään. Pedanttina ihmisenä imuroin ehkä eteisen ja keittiön pikaisesti, mutta siis oikeesti - mikä helpotus.

Iso keittiö ja paljon laskutilaa on tässä elämän tilanteessa myös aivan huippu juttu. Päivällä. Jos tiskikone on täynnä, puhtaita tai likaisia, kerään ruokailun jälkeen astiat pöydältä pinoon keittiön tasolle. Näitä pinoja kertyy päivän aikana joskus useita, mutta aina on tilaa syödä. :D Illalla onkin sitten mukava kaaos siivottavana, mutta kaikessa ei voi voittaa.

Iso lastenhuone on yksi parhaista meidän kodissa. Kaikilla leluille on paikka, MUTTA en saa minkäänlaista hepulia enää siitä, jos päivän leikkejä ei siivotakaan pois! Tilaa on niin paljon, että leluja voi vaikka vain vähän potkia huoneen reunoille, niin näyttää ihan siistiltä. ;)

Lopuksi: kaksi kerrosta on yllätyksekseni paljon parempi kuin yksi. Vieraita kestetään (mahtava autokorjaus:D) ja kestitäänkin useimmiten alakerrassa, joten yläkertaa ei ole pakko siivota. Ja jos vieraat viipyvät jostain syystä yli lähtökahvien, niin muksut saa rauhassa mennä unille, eikä äänet häiritse. Ai että mä rakastan tätä kotia!

Tervetuloa hyvät unet, tykkään teistä niin :)

Olen ollut jo reilun viikon kuin eri ihminen. Siis omasta mielestäni, sisäisesti. Unikoulu on nyt viimein alkanut toimia ja meillä on kerran nukuttu jo kokonainen yö heräämättä. Tuolloin aamumaitoa maisteltiin joskus kuuden jälkeen ja sitten noustiin pirteänä. Joinakin öinä on herätty kolme kertaa ja itkua on voinut olla enemmän, mutta useimmiten herätyksiä on 1-2 ja Oona rauhoittuu nopeasti, kun Tuomas käy antamassa tutin ja peittelemässä.

Jälkikäteen harmittaa, ettei aiemmin tajuttu aloittaa tätä hommaa. Tai siis silloin 6kk tienoilla, kun se on "sallittua". Mutta toisaalta ei siitä olisi välttämättä silloin ollut apua, kun Oonalle ei vielä tuolloin kiinteä ruoka kauhean hyvin maistunut. Olisi ollut kurjaa yrittää pitää mahdollisesti nälkäänsä itkevää vauvaa omassa sängyssä ilman maitoa.

Mutta kuten otsikosta käy ilmi. Olo on huomattavasti parempi. Kyllä uni tekee ihmeitä. Väittäisin, että kotikin alkaa taas paremmin pysyä ojennuksessa, kun en kulje koomassa kaikkia päiviä.