4-vuotiaan kiehtova maailma

Vanhempi tyttäreni on syntymästään asti hämmästyttänyt minua suloisuudellaan, kauneudellaan, motorisilla taidoillaan, myöhemmin älykkyydellään (joka varmaan jo syntyessä oli korketasoista) ja ties millä ominaisuuksillaan. Viime viikkoina olen taas useasti ollut ihan huuli pyöreänä, että whaat!? mistä tämäkin juttu taas tuli. :D

Tytär pukeutui aamulla huoneensa nurkastossa jumppakapineisiin. Autoin suoristamaan legginsejä, jotta häntä ei luultaisi ryppymummoksi. (Joskus kierossa olevat vaatteet voivat myös "saada muut luulemaan, että Enna on jo 5-vuotias"...selittäisikö joku tän mulle?) Sitten Enna lähti kokoutumaan jumppaan. Hän siis keksii sanoja tarpeeseen. Eli jos hän ei tiedä, tai satu muistamaan jotain sanaa, hän kehittää pikapikaa uuden. Puolisen vuotta sitten hän pohti oman nimensä alkuperää näin: "Tiäkste miks mun nimi on Enna? Koska mun pitää aina pistää kaikki ennalleen." :)

Enna on oppinut pyyhkimään itse räkää. Mutta hän ei niistä. Sitten aikuisena kuulemma vasta. Mutta aika kiva kumminkin, että flunssan iskiessä mun ei tarvitse enää olla ihan niin kärppänä, jos jostain kuuluu "Räkää! Räkää!" Voin sanoa, että haepa paperi ja pyyhi. Mut on se vaan kumma juttu, ettei neiti halua opetella sitä niistämistä...mut eihän sitä nyt kaikkea voi tehdä. Nyt hän myös vihdoin ja viimein meni kokeilemaan sitä pöntöllä istumista. Eihän sinne olla kuin vuoden verran yritetty suostutella menemään. On ollut nimittäin pikkuisen stressaavaa lähteä johonkin ja todeta matkalla, että määränpäässä ei ehkä olekaan pottaa. Enna oppi jo alta 2v. kuivaksi, mutta pönttö on ollut tosi iso mörkö. Onneksi neidillä on vaaaaltava seurapiirirakko. Mutta nyt tosiaan..eilen..hän yllätti ensin isin ja aamulla minut. Kiipesi itse ilman mitään jakkaroita pöntölle ja päivällä meni ilmoittamatta etukäteen, kuului vain "pyyhkimään" ja taas sai äiti olla niiin ylpeä lähes 4-vuotiaastaan.

Enna on pohtinut myös kovasti maailman syntyä yms. Eräänä päivänä hän kertoi minulle, että ihan ensin oli vaan vauvoja ja niitten hoitajia sairaalassa. Mutta sitten lähes samaan hengenvetoon hän alkoi epäillä sanomisiaan ja totesi, että "mutta mistäs ne vauvat sitten on tullut?". Kerroin, että jotkut ajattelevat, että jumala on luonut meidät ja jotkut, että olemme muuttuneet apinoista ihmisiksi. Yritin myös tiedustella tyttäreni kantaa, mutta hän ei osannut siinä hetkessä päättää. Myöhemmin hän oli iltasadun aikaan todennut: "Tiätkö mitä isi. Se jumala on niinku muovannu ihmisii. (hämmästynyt ilme) Oikeesti. Sit ne ei voi olla verta ja luuta."

Tällä viikolla kävimme koko perheen voimin lääkärissä. Molemmilla neideillä on joku flunssa ja pienemmällä iski korvatulehdus. Kotimatkalla takapenkiltä kuului taas jotain hupaisaa: "Silloin kun mä olen iso ja mä menen lääkäriin, niin sitten mä maksan kaiken itse. Ja sit mä istun siellä etupenkillä. Sillon kun en enää asu teidän kanssa. Isä kysyy: odotatko innolla. Joo-o, kuuluu vastaus."

Sitten on hyvä päättää tämä kirjoitus totuuteen lapsen suusta. Olimme lähdössä kirjastoon ja Enna oli jo menossa alas ulkovaatteita pukemaan. Totesin, että eipäs hoppuilla, kun äidillä on vielä yöhousut jalassa. Kun siinä vetelin uusia slim-fit farkkujani jalkaan, neiti kysyi, ovatkos nuo isin housut. No ei olleet, vaikka olivat kuulemma niin isot. "Onkos mulla iso pylly vai?" "Joo on. Paksu pylly ja lyhyet jalat....ja pieni vyö." :D Kiitos tästä. Kävin muuten illalla jumpassa. Ja nyt syön suklaata.

Sopivan kokoinen koti

Fanittamani Mallamoija kirjoitti jonkin aikaa sitten "oikean koon siivousurakasta" ja siitä intoutuneena ajattelin kirjoittaa omasta "valaistumisestani" saman asian suhteen. Muutimme ennen joulua 24m2 isompaan asuntoon kuin aiemmin ja lisäksi asunto on nykyään kahdessa tasossa aiemman yhden sijaan. Uusi tilanne on aivan huippu!

Itsekään en ole koskaan haaveillut mistään valtavasta lukaalista (lue: esim. 200 neliötä tai enemmän), mutta nykyinen 127 neliötä (103 sijaan) on jotain taivaallista. Kun neliöitä on enemmän, pöly ja kaikki mahdollinen p***a levittyvät tasaisesti ympäri kämppää ja jos viikkoimurointi jää väliin, kehtaan ihan hyvin kutsua vieraita kylään. Pedanttina ihmisenä imuroin ehkä eteisen ja keittiön pikaisesti, mutta siis oikeesti - mikä helpotus.

Iso keittiö ja paljon laskutilaa on tässä elämän tilanteessa myös aivan huippu juttu. Päivällä. Jos tiskikone on täynnä, puhtaita tai likaisia, kerään ruokailun jälkeen astiat pöydältä pinoon keittiön tasolle. Näitä pinoja kertyy päivän aikana joskus useita, mutta aina on tilaa syödä. :D Illalla onkin sitten mukava kaaos siivottavana, mutta kaikessa ei voi voittaa.

Iso lastenhuone on yksi parhaista meidän kodissa. Kaikilla leluille on paikka, MUTTA en saa minkäänlaista hepulia enää siitä, jos päivän leikkejä ei siivotakaan pois! Tilaa on niin paljon, että leluja voi vaikka vain vähän potkia huoneen reunoille, niin näyttää ihan siistiltä. ;)

Lopuksi: kaksi kerrosta on yllätyksekseni paljon parempi kuin yksi. Vieraita kestetään (mahtava autokorjaus:D) ja kestitäänkin useimmiten alakerrassa, joten yläkertaa ei ole pakko siivota. Ja jos vieraat viipyvät jostain syystä yli lähtökahvien, niin muksut saa rauhassa mennä unille, eikä äänet häiritse. Ai että mä rakastan tätä kotia!

Tervetuloa hyvät unet, tykkään teistä niin :)

Olen ollut jo reilun viikon kuin eri ihminen. Siis omasta mielestäni, sisäisesti. Unikoulu on nyt viimein alkanut toimia ja meillä on kerran nukuttu jo kokonainen yö heräämättä. Tuolloin aamumaitoa maisteltiin joskus kuuden jälkeen ja sitten noustiin pirteänä. Joinakin öinä on herätty kolme kertaa ja itkua on voinut olla enemmän, mutta useimmiten herätyksiä on 1-2 ja Oona rauhoittuu nopeasti, kun Tuomas käy antamassa tutin ja peittelemässä.

Jälkikäteen harmittaa, ettei aiemmin tajuttu aloittaa tätä hommaa. Tai siis silloin 6kk tienoilla, kun se on "sallittua". Mutta toisaalta ei siitä olisi välttämättä silloin ollut apua, kun Oonalle ei vielä tuolloin kiinteä ruoka kauhean hyvin maistunut. Olisi ollut kurjaa yrittää pitää mahdollisesti nälkäänsä itkevää vauvaa omassa sängyssä ilman maitoa.

Mutta kuten otsikosta käy ilmi. Olo on huomattavasti parempi. Kyllä uni tekee ihmeitä. Väittäisin, että kotikin alkaa taas paremmin pysyä ojennuksessa, kun en kulje koomassa kaikkia päiviä.

Unikoulun uusinnat alkoivat - älä missaa tätä!

Huomaatteko, yritän suhtautua huumorilla meitä ja etenkin minua raastaneeseen tilanteeseen nimeltä univaje. Oonan nukkuminen muuttui 6kk jälkeen jatkuvasti huonommaksi, niin että muuton jälkeen hän heräsi ties kuinka monta kertaa yössä, eikä uni tullut maidon avulla, ilman sitä, kainalossa eikä omassa sängyssä. Kävimme jo kertaalleen unikoulun läpi ja se vaikutti tuottavan tuloksia. Sain venytettyä maidon antamisen aamukolmeen, mutta sitten tapahtui jotain, mikä käänsi kaiken taas päälaelleen.

Kiljuntaa, rimpuilua, pyörimistä, kiipeilyä, valvomista, väsymystä, itkua, kiukkua...kaikenlaista pitkin öitä, niin että hermot olivat aivan riekaleina. Ja kiukku jatkui usein pitkin päivää, koska Oonaakin koko ajan väsytti huonojen yöunien vuoksi.

Siirsimme kaksi yötä sitten Oonan sängyn työhuoneeseen. Tuomas oli huomannut, että Oona näkee herätessään heti minut ja alkaa huutaa ja kiivetä pinnoja vasten päästäkseen luokseni. Koska vieressä nukkumisesta ei ole ollut hyötyä kenellekään, ajattelimme, että on parempi, ettei Oona voi edes nähdä minua yöllä. Mitä ei näe, sitä ei kaipaa tms. Tuomas otti hoidettavakseen kaikki Oonan yöheräämiset. Tämän vuoksi oli pidettävä huoli, ettei neidille todellakaan ainakaan nälkä iske. Tämän vuoksi Oona syö kolme lämmintä ateriaa päivässä. Viimeisen siis iltapalaksi. Puuro kun on hänen mielestään jotain todella vastenmielistä.

Tuomas on ollut aamuvuorossa, joten hän on hoitanut heräämiset n. klo 5 asti. Ensimmäisenä yönä Oona heräsi neljä kertaa ja Tuomaksen lähdettyä töihin vielä 5.20, joten hain hänet tuolloin viereeni ja annoin aamumaidon. Hän torkahti vielä ja nousimme puoli kahdeksan aikaan annettuani vielä kerran maitoa. Toisena yönä hän heräsi jälleen neljä kertaa ja Tuomaksen lähdettyä töihin, Oona nukkuikin 6.38 asti. Hain hänet tuolloin taas viereen ja annoin maitoa, mutta nyt hän ei enää nukahtanut, vaan nousi pirteänä ylös. Itsekin olin pirteämpi kuin kertaakaan kuluneen 8kk aikana.

Luulen, toivon, että olemme nyt oikealla polulla ja öistä tulee vähitellen yhtenäiset. On myös ihana huomata, kuinka paljon tyytyväisempi Oona on päivisin, kun hänkin saa nyt paljon enemmän unta öisin. Koulu jatkuu. Kerron taas jossain vaiheessa miten menee.

Vinkit univajeesta kärsiville äideille ja unikoulua harkitseville:

- antakaa isän ottaa ohjat (omalla tavallaan tai sopikaa yhdessä, miten toivotte unikoulun toteutettavan) -> toimi meilläkin paremmin, vaikka kokeilimme myös vuorottelua (joka ei auttanut, vaikka toimimme samoilla ohjeilla)
- siirtäkää vauva johonkin, missä hän ei heti näe teitä vanhempia, jos sattuu heräämään (uskon, että tällöin vauva malttaa paremmin itse yrittää saada uudestaan unesta kiinni...muuten on helpompi vaan huutaa vanhemmilta apua)

Unikoulu

Aloitimme unikoulun kolme iltaa sitten. Ensimmäisenä iltana (jouluaattoilta) en yksinkertaisesti saanut Oonaa nukahtamaan saati rauhoittumaan (alakerrasta kuuluvilla äänillä saattoi olla vaikutusta) ja sysäsin homman isälle. Hän onnistuikin siinä melko nopeasti ja päätin, että hoitakoon homman yölläkin siihen asti, kunnes antaisin maitoa - joskus aamuyöstä. Oona heräsi tuona yönä muistaakseni kolme kertaa, rauhoittuen isän tyynnyttelyyn joka kerta nopeammin. Neljännellä herätyksellä annoin sitten maitoa, mutta siirsin pikkuneidin vielä omaan sänkyyn nukkumaan. Viidennellä herätyksellä annoin jäädä kainaloon ja viimeisen kerran tarjosin maitoa joskus ennen kahdeksaa aamulla, kun en olisi jaksanut nousta.

Seuraava yö olikin vähän heikompi. Neiti heräsi 23.30 aikoihin ja piti 2,5 tunnin lähes taukoamattoman huutokonsertin, jonka aikana aluksi vuorottelimme, mutta sitten jouduin hoitamaan homman yksin, koska vanhempi tytär heräsi itkuisena ja Tuomas meni hänen viereensä nukkumaan. Aamulla isommalla todettiinkin sitten myös korvatulehdus. Yön huutelua jälkeen Oona nukkui kohtalaisesti, mutta muistaakseni otin hänet heti seuraavalla herätyksellä viereen, kun en jaksanut enää valvoa.

Eilen illalla Oona jäi heti rauhassa kyljelleen, kun laskin hänet sänkyyn, mutta alkoi kovan kiljumisen heti, kun irrotin käteni selän päältä ja poistuin viereiseen huoneeseen. Jotta en olisi rynnistänyt tyynnyttelemään liian aikaisin ja olisin jokseenkin johdonmukainen, käytin "laskutaktiikkaa" pitääkseni itseni rauhallisena. Olin toisessa huoneessa aina niin kauan, että olin laskenut kolme kertaa 60:neen, eli noin kolme minuuttia. Palasin kääntämään tyttösen makuulle, annoin tutin, laitoin unipupun kainaloon ja peittelin. Sitten laskin kymmeneen käsi selän päällä ja poistuin - kuullen välittömästi kiljunnan alkavan. Taas laskeskelin viereisessä huoneessa ja tuijottelin ikkunasta naapuria ulkoiluttamassa koiria ja lastaan, joka oli tuskin kaksi kävelystä päätellen...aika myöhään pulkkailemassa. No kuitenkin, sitten palasin taas kääntämään Oonan unille. Tein saman vielä kahdesti ja viimeiselläkin kerralla kiljunta alkoi, mutta lakkasi jo ennen kuin olin laskenut ensimmäistä kertaa 30:neen ja kuulin sitten vain hiukan yninää. Yö meni hienosti. Oona heräsi ensimmäisen kerran vasta 3.30. Otin tosin silloin jo hänet viereen..olin vähän töttöröö, enkä muistanut, että olisin voinut yrittää laittaa omaan sänkyyn takaisin maidon jälkeen. No uni jatkui hyvin aamuun asti.

Tänään Oona oli päivällä vähän kiukkuinen ja halusi olla paljon sylissä. Mikä on tietysti ymmärrettävää, kun on eroahdistusta ollut jonkun verran ja sitten vielä tämä koulu...
Unille mennessä neiti protestoikin heti, kun laskin hänet sänkyyn, vaikken ollut vielä lähdössä mihinkään. Huuto oli niin kovaa ja tutti pyöri suussa siihen malliin, että kävin hakemassa Panadolia, alkoi nimittäin tänään epäilyttää, että hampaitakin olisi tulossa. Lääkkeen antamisen jälkeen pidin Oonaa vielä tiukasti sylissä pystyssä rintaani vasten ja kuiskin, että kaikki on hyvin ja nyt mennään nukkumaan. Sitten sain laskettua hänet sänkyyn ja poistuin. Jouduin palaamaan peittelemään jälleen vielä kaksi kertaa ja sitten uni tuli. Oona havahtui vielä kun Tuomas poistui Ennan huoneesta ja kun minä lähdin työhuoneesta alakertaan, mutta hän vain kiljaisi perään ja jatkoi unta. Saa nähdä millainen yö nyt tulee. Kerron, jos pysyn elävien kirjoissa. :D

Kananmuna-allergia, kakun leivontaa, kaaosta, kukkumista keskellä yötä, korvatulehduksia, kuukaudet vierii ja vuosi alkaa vaihtua

Kävimme pari kuukautta sitten testaamassa, onko vanhemmalla tyttärellä edelleen kananmuna-allergia. Onhan sillä. Vieläkään emme siis pääse vahtimasta tuoteselosteita eikä neiti pääse nauttimaan kaikista herkuista joista muut. Tästä johtuen, lohdutukseksi, opettelimme leipomaan kananmunattoman täytekakun. Ei siinä oikeastaan ollut mitään vaikeaa ja kakusta tuli herkullinen. Ihmettelen toisaalta, miksi sitä munaa pitää pistää joka paikkaan. Kai sekä vähän lisää kuohkeutta antaa rakennetta tms. Mutta ilman siis pärjää hyvin. Minun piti kirjoittaa erillinen postaus tästä kakun leipomisesta kuvien kera, mutta aika kului enkä ehtinyt. Nyt en enää jaksa.

Tuli muuttokaaos. Laatikoita siellä ja täällä. Niistä selvittiin ja sitten keskityttiin taas hetki normaaliin arkeen, eli yökukkumisiin.. Oona on valvonut useina öinä 2-3h selittämättömistä syistä, kunnes vein hänet lääkäriin ja todettiin korvatulehdus. Korvat olivat jouluaattona terveet, kun vein hänet taas lääkäriin valvomisen ja itkuisuuden takia. Aattoiltana päätin, että ei auta kuin pitää unikoulua. Valvominen on kai seurausta huonoista nukkumintavoista alkuajoilta. Viime yö oli kolmas yö koulutusta ja se tuotti jo vähän tulosta. Oona heräsi ensimmäisen kerran n. 3.30.

Unikoulusta lisää myöhemmin, nyt vahdin pienen päiväunta.. <3

Miten teillä nukutaan? Meillä näin...

Nukkumapaikka

Internetissä voi lukea sivukaupalla kirjoituksia siitä, missä on vauvalle paras paikka nukkua. Perhepeti on kai kasvattanut suosiotaan, joskin edelleen pohditaan, onko se turvallista ja jotkut murehtivat nukkuuko teinikin sitten vielä vanhempien kainalossa... Ennen kuin esikoiseni syntyi, olin päättänyt, että meidän vauva nukkuu omassa sängyssä. En tiedä miksi olin näin päättänyt ja lyhyestä virsi kaunis - pyörsin puheeni heti sairaalassa. :D Ensimmäisen kanssa pelkäsin, että hoitajat sairaalassa tulevat sanomaan minulle, ettei vauva saisi nukkua kainalossani tms. Toisen kanssa en tietenkään moista pelännyt ja hän nukkui joka yö vieressäni..jos siis nukkui.

Kotona molemmat lapset ovat nukkuneet ensimmäiset kuukaudet meidän vanhempien vieressä. Imettäminen on silloin helpompaa ja molempien kanssa olen pystynyt nukkumaan samalla kun imetän. Silloin ei myöskään ole ollut pelkoa, että vauva heräisi, kun sitä siirretään syömisen jälkeen sänkyyn. Esikoinen siirtyi omaan sänkyyn niin kutsuttuun sivuvaunuun 3kk iässä. Hän nukkui peittonsa päällä niin, että pystyin syötön jälkeen aina vetämään hänet peiton päällä oman sängyn puolelle herättämättä häntä. Kuopustakin siirtelin samassa iässä jonkin aikaa, kunnes hän alkoi pyöriä sängyssä niin paljon, että pelkäsin hänen ryömivän sieltä yöllä pois, joten laitoimme laidan takaisin. Sen jälkeen meillä ei ollakaan nukuttu kovin hyvin. Jos yritän nostaa häntä laidan yli syötön jälkeen, silmät rävähtävät heti auki. Kun esikoinen muutti 6kk iässä omassa sängyssä omaan huoneeseen (koska hän nukkui läpi yön n. 22-07), niin kuopus onkin samassa iässä liimautunut yhä tiukemmin kainalooni.

Mielestäni vauvan on hyvä nukkua vanhemman vieressä ensimmäiset kuukaudet, koska hän kaipaa läheisyyttä ja kuten jo mainitsin, yöheräämiset ovat helpompia. Mutta omalla kohdallani perhepeti ei ole enää pariin kuukauteen ollut se toimivin. Olen herkkäuninen ja koska vauvamme on vielä motorisesti erittäin taitava, hän pyörii ja hyörii öisin välillä niin paljon, etten nukku silmäystäkään. En tiedä miksi, mutta kuopuksemme on ollut myös paljon huonompi siirtymään syömään kiinteitä ja sen vuoksi hän tuntuu tankkaavan energiaa öisin yhä tihenevään tahtiin. Parin tunnin välein siis, joskus jopa useammin. Tavoitteena olisi siis saada vauveli syömään päivisin paremmin, jotta hänen ei enää tarvitsisi syödä niin usein. Sen jälkeen voisimme opettaa hänelle, että omakin sänky on ihan hyvä ja turvallinen paikka nukkua. Illalla hän kyllä sinne hyvin nukahtaa, mutta yöllä haluaa ehdottomasti olla vieressä...

Vanhempi tyttäremme on nyt reilun 3,5 vuotta ja hän alkoi heräillä noin vuosi sitten keskellä yötä ja kipitellä väliimme nukkumaan. Tuon ikäisellä mielikuvitus kehittyy koko ajan hurjasti, joten kai hän näki painajaisia tai muuten levottomia unia ja kaipasi siksi turvaa. Alkuun annoimme hänen tulla aina väliimme, koska siten saimme rauhassa jatkaa kaikki unta. Kun pikkusiskon syntymään oli aikaa reilu kuukausi, otimme käyttöön taiteltavan patjan, jolle esikoinen saa tarvittaessa tulla huoneeseemme nukkumaan. Näin emme joudu kaikki ahtautumaan samaan sänkyyn, mutta esikoinen voi tulla lähellemme, jos tarvitsee turvaa. Suosittelen muillekin, jos perhepedissä on ahdasta! Alkuun tietysti itkettiin parina yönä ja ihmeteltiin, että miksi väliimme ei enää pääsekään, mutta sitten neiti huomasi, että patja on ihan toimiva juttu. Nyt hän mieluummin jääkin jopa sille, vaikka aamulla huutelisin, että tule vaan viereen köllimään.

Olosuhteet

Perheessämme on ollut haasteellista luoda hyvät nukkumisolosuhteet kaikille. Mieheni palelee todella helposti ja hän haluaisi pitää huoneen lämmön korkealla. Itse hikoilen öisin todella helposti ja minun on hankala saada uudestaan unta, jos olen liian kuumissani. Kuitenkin haluan kääriytyä peittoon, jotta voisin rentoutua uneen. Lapsemme nukkuvat selvästi paremmin viileässä ja esikoinen ei edes halua yöpukua tai peittoa päälleen. Talvisin käyn aina peittelemässä häntä uudelleen ja uudelleen, ettei vilustuisi.

Esikoinen nukahti vauvana ja taaperona hyvin pimeässä, mutta parin vuoden tienoilla hän alkoi pelätä pimeässä nukkumista. Oli myös kausi, jolloin hän halusi nukahtaa täysin valaistussa huoneessa, joskin nykyään riittää taas pelkkä hämärä yövalo. Kyläillessä oli kamalaa mennä nukkumaan, kun me vanhemmat olisimme halunneet valot pois, mutta esikoinen huusi lamppuja päälle...

Vauvan kanssa on tietysti tärkeää, että pidämme oman huoneemme mahdollisimman hämäränä. Esikoisen kanssa meillä oli tapana sulkea huoneen ovi, kun hän meni nukkumaan, mutta nyt olen jättänyt oven aina raolleen. Jotenkin olen nyt alkanut ajattelemaan, että parempi, että vauva vähän kuulee ja tarvittaessa näkee, että täällä on elämää, vaikka hän nukkuukin.

Unirituaalit ja "nukuttaminen"

Vauvan kanssa meillä ei vielä ole sen kummempia rituaaleja kuin yritys syödä iltapuuroa, vaipan vaihtaminen, yöpuvun pukeminen ja sitten menen hänen kanssaan "avaamaan" sänkyä, sulkemaan verhot jne. ja samalla hoen "nyt mennään nukkumaan, nyt mennään nukkumaan". :) Sitten imetän hänet ja laitan sänkyyn unirievun/lelun kanssa. Opin vasta pari päivää sitten, että hän todellakin osaa itse nukuttaa itsensä. Ehkä esikoinenkin olisi osannut, mutta olin liian kärsimätön.

Olen nyt tosissani alkanut kuuntelemaan vielä herkemmin vauvamme "uni-itkua". Luulin jossain vaiheessa, että hän alkaa aina yllyttämään itkuaan, mutta kerran kun en heti ehtinytkään paikalle, huomasin, että hän saattaa kovankin parkaisun jälkeen alkaa "mumisemaan" itseään uneen. Vinkkinä siis niille, jotka joutuvat kovasti nukuttamaan vauvaansa keinutellen, vieressä silitellen tai tassutellen ("kun muuten se itkee")tms., että kannattaa kokeilla vaikkapa kellon kanssa, osaisiko vauva tyynnyttää itsensä alkavasta itkusta tyytyväiseen "unimuminaan". Meillä menee yleensä pari minuuttia niin, että luulen hänen alkavan itkemään kovasti, mutta sitten hän lopettaa, aloittaa uudestaan, lopettaa ja lopulta alkaa se mumina. :) En missään nimessä kannata huudatusunikoulua, mutta joskus tassutusunikoulukin voi olla liikaa ja häiritä lapsen nukahtamista. Näin siis meinasi käydä minun tapauksessani, kun olen niin herkkä reagoimaan lapsen itkuun. Käytämme kyllä myös tassuttelua, jos hän herää kesken uniensa, mutta ensimmäisen kerran unille käydessään, hän ei näköjään kaipaakaan sitä.

Vanhemman kanssa rituaalit ovatkin sitten aika tavalla pidemmät. Iltapala, parit juoksut ennen iltapesulle menoa, iltasatu, unilaulupotpurri, jalkahieronta ja silittelyä, kunnes on unessa. Huoneesta ei saa poistua ennen sitä... Ja esikoinen on siis vauvana ja taaperona aina 2-vuotiaaksi asti nukahtanut itsekseen, mutta sitten ei enää. Luulen, että voisimme hänellekin pitää jotain "koulua", mutta toisaalta ilta alkaa olla se ainut aika, kun häntä enää pääsee kunnolla hellimään ja mielestäni on tärkeää, että hän kumminkin saa vielä sellaista läheisyyttä ja huomiota, joten oikeastaan olen aika tyytyväinen tähän tilanteeseen.